Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäisen toimitusjohtaja vaihtuu

Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi. Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunow toimii myös yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana. Casimir Lindholm on nimitetty Lemminkäisen varatoimitusjohtajaksi. Hän jatkaa myös nykyisessä tehtävässään Suomen talonrakentaminen -liiketoimintasegmentin johtajana.

Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi. Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunow toimii myös yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana. Casimir Lindholm on nimitetty Lemminkäisen varatoimitusjohtajaksi. Hän jatkaa myös nykyisessä tehtävässään Suomen talonrakentaminen -liiketoimintasegmentin johtajana.

image

 Heikko tuloskehitys vaikutti johtajavaihdokseen.

Lemminkäisen hallitus ja Timo Kohtamäki ovat sopineet, että Kohtamäki on seuraavat kuusi kuukautta käytettävissä hallituksen neuvonantajana.

Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyy välittömästi.

Tekniikan lisensiaatti Timo Kohtamäki toimi Lemminkäisen toimitusjohtajana vuodesta 2009. Yhtiön palvelukseen hän tuli vuonna 1996.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 33 kertaa

33 vastausta artikkeliin “Lemminkäisen toimitusjohtaja vaihtuu”

  1. Ensimmäisen kvartaalin tulosluvut olivat ilmeisesti omistajien käytössä eikä viime vuoden tuloskaan ollut odotettu osinkoja odotelleille. Lisäksi Lemminkäisessä lähtijöiden määrä on organisaatiouudistuksesta lähtien ylittänyt tulijoiden määrän eli yrityksessä on ollut enemmän työntöä kuin imua.

  2. Herrasmiehet eivä sovi Rakennusalalle. Valitettavasti!

  3. Eivät myöskään matriisiorganisaatiot

  4. Byrokraattisen Korporaatiomeiningin lanseeraus yrittäjähenkiselle porukalle taisi olla aika mahdoton tehtävä.

    1. Toivottavasti Timolla on jo selkä kunnossa, sillä nyt olisi aikaa pelata tennistä.

      Jos Lemminkäinen hakee uutta toimaria talon ulkopuolelta, niin ainakin Juhani Pitkäkoski olisi nyt sopivasti vapaana. Hän voisi samalla miettiä mitä Lemminkäisen Talotekniikalle tehdään, tai ehkä hän jo miettii sitä Caverionin yritysostoista vastaavana.

      1. Eiköhän Ilpo ole jo Timon pyytänyt SRV:n hallitukseen ja siitä sitten uudeksi SRV:n pääjohtajaksi. Niinhän Leinonenkin oli YIT:n potkujen jälkeen heti SRV:n hallituksessa ja nousemassa Heliövaaran tilalle, kunnes Laaksovirta ja Destia sotki Ilpon suunnitelmat.

  5. Toivottavasti Lemminkäisessä mietitään myös suomalaisen koulutetun, kokemusta ja tuloksenkykytaitoa omaavan johtajan palkkaamista.

    Vtj. Valinta ei osoita sitä

  6. Timo Kohtamäen ”yksi yhteinen Lemminkäinen” malli
    oli kuin paluu vanhaan Neuvostoliittoon.
    (lue kommunisti puolue) jossa todellista vastuuta ei ole
    kenelläkään ja kaikkein vähiten johtoryhmällä jonka
    osakepotti on olematon. Eivät näköjään itsekään halua
    uskoa johtamansa yrityksen tuloksen tekoon eikä kykyyn.
    Aiemman mallin mukaan
    jossa Lemminkäisen holding yhtiön alla kunkin yhtiön
    johto omisti johtamaansa yritystä, kullakin omistaja
    johtajalla oli selkeä visio ja tuloksen teko vastuu.

    Ihme on jos muita ei lähde johtoryhmästä kuin Timo.K
    Osakekurssi on saatava nousuun ja tarvittaessa koko
    yhtiö myyntiin.

    1. Nähtäväksi jää onko omistajilla halua myöntaa virheensä sekä pistää organisaatio ja toimintamalli uusiksi= palata osin takaisin vanhaan.

      Muussa tapauksessa omistajat lienevät jo luovuttaneen ja edessä on yritysjärjestelyt PEABin kanssa.

  7. Yhtiön markkina-arvo ja osakekurssi on pohjamudissa johon ei toimitusjohtajan potkut riitä. On katsottava koko johtoryhmä läpi ja talotekniikan myynti hoidettava nyt ripeästi.

  8. Kyllä vaikuttaa siltä, että Peab korjaa nyt potin ja hyvä niin.

    1. Uutinen pörssissä klo 15, kurssi kääntyi nousun kautta sahanteräksi viimeiset minutit tuli alas.
      Kannattaisiko ostaa jos Peab alkaakin nurkkaamaan.

  9. Yleensä osakekurssi nousee kun tiedossa tai edes spekuloidaan yrityksen myyntiaikeilla. Tässä tapauksessa se olisi tervetullut uutinen koska huonomaksi ei voi mennä.

    1. Reilua ei totta.
      Piensijoittajille eija makseta osinkoja ja instituutionaallisilta otettavalle 70 millin lainalle maksetaan 8 % kork.

      Eikö noita sakkoja olisi voinut jotenkin ennakoida rahoituksen suunnittelussa. Samaan aikaan tonttiaihioissa (tontit ja kiinteistöt) + keskeneräisissä asunnoissa on 300 milliä kiinni.

      Melkoinen sampo pitää keksiä että liiketoiminnalla saa tuolle 8 % lainalle riittävän tuoton.

      1. Kumpaan tuota rahoitusta sitten tarvittiin oikeasti, liiketoiminnan taseen paisumiseen vai sakkoihin.

        Köyhän ei kannata ostaa tai valmistaa laskevassa suhdanteessa varastoon vaikka saisi halvalla. Kiertoaika vaatii rahoitusta.

  10. Keskustelussa on tainnut unohtua Lemminkäisen hallituksen vastuu yhtiön nykyisestä tilasta. Hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunowin olisi syytä tehdä johtopäätökset ja ilmoittaa ensi viikon yhtiökokouksessa, ettei ole enää käytettävissä hallituksen puheenjohtajaksi. Myös yhtiön hallituksen rakennusalan osaamista olisi syytä täydentää.

    Jos yhtiön hallitus jatkaa ennallaan, laitan osakkeeni myyntiin.

  11. On ihan totta, että rakennusalan tuntemus sekä yhtiön hallituksella ja johtoryhmällä on heikoissa kantimissa. Siihen on tultava muutos. Tieto ja taito nyt ensisijalle ja yrittäjyys kunniaan. Johdon on sitouduttava yritykseen kunnollisella osakeomistuksella ja tämä ei tarkoita, että niitä lahjoitetaan muodollisesti jonkin palkkion tai vastaavan nimikkeellä

  12. Strategian mukaisesti Venäjältä on suurimmat kasvu odotukset. Tietojen mukaan porukkaa lähtee yhtiön Venäjän toiminnoista tasaisesti ulos. Mikä mättää? onko strategia väärä vai väärä johto vai mikä on ?

    1. Oliskohan aloituspäätökset Venäjällä tiukassa jolloin väki kyllästyy ?

      Tilinpäätöksessä 2013 Venäjällä rakenteilla 963 asuntoa joista 812 myymättä, lisäksi valmiita 134 kpl.
      Suomessa 1040 rakenteilla joista 557 myymättä, lisäksi valmiita myymättömiä 164 kpl.

      Ostaakohan Venäläiset vasta valmista kamaa vai onko Krimin kriisi iskenyt, suomalaisittain myyntiprosentti on alhainen.

      Strategiassa tavoitteena siirtyä talonrakentamisesta omaperusteiseen tuotantoon niin asunnoissa kuin toimistoissakin. Tämä sitoo kuitenkin pääomia tontteihin ja keskeneräisiin rakennuksiiin, toimintakertomuksen mukaan luvat yms., tuntui tökkivän.
      Edellinen rahoituskierros suurille omistajille oman pääoman ehtoisella hybridillä 8,75 % korolla, mistähän tämäkin kertoo.

      1. Miten lie Norjan toiminnan kannattavuuden laita? Sinne mentiin soitellen sotaan eli valtionyhtiön ottamat urakat olivat kannattavia, mutta yksitystämisen jälkeen kannattavien urakoiden ottaminen on ollutkin vaikeaa ja ongelmia on ollut myös organisaation keventämisessä ja työvoimakulujen leikkaamisessa, sillä Norjassa valtio ei maksa lomautuksia kuten meillä vaan asfalttimiehet saavat hiihdellä Lemminkäisen laskuun. Suomessa he lomailisivat Thaimaassa osin valtion piikkiin kesän aikana tienatuilla hulppeilla ansiosidonnaisillaan. Ehkä tuokin asia olisi pitänyt selvittää ennen kuin lähdettiin puhumaan norjaa.

        1. Tämä viestiketju sisältää miljoonien arvosta ilmaisia neuvoja Lemminkäisen käyttöön. Toivottavasti niistä otetaan heti vaari ilman ylimääräistä konsulttirahastusta ja organisaation ajanhukkaa.

          1. Yksi toimitusjohtaja sanoi minulle aikoinaan, että kun sinä selvästikin tiedät paremmin miten näitä toimitusjohtajan hommia pitäisi hoitaa ja minä taas tiedän, miten noita juttua pitäisi kirjoittaa, niin vaihdettaisiinko vähäksi aikaa rooleja.

          2. Kun järjestetään tilanne jossa kaikkien yksiköiden johto ja avainhenkilöt vaihtuu väkeen jolla on rajattomat näyttöhalut ei riskejä saa millään menetelmällä hallintaan.

  13. Yhteenvetona tähän mennessä kommentoituun on, että Talotekniikka heti myyntiin, johtoryhmä uusittava todellisilla rakennus- ja infra-alan ammattilaisilla ja vauhtia koko yrityksen myyntiin ->(Peab ?) Seikkailut Venäjällä, Norjassa ja puhumattakaan auki olevavasta asfalttikartelli asiasta velkaannuttavat jo korviaan myöten veloissa olevaa yhtiötä ennen näkemätöntä vauhtia.

  14. Nimimerkillä ”osinkoja kaivataan” pitäisi lisätä, että hallituksen puheenjohtajan on syytä vakavasti harkita jakkaran luovuttamista toiselle. Jos hän ei itse sitä ymmärrä on hallituksen se tehtävä.

  15. Niin se vaan on kun renkipojat ja piikatytöt johtoryhmässä ”johtavat” yhtiötä niin huonosti käy. Ilmoitus televerkkoliiketoiminnan myymisestä Norjassa ja Ruotsissa on näpertelyä. Nyt todellista toimintaa ja pian.

  16. Mahtaako yrityksen hallitus ja johtoryhmä lukea edellä olevia hyviä neuvoja, syytä olisi.

  17. Kaksi tappiota tekevää kuntaa menee yhteen .Mitä siitä tulee ? Kaatuu valtion syliin. Kaksi tappiota tekevää rak.liik menee yhteen , mitä siitä tulee ? Konkurssi.

  18. Kyllähän yllättävän kauan nykytouhua on kateltu, jäämme odottamaan mielenkiinnolla…

    1. Puheenjohtaja Berndt Brunow kertoi Taloussanomissa, että uusi toimitusjohtaja voi tulla rakennusalan ulkopuolelta. Esimerkkiä otetaan siis SRV:stä joka kokeili ensin miten Securitaksen pomolta sujuu rakentaminen. Ei sujunut. Seuraavaksi vasaraa käteen sovitti Pohjolan vakuutuspomo, mutta ainoa mikä hänelle tarttui käteen kuin vanhasta muistista oli rahasäkki, jonka hän nappasi mukaansa lähtiessään. Nyt siipiä kokeilee Finnairin pomo, joka on ainakin sen huomannut, että rakennusmiehet eivät valitettavasti näytä lentoemänniltä, mutta palkkapyynnöt ovat ainakin kohtuullisemmat kuin lentäjillä. Jos levottomuudet Venäjällä jatkuvat vielä pidempään, niin SRV joutuu taas hakemaan uutta vetäjää. Makeisala on vielä kokeilematta.

      Itse ehdotan, että Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja valittaisiin rakennusalalta, niin olisi hieman helpompi ymmärtää rakentamista. Muuten voi käydä niin, että Penttien nuorisolle ei enää riitä rahaa ratsuhevosiin. lumilautailuun eikä ajatushautomoihin vaan firma on pantava lihoiksi harrastuksia kustantamaan.

Vastaa käyttäjälle Myös osakkeen omistaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat