Kokeile kuukausi maksutta

Eduskunnalta lisämääräraha työsuojeluun – tukee myös harmaan talouden torjuntaa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on lisännyt valtion talousarvioesitykseen 500 000 euroa työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenoihin. Määrärahalisäys ei koske vain vuotta 2011, vaan on eduskunnan päätöksellä pysyvä. Työtapaturmien ehkäisemisen ja työhyvinvoinnin edistämisen ohella lisämääräraha tukee harmaan talouden vastaisia toimia, sillä työsuojeluviranomaiset valvovat myös esimerkiksi työlainsäädännön, työehtosopimusten sekä tilaajavastuulain noudattamista.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on lisännyt valtion talousarvioesitykseen 500 000 euroa työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenoihin. Määrärahalisäys ei koske vain vuotta 2011, vaan on eduskunnan päätöksellä pysyvä. Työtapaturmien ehkäisemisen ja työhyvinvoinnin edistämisen ohella lisämääräraha tukee harmaan talouden vastaisia toimia, sillä työsuojeluviranomaiset valvovat myös esimerkiksi työlainsäädännön, työehtosopimusten sekä tilaajavastuulain noudattamista.

”Työsuojelun henkilöresurssien varmistaminen on tärkeää muun muassa siksi, että työsuojeluvalvonta voi huolehtia niistä valvontatehtävistä, joilla vähennetään harmaan talouden pelitilaa. Tässä yhteydessä on erikseen mainittava tilaajavastuulain noudattamisen valvonta”, sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula toteaa.

”Työsuojeluhallinnolla on käytettävissä yhteensä 12 virkaa tilaajavastuutarkastuksiin. Resurssit ovat tehtävään nähden vähäiset, kun otetaan huomioon, että resursseilla tulisi valvoa kaikkien yritysten lisäksi koko julkishallintoa. Esimerkiksi viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti on ehdottanut tilaajavastuutarkastajien määrän kaksinkertaistamista”, ministeri jatkaa.

Lisämäärärahan perusteluissa todetaan, että työsuojelun vastuualueiden valvontakenttä on erittäin laaja ja monipuolinen ja niille on viime vuosina annettu lukuisia uusia ja entistä vaativampia valvontatehtäviä. Esimerkiksi tilaajavastuulaki tuli voimaan vuoden 2007 alussa. Lain noudattaminen on edelleen jossain määrin puutteellista.

”Tilaajavastuutarkastuksissa noin puolessa tapauksista on jotain huomautettavaa lain noudattamisessa. Tyypillisesti tilaajat eivät tee selvityksiä, selvitykset tehdään vain osittain tai ne ovat ajallisesti vanhentuneita”, Rehula kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö onkin asettanut työryhmän selvittämään rakennusalan sekä majoitus- ja ravitsemusalan harmaan talouden torjuntakeinoja. Erityisesti työryhmä arvioi tarpeet muuttaa tilaajavastuulakia. Hallituksen kaavailuissa on lisätä tilaajan vastuuta koko alihankintaketjusta. Työryhmän on tarkoitus jättää ehdotuksensa maaliskuun 2011 loppuun mennessä.

Rakennusteollisuus RT ei ole lämmennyt ketjuvastuun lisäämiselle. RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Karin mukaan systemaattiseen yritysvalvontaan ei ole keinoja.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Eduskunnalta lisämääräraha työsuojeluun – tukee myös harmaan talouden torjuntaa”

  1. Eli tästä lähtee eilen uutisoidun 300 miltsin ”ylijäämän” tuhlaaminen käyttöön.

    Aikainen mato linnun nappaa… vai miten se nyt oli

Vastaa käyttäjälle oraakkeli Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat