Kokeile kuukausi maksutta

Ikkuna- ja ovivalmistaja Inwido Finland ylsi huipputulokseen

Ikkuna- ja ovivalmistaja Inwido Finlandin liikevaihto kasvoi viime vuonna 134 miljoonaan euroon ja liikevoitto 12,6 miljoonaan. Liikevoittoprosentti oli 9,4, kun se vuonna 2012 oli 7,5 prosenttia. Vanhenevan rakennuskannan ja kasvavan korjausvelan vuoksi yhtiö odottaa liiketoimintansa kasvavan myös kuluvana vuonna.

Ikkuna- ja ovivalmistaja Inwido Finlandin liikevaihto kasvoi viime vuonna 134 miljoonaan euroon ja liikevoitto 12,6 miljoonaan. Liikevoittoprosentti oli 9,4, kun se vuonna 2012 oli 7,5 prosenttia. Vanhenevan rakennuskannan ja kasvavan korjausvelan vuoksi yhtiö odottaa liiketoimintansa kasvavan myös kuluvana vuonna.

image

Yrityksen mukaan sen hyvän tuloksen taustalla on toiminnan kehittäminen lean-periaatteen mukaisesti sekä Suomen tehtaiden välisen yhteistyön kehittäminen.

”Inwidon tehtaiden välinen yhteistyö mahdollistaa kysynnän huippujen tasaamisen ja toimitusvarmuuden”, Inwidon Suomen toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi sanoo.

”Olemme pystyneet säilyttämään kannattavuutemme Suomen rakennusalan hankalasta suhdanteesta huolimatta ja koko Euroopassa olemme yksi kannattavimmista ikkunoiden valmistajista”, Inwido-konsernin toimitusjohtaja Håkan Jeppsson sanoo.

Suomessa on liikaa tuotantokapasiteettia

”Vaikka rakennusten saneeraukset ovat kasvussa, korjausvelka kasvaa koko ajan: ikkunoita ei vaihdeta sitä tahtia kuin niitä lahoaa. Kaiken kaikkiaan ikkuna- ja ovimarkkina on kasvava markkina, mutta silti tuotantokapasiteettia on Suomessa yli tarpeen”, Luhtaniemi toteaa.

Myös rakentamisen määrä on Luhtaniemen mukaan Suomessa nyt selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon. Hän uskoo trendin suunnan kääntyvän lähitulevaisuudessa ja kertoo Inwidon valmistautuvan myös uudiskohteiden kysynnän kasvuun. 

Inwidon kanssa melko tasaväkisesti suurimman ikkuna- ja ovivalmistajan asemasta Suomessa kamppaillut Fenestra hakeutui konkursiin tammikuun lopulla. Luhtaniemen mukaan Fenestran poistuminen markkinoilta on jo näkynyt kysynnän kasvuna Inwidossa.

”Rakenteilla olevat ikkunoita ja ovia vailla jääneet projektit tarvitsevat nyt uuden toimittajan ja Inwido pystyy vastaamaan kasvavaan kysyntään”, Luhtaniemi sanoo.

Luhtaniemen mukaan ikkunoiden saatavuus ei Suomessa ole ongelma. Sen sijaan rakennuttajia mietityttävät tuotteiden toimitusaika, laatu ja palvelun sujuvuus. 

Inwido on pohjoismainen ikkunavalmistaja, johon Suomessa kuuluvat Kannuksessa toimiva Eskopuu Oy, Pihlavan Ikkuna Oy Ruovedellä ja Tiivituote Oy Haapajärvellä. Inwido Finlandin pääkonttori on Jyväskylässä. Inwidolla on tuotantoa kahdeksassa ja myyntiä 15 maassa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Ikkuna- ja ovivalmistaja Inwido Finland ylsi huipputulokseen”

  1. Työmiehiltä otettiin pois… Herrat rikastuu näin inwidossa

  2. Hyvä tulos tehtiin, niin palkaks saatiin palkkojen leikkaus. No paraneehan siinä tulos taas.

  3. Työilmapiiri on aivan ”hirvittävän hyvä” leikataan ensivuonna lisää palkoista niin ilmapiiri paranee ainaki johtoportaassa…
    Voi olla että suosittelen muita ikkunantekijöitä…

Vastaa käyttäjälle inwidolainen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat