Kokeile kuukausi maksutta

Citycon kaavailee Lippulaivan laajennusta kaksinkertaiseksi Espoossa

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on päättänyt myöntää Citycon Oyj:lle marraskuun 2012 loppuun saakka suunnitteluvarauksen päivittäistavarakaupan suuryksikön rakentamiseksi Lippulaivan yhteyteen Espoonlahdelle. Nykyinen asemakaava ei mahdollista hypermarkettia. Suunnitteluvarauksen toteutuminen tuplaisi Lippulaivan nykyisen pinta-alan.

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on päättänyt myöntää Citycon Oyj:lle marraskuun 2012 loppuun saakka suunnitteluvarauksen päivittäistavarakaupan suuryksikön rakentamiseksi Lippulaivan yhteyteen Espoonlahdelle. Nykyinen asemakaava ei mahdollista hypermarkettia. Suunnitteluvarauksen toteutuminen tuplaisi Lippulaivan nykyisen pinta-alan.

Ruokakesko Oy ja SRV Yhtiöt Oyj jättivät syyskuussa 2011 suunnitteluvaraushakemuksen kaupan suuryksiköstä Mårtensbron koulun tontille. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto kuitenkin katsoo, että paras sijainti kaupan suuryksikölle on lähellä metroasemaa ja siksi kannattaa tutkia kaupan laajenemista osittain kaupungin puistoalueen alle, osaksi laajennettua Lippulaivaa.

Tämä vaihtoehto mahdollistaa Lippulaivan nykyisen noin 18 500 neliön myymäläpinta-alan laajentamisen noin 40 000 neliöön siten, että kaupallinen painopiste on lähellä metroasemaa. Mårtensbron koulun tontille kaavoitetaan pääosin asuinrakentamista.

Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myös periaatteista, joiden mukaan Lippulaivan kaupallisia tiloja voidaan suunnitella osittain kaupungin katu-, puisto- ja torialueen alle siten, että maanpinnan tasoon toteutetaan toiminnallinen ”Kirjastopuisto” kirjastotilan jatkeeksi. Kirjastotilat ja puisto muodostavat yhtenäisen ja ympäröivään maankäyttöön sopeutuvan korkeatasoisen kokonaisuuden, jossa kevyen liikenteen väylän jatkuvuus otetaan huomioon. Kirjasto- ja kulttuuritilojen toteuttaminen mahdollistetaan sopimuksin aiemmin sovitussa laajuudessa myös uudessa maankäyttöratkaisussa.

Cityconin tavoitteena on, että Lippulaivan laajennus kirjastoineen olisi rakennettu viimeistään vuonna 2015. Mikäli metron jatkamisesta päätetään, metroasema rakentuu alueelle noin vuosien 2018–2020 tienoilla.

Logistiikkakeskuksen tilalle asuntoja Karamalmissa

S-ryhmän logistiikkakeskukset Oy (Inex) on hakenut asemakaavoituksen käynnistämistä omistamalleen tontille Karamalmissa logistiikkapalveluiden muuttaessa alueelta pois noin viiden vuoden kuluttua.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään asemakaavan muutostyön siten, että kortteli sekä sen teollisuus- ja toimitilakäytössä oleva ympäristö muutetaan tehokkaasti rakennettavaksi pääosin asuinalueeksi, joka tukeutuu raideliikenteeseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Citycon kaavailee Lippulaivan laajennusta kaksinkertaiseksi Espoossa”

  1. Eikö tästä Espoonlahden ostoskeskuksesta ole puhuttu jo useita vuosia. Mitään saatu aikaiseksi. Alueella on paljon ihmisiä, mutta vähän palveluita. Oikein ärsyttää. Espoonkesksutaan tulossa sitten toinen hypermarketti vaikka ei tarvittaisi.

    1. Jos tuolla hornankuusessa olisi palveluja, niin asuntojen hinnat olisivat niin korkeita, ettei siellä kukaan asuisi.

Vastaa käyttäjälle Huonoa toimintaa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat