Kokeile kuukausi maksutta

VR Track paransi kannattavuuttaan

VR Track paransi viime vuonna kannattavuuttaan ”hyväksi” parin heikon vuoden jälkeen, kertoo VR:n liiketoiminnan ja strategian kehittämisestä vastaava johtaja Jouni Kekäle.

VR Track paransi viime vuonna kannattavuuttaan ”hyväksi” parin heikon vuoden jälkeen, kertoo VR:n liiketoiminnan ja strategian kehittämisestä vastaava johtaja Jouni Kekäle.

Tarjousvaiheen tarkentunut analyysi siitä, että ei oteta tappiotöitä, oli yksi syy parannukseen, samoin toimitusjohtaja Ville Saksin ponnistuksen tuottavuuden parantamiseksi. Samalla myös tapaturmataajuus saatiin pudotettua 13,8 tapaturmaan miljoonaa työtuntia kohti. Liikevaihtoa nosti Ruotsista saatu iso huoltotyö. Ruotsissa on siirrytty muutaman vuoden takaisesta  tappiollisesta harjoitteluvaiheesta oman yhtiön VR Track Sweden AB:n alle ja samalla Ruotsiin on hankittu omaa kalustoa, sillä ratatyöt ja –huollot ovat hyvin kalustovaltaisia. Maiden välillä kalustoa on hankala siirrellä telinvaihtojen ja hyväksyttämisbyrokratian vuoksi. VR Track työllistää Ruotsissa jo 200 henkeä ja tilauskanta siellä ylitti jo 100 miljoonaa euroa. Jos Suomessa ratapuolen kilpailu on pitkälti valtionyhtiöiden VR Trackin ja Destian välistä, niin Ruotsissa kilpailukentän muodostaa yksi iso valtiolähtöinen yritys Infranord ja kaksi pienempää, joista toinen on VR Track.

VR Trackin  liikevaihto on noin 280 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1 800. Kasvuodotuksia sisältyy mahdollisiin kaivoshankkeisiin. Esimerkiksi Soklin kaivoksen investointipäätöksen merkitsisi myös merkittävää ratainvestointia. Valtiolta VR Track odottaisi pitkäjänteisempään rahoitusta ratainfraan, jotta merkittävää korjausvelkaa saataisiin lyhennettyä ja esimerkiksi Pohjanmaan radan kunnostusta voitaisiin jatkaa katkoitta.

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “VR Track paransi kannattavuuttaan”

  1. Siirretään solidiumin hallintaan niin tuloskin muuttuisi julkiseksi.

  2. VR Track on auringonlaskun firma, koska se joutuu vuodesta toiseen kilpailemaan Destian kanssa samoilla markkinoilla. Näiden kahden firman keskinäinen hintakilpailu on sairaalloisen kovaa ja syö molempien katetta.

    Ruotsin toiminta ei nosta VR Trackia pintaan ainakaan kovin nopeasti, koska firman toiminta Ruotsissa on ollut vuosikausia tappiollista aina edelliseen tilinpäätökseen asti.

    Uusia ratoja ei juurikaan rakenneta ja eduskunta myöntää vuosittain ratojen kunnostukseen täysin naurettavia summia. Juuri tästä johtuvat ratayhtiön suurimmat ongelmat.

    1. Tuohan on fiksu kuvio tilaaja saa rahoilleen vastinetta.

      Edelleen kummastuttaa kun artikkelissa ei mainita tulosta euroina.

      1. Euromääräisiä tietoja ei ollut vielä juttua tehtäessä käytössä. Ne kyllä kerrotaan kun yrityksen tilinpäätös julkistetaan.

  3. Tällaiset valtion 100 % omistamat ”valtionyhtiöt” ovat lähinnä säälittäviä ja ”kilpailuasetelma” pääosin naurettava

    1. Kuulostat katelliselta kilpailijalta, joka on saanut urakkakilpailussa kuonoonsa.

  4. Toiselta valtionyhtiön edustajalta…?

Vastaa käyttäjälle Rataesimies Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat