siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Maalarista kasvoi rakennusliikkeen johtaja


Tom Warelius on johtanut viidessä vuodessa Rakennusliike Wareco Oy:n nopealle kasvu-uralle korjausrakentamisen saralla. Taustalla on pitkä ura aluksi maalarina ja myöhemmin yrittäjänä.

"Oppia on tullut kantapään kautta varsinkin lamavuosina", hän naurahtaa.

Ensimmäisen yrityksensä, Maalausliike Tom Warelius Oy:n, hän perusti 25 vuotta sitten lähestulkoon heti maalariammattikoulusta valmistumisen jälkeen. Työnantajan yllättävän kuoleman jälkeen hän kertoo joutuneensa joksikin aikaa tyhjän päälle, mutta töitä oli pian luvassa tutun rakennusliikkeen kautta. Edellytyksenä oli kuitenkin oman maalausyrityksen perustaminen.

"Minulla oli luja usko omiin kykyihini, vaikka sukulaiset aluksi vähän varoittelivatkin ryhtymästä yrittäjäksi."

Wareliuksen maalausliike työllisti parhaimmillaan lähes sata työntekijää, mutta lamavuosina tultiin lujaa alaspäin. Warelius päätti siksi keskittyä maalaamaan korjauskohteita, koska korjausrakentamisen kysyntä on uudisrakentamista tasaisempaa.

"Toisaalta keskityimme jo silloin myös vaativiin kohteisiin."

Kaksinkertainen yrittäjä

Koska maalausliikkeestä oli tullut vuosien varrella eräänlainen sekatavarakauppa, joka tarjosi maalauspalvelujen ohella kaikenlaisia rakennuspalveluja, syntyi ajatus myös rakennusliikkeen perustamisesta.

"Vaihtoehtoina oli joko lopettaa rakentaminen ja keskittyä maalaamiseen tai perustaa rakennusliike ja ryhtyä siihen tosissaan."

Kun partnereiksi löytyi kaksi pitkäaikaista yhteistyökumppania, päätös Warecon perustamisesta sinetöityi vuonna 2002.  Wareliuksen omistusosuudeksi tuli yhtiössä 60 prosenttia, Jarmo Hytönen sekä Vesa Terimo tulivat molemmat mukaan 20 prosentin osuuksillaan. Warelius on edelleen myös perustamassaan maalausliikkeessä mukana omistajan roolissa.

Wareco työllistää 50 henkilöä ja yhtiön liikevaihto tulee olemaan tänä vuonna noin 23 miljoonaa euroa. Yhtiön tilikausi päättyy poikkeuksellisesti jo heinäkuussa.

"Tulevana tilikautena tavoitteenamme on päästä lähes 30 miljoonan liikevaihtoon.  Se tulee jakautumaan melko tasan perinteisen korjausrakentamisen ja linjasaneerauksen kesken", Warelius arvioi.

Linjasaneeraukset yleistyvät

Reilu vuosi sitten yhtiö perusti oma linjasaneerausosaston vastaamaan kasvavaan kysyntään.

"Kaikki 1950-60-luvulla rakennetut talot alkavat olla putkisaneerausiässä ja korjausrakentamisen määrä on kasvamassa monikymmenkertaiseksi, kun tarkastellaan tilannetta noin 20 vuotta eteenpäin", hän arvioi.

Tekesin kanssa on lähdetty kehittämään "Onnistunut putkisaneeraus" -opasta, joka on suunnattu pääasiassa isännöitsijän käsikirjaksi. Opaskirja perustuu Ari Anttilaisen diplomityöhön, jonka tavoitteena on ollut pelisääntöjen kehittäminen putkisaneerausten huoneistokohtaisiin muutoksiin kerrostaloissa.

"Isoissakin kiinteistöjen peruskorjauksissa on yleensä vain yksi asiakas ja yksi organisaatio, mutta linjasaneeraukset koskevat satoja asukkaita. Niiden hallitseminen asettaa enemmän vaatimuksia kuin tavanomaisessa korjausrakentamisessa on totuttu", Warelius toteaa.

Wareco toimii pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta kun putkisaneerausopas valmistuu, konseptia on tarkoitus viedä muihinkin suuriin kaupunkeihin.

Resurssien riittävyys pyritään turvaamaan käyttämällä alihankkijoita.

Hyvästä kumppanista pidetään kiinni

"Tänä päivänä tilaaja-vastuu -laki on niin tiukka, että se asettaa tietysti aika paljon haasteita. Haemme jatkuvasti uusia hyviä yhteistyökumppaneita ja pidämme vanhoista hyvistä kumppaneista kiinni. Rakennusmestareista on kuitenkin huutava pula."

Helsingissä Hermannin rantatiellä toimivan Warecon erikoisosaamista ovat historialliset arvokohteet, kokonaisten kiinteistöjen korjaukset,  toimistotilojen muutokset sekä linjasaneeraukset. Yksi uusimmista projekteista on kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran päärakennuksen peruskorjaus. Työ kestää kaksi vuotta ja valmistuu keväällä 2009.

Millainen on kilpailutilanne korjausrakentamisessa?
"Tällä hetkellä kilpailemme pääasiassa kiinteähintaisista korjausurakoista. Kilpailu on äärimmäisen kovaa, vaikka tarjouspyyntöjen määrä on kasvussa. Jatkossa pyrimme kehittämään projektinjohtourakkamuotoa ja tuomaan sitä erityisesti linjasaneerauskohteisiin. Ajatuksena on kehittää linjasaneerausyksikköämme täyden palvelun yksiköksi, joka tarjoaa myös suunnittelupalvelut yhteistyökumppaneiden kautta."

Mitkä ovat Warecon menestystekijät?
"Hyvä laatu ja aikataulujen pito ovat parasta mainosta yritykselle eikä asiakaspalvelun merkitystä voi korostaa liikaa. Kaiken takana on osaava henkilöstö. Tärkeää on, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen eikä ketään jätetä pulaan, mikä pätee  myös alihankkijoihin. Ongelmista puhutaan meillä rehellisesti ja niihin etsitään yhdessä ratkaisut. En pidä sanelupolitiikasta, vaan meillä nauretaan ja kirotaan yhdessä."

Mitkä ovat korjaamisen trendit?
"Tuotteistaminen on yleistymässä ja esimerkiksi toimitilasaneerausten puolella avaimet käteen -toimitukset tulevat lisääntymään. Isoissa arvoasuntoremonteissa haetaan selkeästi lisää  yksilöllisyyttä ja omaa ilmettä erityisesti keittiöihin ja myös kylpyhuonetiloihin. Kylpyhuoneita halutaan kasvattaa pieniksi kylpylöiksi höyrysaunoineen, valojärjestelmineen ja porealtaineen."

 



Kaisa Salminen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Uutiset" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Maalarista kasvoi rakennusliikkeen johtaja"

Kaikki kentät ovat pakollisia.