Kokeile kuukausi maksutta

Finnairin Jukka Hienonen SRV:n toimitusjohtajaksi elokuusta 2010

SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Jukka Hienonen (48). Hän aloittaa SRV:n palveluksessa elokuun alusta 2010. SRV:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2007 vaikuttanut Hienonen jatkaa nykyisessä päätoimessaan Finnairin toimitusjohtajana tammikuun 2010 loppuun. SRV:n varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Hannu Linnoinen puolestaan jatkaa omien tehtäviensä ohella toimitusjohtajana Hienosen aloitukseen asti.

SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Jukka Hienonen (48). Hän aloittaa SRV:n palveluksessa elokuun alusta 2010. SRV:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2007 vaikuttanut Hienonen jatkaa nykyisessä päätoimessaan Finnairin toimitusjohtajana tammikuun 2010 loppuun. SRV:n varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Hannu Linnoinen puolestaan jatkaa omien tehtäviensä ohella toimitusjohtajana Hienosen aloitukseen asti.

”Olen toiminut SRV:n hallituksessa reilut kaksi vuotta. Tuona aikana minulle on muodostunut vahva ja positiivinen kuva SRV:n asiantuntijaorganisaation osaamisesta, yrittäjähenkisestä kulttuurista ja innovatiivisesta ajattelusta. Pidän SRV:n mahdollisuuksia Venäjällä poikkeuksellisen myönteisinä ja tämä osa työstä on sitä, johon uskon voivani antaa eniten panosta”, Hienonen sanoo.

Hienonen ilmoitti irtisanoutuvansa Finnairin palveluksesta elokuussa, koska ei ollut tyytyväinen yhtiön muutosvauhtiin. Hän kritisoi voimakkaasti lentoyhtiön henkilöstön haluttomuutta joustaa työehtojensa suhteen.

 

Ennen Finnairin toimitusjohtajan tehtäviä Hienonen toimi muun muassa Stockmannin varatoimitusjohtajana ja ulkomaan toimintojen johtajana. Stockmann on panostanut vahvasti juuri Venäjälle. Stockmannia aiemmin Hienonen ehti vaikuttaa Kaukomarkkinoilla ja Timberjackissa, joissa molemmissa hänen työtehtävänsä liittyivät Venäjän-kauppaan.

”Jukka Hienonen tuntee hallituskokemuksensa kautta SRV:n hyvin. Tunnen hänet vuosien takaa ja olen todella tyytyväinen, että saimme SRV:lle toimitusjohtajan, joka sopii tehtävään täydellisesti, nimenomaan yhtiön nykyvaiheessa. Jukka on henkilö, joka tekee töitä joka solullaan, mikä on olennaisen tärkeää SRV:n kaltaisessa organisaatiossa. SRV on panostanut Venäjällä voimakkaasti moneen mittavaan hankkeeseen, jotka realisoituvat talouden elpyessä ja aloittavat yhtiössä kokonaan uuden kehitysvaiheen. Ne vaativat kaikilta kovaa työtä ja osaamista. Jukka on venäjää puhuvana ja vahvaa kokemusta maasta omaavana johtajana napakymppi yhtiön toimitusjohtajaksi”, SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila toteaa.

SRV on ollut ilman päätoimista toimitusjohtajaa elokuusta, jolloin Eero Heliövaara irtisanoutui yhtiön palveluksesta. Heikko tulos ja erityisesti Venäjän ongelmat olivat selvimmät syyt toimitusjohtajan vaihtoon. Heliövaaran lähdön jälkeen SRV:n vetovastuusta käytiin alustavia keskusteluja YIT:n entisen toimitusjohtajan ja SRV:n hallituksessa vielä silloin vaikuttaneen Hannu Leinosen kanssa, mutta hän päätyi Destian toimitusjohtajaksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Finnairin Jukka Hienonen SRV:n toimitusjohtajaksi elokuusta 2010”

  1. Upeeta, nyt saatiin johtamiskyvytön itkupilli Hienonen rakenennusalalle. Eiköhän jo keväällä lueta lehdistä, mitkä henkilöstöryhmät ovat kalliita ja SRV:n etujen vastaisia .

    1. Taidat itse olla punikkilentäjä,joka ei ymmärrä omaa etuaan vaan tappaa työpaikan altaan kuin paperimiehet. Hienonen ei jaksanut tuulimyllyjen kanssa taistella, vaan teki järkevän ratkaisun ja jätti uppoavan laivan.Ennen oli rakentajat punaisia, mutta nykyään lentäjät!

      1. Kun Eero Heliövaara joutui elokuussa jättämään SRV:n toimitusjohtajan paikan, Ilpo Kokkila korosti seuraajan valinnassa Venäjän toiminnan osaamisen tärkeyttä. Muita vaatimuksia seuraajalle olivat liiketoiminnan ja erityisesti rakennusalan liiketoiminnan osaaminen. Hänen piti lisäksi olla mukava ja määrätietoinen mies.

        YIT:stä SRV:n hallitukseen tullut Hannu Leinonen olisi täyttänyt kaikki nuo vaatimukset, mutta kun hän valitsi Destian, kääntyi Kokkila toisen hallituskumppanin puoleen. Nyt tingittiin sitten rakennusalan osaamisvaatimuksesta. Kaksi edellistäkin, lyhyaikaisiksi jäänyttä, toimitusjohtajaa tulivat rakennusalan ulkopuolelta, eikä sitä osaamista ole viime vuosina ollut tungokseen asti SRV:n hallituksessakaan.

        Heliövaara toi rakennusliikkeeseen pankkityylisen talousjohtamisen, jossa projektitoimintaa yritettiin käsitellä prosessitoimintana. Saa nähdä minkä näkökulman Hienonen ottaa rakentamiseen ja miten hän pääsee hyödyntämään laajaan Venäjän-kokemustaan SRV:n monien aihioiden liikkeellesaattamisessa.

  2. Olen ollut Stokkan Moskovan projektissa ja kun kaikki meni jumiin niin Hienonen tuli työmaalle ja sitten alkoi tapahtua. Itse olen ollut alalla 28v. ja täytyi hämmästellä Hienosen äärettömän nopeaa ja tarkkaa sekä osaavaa johtamista. Se oli raketin nopeaa käskyttämistä mikä myös toimi.
    Oikea mies valittu.

    1. Nyt taisi Kokkilan kaukonäköisyys pettää toimitusjohtajan valinnassa, vai pettääkö ja onko SRV:lle käymässä kuten Finnairille, eli siivet leikataan? Alkaako säästökuuri ja henkilöstöriidat yhtiön sisällä, mutta aika näyttää mihin mennään, vai ehtiikö näyttää?

      1. Käskyttäjiä on ollut maailman sivu eri yhtiöissä, mutta mitään uutta ne eivät ole saaneet aikaiseksi ja lieneekö SRV:llä pula käskijöistä?

        1. Onneksi SRV:llä ei ole laukkuja, jotka pitäisi ulkoistaa, mutta saas nähdä siirtyykö koko henkilöstö vuokrafirman palvelukseen?

Vastaa käyttäjälle omistaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat