siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Seinäjoki-Oulu -radalle rahoitusta

Budjettiriihessä ei tullut infrapuolelle merkittäviä uusia avauksia. Hallituksen mukaan uusien väylähankkeiden rakentamisen volyymi on kuitenkin ensi vuonna kaikkien aikojen ennätystasolla, 530 miljoonaa euroa.

Budjettiriihessä päätettiin varmistaa Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen jatkuminen kohdentamalla sen rakentamiseen 40 miljoonaa euroa sekä käynnistämällä elinkaarimallilla kaksoisraiteen rakentaminen Kokkola-Ylivieska -välille.
Myös E 18 Koskenkylä-Kotka -tien rakentaminen käynnistetään ensi vuonna elinkaarihankkeena.

Sepänkylän ohitustien VT8 ja E18 Haminan ohikulkutien suunnittelua jatketaan vuonna 2010 ja rakennustyöt aloitetaan liikennepoliittisen selonteon mukaisesti vuonna 2011.
Hallitus päätti kahden maantielautan aikaistamisesta vuonna 2010.

Hallitus varautuu Kolari-Pajalan sekä Soklin kaivosten liikennehankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen erikseen sovittavalla tavalla kaivosyhtiöiden kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen.



Mikko Kortelainen

(Kuva: Pentti Hokkanen)


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Uutiset" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Keskustelua uutisesta:

Viesti 1/1 31.08.2009 klo 6:41 // Rauteteitä parannettava

Oikein hyvä, että tuota radankojrausta rahoitetaan.
Täällä etelässä ns. "metropolialue on kätkettynä radanvarren pusikoihin". Kulemma se hanke siellä piileskelee.

Vastaa | Vastaa lainaamalla | Ilmoita asiaton viesti



Jätä kommenttisi