Kokeile kuukausi maksutta

Rakennustyömaiden valvonta tiukkenee heinäkuussa

Harmaata taloutta yritetään kitkeä rakennustyömailta lakimuutoksella, joka tulee voimaan heinäkuun alusta.

Verohallinnolle pitää vastedes joka kuukausi toimittaa tiedot työmaalla työskennelleistä henkilöistä, urakkasummista ja toteutuneesta laskutuksesta yli 15 000 euron sopimusten osalta. Kaikki tiedot pitää ilmoittaa sähköisesti.
Laissa ei ole siirtymäaikaa, vaan raportointi pitää aloittaa heti heinäkuussa. Siksi nyt olisi keskeistä saada yritykset valmistautumaan siihen ajoissa, korostaa Suomen Tilaajavastuun varatoimitusjohtaja Mika Huhtamäki.

Rakennustyömaista ei ole aiemmin kerätty näin tarkkoja tietoja, eikä urakoiden ketjutusta ole seurattu yhtä tarkkaan. Raportointivelvoitteen voi hoitaa Veronumero.fi-palvelulla, jota ala on ollut yhdessä kehittämässä.

”Rakennusalalla on nyt todella hyvä vauhti rakentamisen arvoketjun läpinäkyvyyden kehittämisessä aivan uudelle tasolle. Syyt ja seuraukset on ymmärretty. Alan harmaan talouden kitkeminen on kansantaloudellisestikin iso asia, sitä on jopa prosentissa alan yrityksistä. Koko rakentamisen arvohan oli yhteensä 28,8 miljardia euroa Suomessa vuonna 2013”, Suomen Tilaajavastuun toimitusjohtaja Lars Albäck tiivistää.

Partnereista ensimmäisten joukossa Veronumero.fi -palvelut laajasti toteuttaneet ja jälleenmyynnin aloittavat yritykset ovat Basware Oyj, Buildercom Oy, Cramo Finland Oy, EVRY Jydacom Oy, Movenium Oy, Ramirent Finland Oy ja Tieto Finland Oy.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Rakennustyömaiden valvonta tiukkenee heinäkuussa”

  1. ihmetellään tarkastustoimintaa siitä että ilmoitetaan työmaalle etukäteen jotta ny me tullahan jotta kaikki pimiät ihimiset pois työmaalta

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat