Asuntomessut on vuodesta 1970 alkaneen historiansa aikana pyrkinyt kehittämään suomalaista pientalorakentamista. Haaste on ollut kova, sillä 1940-luvulla syntynyt rintamamiestalo on sellainen standardi, jota on ollut vaikea ohittaa. Jopa 2000-luvun Helsinki-pientalo on saanut siitä innoituksensa.
1970 Tuusulan Lahelanrinteellä alkaneilla messuilla oli ajatus esitellä pientalojen sarjavalmistusta ja talotehtaiden tuotantoa. Talotehtaat tosin valikoivat jo silloin messuille vain kalleimmat mallinsa. Kaikissa taloissa oli suora sähkölämmitys, sillä energia oli halpaa.
Aluksi sisustajille piti jopa maksaa, jotta he olisivat tuoneet kalusteitaan esiteltäviin taloihin. Sittemmin messut ovat muuttuneet sisustusnäyttelyiksi.
Talot olivat tasakattoisia, koska se vapautti pohjasuunnittelun ja tuli harjakattoa edullisemmaksi. Sama linja jatkui Kangasalan messuilla, sillä harjakattojen ei katsottu istuvan puuttomalle pellolle.
1974 Keravan Jaakkolan messuilla puolet taloista oli kuitenkin jo harjakattoisia ja loputkin muutettiin harjakattoisiksi kymmenen vuoden sisällä, kuten tapahtui edellisten messujenkin taloille. Tasakattojen perusvika ei ollut kuitenkaan kaltevuuden puute vaan huonot kattomateriaalit. Yksikerrosratkaisu oli ikääntyville asukkaille parempi ratkaisu kuin viimeisten messujen eri tasoille vievät porrasratkaisut.
Ensimmäisillä messuilla oli kävijöitä 85 000. Keravalla heitä oli jo 175 000, eli asuntomessuista oli tullut maatalousnäyttelyiden veroinen kesätapahtuma.
Keravalla ihmetystä herättivät pienet 300 neliön tontit. Hämeenlinnassa vuonna 1975 taas 80 neliön asunnot koettiin pieniksi, minkä seurauksena asukkaiden vaihtuvuus oli paljon suurempi kuin Tuusulan 109 neliön taloissa. 2000-luvulla messutalot olivat jo lähes 200-neliöisiä.
Energiakriisi kutisti ikkunat
1977 Vantaan Varistossa osa taloista tehtiin liikuntavammaisten käyttöön, mitä nykypäivän senioritkin osaisivat arvostaa. Kaupunki valitsi yhden korttelin tontinsaajat talojen uutuusarvon perusteella, mitä linjaa on noudatettu sitten monilla muillakin messuilla.
Vuonna 1973 iskeneen energiakriisin vaikutukset näkyivät siinä, että ilmanvaihto tukittiin ja ikkunoihin tuli kolmas lasi ja niiden koko pieneni. Euroopan pimeimmässä maassa valo karsittiin minimiin. Onneksi kuitenkin ymmärrettiin, että auringonvaloa voi myös hyödyntää. Ekotalona tunnettu aurinkotalo lasikattohuoneineen aloitti messuilla VTT:n panostuksen pientalojen energiatalouden kehittämiseen.
1980 Kuopiossa oli jo yhdeksän aurinkotaloa varustettuna neste- tai ilmakiertoisilla aurinkotasokeräimillä. Sijainti ei ollut kuitenkaan loppuun saakka mietitty, sillä aurinkotalojen ikkunat aukeavat etelään, mutta rinnetontilla upeat järvimaisemat ovat pohjoisessa, ikkunattomalla puolella.
1982 Forssan Paavola nousi yleisön suosioon siksi, että siellä näkyi paluuta menneeseen. Taloissa oli maakellareita ja sydänmuuri takkoineen.Mielipiteitä jakoi kuitenkin tiilen ylenmääräinen käyttö ja hirsitalot, jotka olisivat sopineet paremmin Sveitsiin. Erkkereiden runsauttakin ihmeteltiin, mutta tätä kehitystä ei ole voitu pysäyttää.
Pienkerrostalot nähtiin Forssassa ratkaisuna pienperheiden asumiseen.
Asuntojen käyttökustannuksista oli tehty tietokoneanalyysi, jossa yhden tunnin aika-akselilla oli laskettu arvio koko vuoden energiankulutuksesta. Talojen kulutus oli vain puolet 1970-luvun keskimääräisestä tasosta.
1985 Jyväskylän Kuokkalassa messutalojen koko ja kalleus herättivät kritiikkiä. Yleisömenestyksen ne kuitenkin takasivat, samoin kuin muoti-ilmiöksi nousseet tornit ja ulokkeet. Kerrostaloissa asumismuotoja oli yhdistelty niin, että pienet asunnot olivat yhdessä tasossa, mutta suuret kahdessa. Pyörätuoleilla kulkemista ei ollut kuitenkaan mietitty riittävästi rinnetonteilla.
1988 Turussa teräsrakenteinen pientalo keräsi huomiota, mutta se jäi yksittäiseksi kokeiluksi.
1990 Tampereen messujen puhutuin kohde oli teräsrakenteinen asuinkerrostalo, joka sekin jäi kuriositeetiksi.
1991 Varkauteen oli tuotu Yhdysvalloista kaksi valmistaloa, mutta ne olivat pettymys eivätkä jalkautuneet Suomeen sen paremmin kuin amerikkainen platform-tekniikkakaan puurakentamiseen.
1992 Mäntsälässä teemana oli kestävä kehitys ja kierrätys. Kaikissa taloissa oli lämpökompostori ja jätteen lajittelumahdollisuus. Maalämmitys oli tullut öljyn ja sähkön rinnalle.
Matalaenergia- ja aurinkolämmityskokeiluja
1994 Pietarsaaren asuntomessuilta historiaan jäi Kannustalon Aino, josta alkoi pitsihuviloiden buumi Suomessa.
Edistyksellinen matalaenergiatalo Aurinkotalo IEA 5 sen sijaan jäi harmittavasti vain VTT:n tutkijoiden salaisuudeksi. Energiansäästö perustuu paksuihin eristeisiin, kohdetta varten kehitettyihin ikkunoihin, vaipan hyvään ilmatiiviyteen ja aurinko- ja maalämmön hyödyntämiseen. Katolla on 45 aurinkosähköpaneelia, joiden teho on vain viidesosa siitä, mihin nykyisillä keräimillä päästään samalla pinta-alalla. Lämpö otetaan talteen poistoilmasta ja sitä voidaan säädellä huonekohtaisesti.
Talo maksoi 1,5 miljoonaa markka. Energiainvestointi ei ollut kannattava päällekkäisten järjestelmien vuoksi. Talo osoitti kuitenkin, että matalaenergiarakentaminen on mahdollista.
1996 Ylöjärvellä tiiliteollisuuden tukema matalaenergiatalo Villa Tegula epäonnistui tavoitteissaan lähes täysin. Se tuli myös kalliiksi, sillä talo maksoi 2,4 miljoonaa markkaa, mutta siitä saatiin vain 1,2 miljoonaa.
Lämpöpumpun ja aurinkokerääjien lämmöntuotto ei vastannut alkuunkaan odotuksia ja ilmanvaihto kulutti niin paljon sähköä, että asukas protestoi tulleensa huijatuksi, kun sähkölasku nousi 15 000 markkaan luvatun 6000 markan sijaan.
VTT:n seurantaraportissa aurinkolämmityksen toimimattomuuden syyksi paljastui aluksi se, että sen asennus oli jäänyt kiireessä tekemättä. Suurin murheenkryyni oli lämpöpumppu, jonka lämpökerroin jäi kauaksi valmistajan ilmoittamasta. Aurinkokeräinjärjestelmä oli ensimmäistä kertaa integroitu lämpöpumppulaitteistoon, mikä aiheutti lastentauteja, joiden johdosta aurinkokeräimistä saatiin vain murto-osa suunnitellusta energiasta.
Valoa läpäisevien eristeiden kokeilukaan ei ollut rohkaiseva, sillä ratkaisu nelinkertaisti lämmitystarpeen talvella. Rakennuksen ilmatiiveyskin jäi kauaksi tavoitteista. Ainoa mikä onnistui oli tiilitakka, jossa puuta polttamalla oli tarkoitus alentaa ostoenergian tarvetta.
Puukerrostalojen ensikokeilu epäonnistui
1996 Ylöjärvellä kokeiltiin Puun vuoden innoittamana puukerrostaloja. Ääniongelmat olivat kuitenkin niin isot, että kokeilusta ei ole pidetty sen isompaa meteliä ja nyt Vantaan tulevien messujen puukerrostaloja mainostetaan ikään kuin ensimmäisinä asuntomessuilla.
Ekologisuus oli Ylöjärvellä isosti esillä, mutta valtaosa keksinnöistä liittyi kummasti siihen, miten tuhansien järvien maassa voi säästää vettä.
1997 Raisiossa ”ekologinen” savitalo osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi.
1998 Rovaniemen silloisessa maalaiskunnassa huomiota tavoiteltiin, ei suinkaan arktisella osaamisella, vaan tirolilais- ja japanilaistaloilla.
1999 Lappeenranta aloitti julkkistaiteilijoiden maineella ratsastamisen, sillä suurelle yleisölle arkkitehtimme olivat jääneet tuntemattomiksi. Stefan Lindforsin suunnittelema muovinen legotalo hämmästytti, mutta siitä ei tullut pientalorakentamisen teollista mullistajaa ja muovikin jouduttiin pian vaihtamaan puuksi.
2000 Tuusulassa kestävintä antia olivat älytalot, joiden ratkaisut pian jokapäiväistyivät. Sen sijaan ”tulevaisuuden talon” Villa 2000:n pyörillä liikuteltavan keittiön ja saunan elinkaari jäi lyhyeksi.
2006 Espoon messujen kiinnostavin kohde oli arkkitehti Olavi Koposen suunnittelema paanutalo Kotilo. Moderni arkkitehtuuri löi muutenkin itsensä läpi messuilla, ja yleisöäänestyksen voitti teräsrunkoinen kivitalo.
Energiansäästön uusi läpimurto 2000-luvulla
2009 Valkeakosken messuilla jo puolet messutaloista kuului energialuokitukseltaan parhaaseen A-luokkaan.
Energiaa säästävä ekorakentaminen oli jo 1990-luvun alussa tekemässä tuloaan. Lamavuosina ekonomia jyräsi kuitenkin ekologian ja aiemmat varoitukset kasvihuoneilmiöstä unohtuivat.
Uusi alku saatiin vuonna 2003, kun nykyinen energiamääräysten kiristyskierre alkoi. Vuonna 2006 koko maailma alkoi sitten puhua ilmastonmuutoksesta. Asuntomessujen pitkäjänteinen työ uusien energiaratkaisujen kehittämiseksi alkoi siten kantaa hedelmää. Moni vuosien aikana kokeiltu järjestelmä, kuten alkuaikojen aurinkolämpökeräimet olivat pettäneet odotukset, mutta epäonnistumisista oli onneksi myös opittu.
Lisätietoa:
Wikipediasta löytyy hyvät tiedot 2000-luvun messuista.
Ylen arkistosta löytyy uutispätkiä vanhoista messualueista.
Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa
8 vastausta artikkeliin “Katso mitkä ovat olleet asuntomessujen pahimmat hudit ja parhaat oivallukset”
Artikkelissa lukee, että ”1997 Raisiossa ”ekologinen” savitalo osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi.” Ja millä perustein näin väitetään? Vielä 2005 olivat talon asukkaat erittäin tyytyväisiä taloonsa ja varmaan ovat vieläkin. Jos tälle ei löydy mitään persuteluita niin on mielestäni erittäin ikävää teilata savitalo rakenteena vain siksi, että savi materiaalina ei ole ”moderni” materiaali kuten muovi? Tai tarpeeksi kallis rakennusliikkeille.
On kiva kuulla, että Raision savitalon asukkaat ovat tyytyväisiä. Savitalo on kuitenkin tuotteena jäänyt kuriositeetiksi, mistä kertoo se, että uusia savitaloja ei messuilla muutamien kokeilujen jälkeen ole näkynyt. Yksi syy tähän on siinä, että saven polttaminen tiileksi keksittiin jo tuhansia vuosia sitten ja siten saatiin kestävämpi ratkaisu.
Tiedän, että Saksassa on tehty jonkin verran taloja savesta ja oljista, mutta kyse lienee enemmänkin steinerilaisen uskontokunnan kokeiluista kuin vakavasti otettavasta rakentamisesta.
Savitaloja markkinoidaan sillä, että niissä on hyvä sisäilma. Väite pitää samalla tavalla paikkansa kuin vanhoissa puutaloissakin. Raikasta on niin kauan kuin tiiviydestä ja eristämisestä ei tarvitse välittää.
Nykyaikainen puutalo on kuitenkin sisätiloiltaan enemmänkin kipsilevy- kuin puutalo ja hengittävyyys ja raikkaus on lähinnä tuntemus asukkaan korvien välissä. Vanhoissa töölöläisissä taloissa, joissa on paksut tiiliseinät, hengittävyys ja rakenteiden kyky varastoida kosteutta ja lämpöä toimii sen sijaan edelleen hyvin ja energitaloudellisuuskin on kohtuullinen.
Savitaloa voisi yksiaineisena rakenteena verrata lähinnä siporex-taloon, joka on noiden töölöläistalojen tapaan aidosti fiksu ratkaisu. Yksi tuntemani betonialan toimitusjohtakin rakensi äskettäin itselleen siporex-talon, kun hän pystyi vielä tekemään sen vanhoilla energiamääräyksillä. Jos taloon joudutaan lisäämään eristeitä katoaa yksiaineisen rakenteen parhaat omainaisuudet. Sama havainto koskee myös hirsitaloja.
Eli en edelleenkään pidä savitaloa kestävänä ratkaisuna modernissa Suomessa. Jossain kehitysmaassa se varmaan on halpa ja ekologinen ratkaisu. Tosin näissä savitaloissa asuminen on hyvin kaukana ekologisuudesta ja terveellisyydestä, sillä niissä lämmitys ja ruoanlaitto tehdään yleensä puu-uunilla, joka paitsi aiheuttaa tappavia pienhiukkasia tuhoaa alueiden vähäisiä metsiä.
Aivan törkeää mustamaalausta yksityisen henkilön kodista. Kun väitteet vieläpä perustuvat omaan mutuun ja selkeästi myös tietämättömyyteen, ei tällaista otsikointia voi yksinkertaisesti hyväksyä. Poista kyseinen kommentti, kiitos. Se on loukkaava ja ennenkaikkea ei pidä paikkaansa. Savi-olki harkko on rakenteena vieras Suomessa, koska meillä on halpaa tukkipuuta metsässä, mutta Euroopassa tämä on erittäin luotettu materiaali ja edelleen on pystyssä toistasataa vuotta vanhoja savitaloja. Saven ja oljen seokset ovat jälleen nostamassa suosiotaan maailmalla, kun ollaan palaamassa terveiden rakenteiden pariin rakentamisessa. Siis en ehkä ikinä ole lukenut näin alhaista tasoa olevaa ”journalismia” ja ennenkaikkea se, että kritiikki on heitetty ilmoille ilman yhtäkään viittausta tutkimukseen, kokemukseen tai yhtään mihinkään! Aivan käsittämätön heitto Mölsältä. Ja lue nyt Mölsä vaikka uudestaan tuo sun vastaukses vuodelta 2014…? Poukkoilevaa sekoilua koko teksti, jostain kehitysmaista ja Siporex harkoista..? Opettele nostamaan käsi virheen merkiksi ja pyydä anteeksi väärän sisällön levittämistä.
Me tarvitsemme savimajoja, me tarvitsemme maahanmuuttajia, me tarvitsemme Me Toota, me tarvitsemme kiintiöitä, me tarvitsemme tasa-arvoa, me tarvitsemme ilmastonpelastamista, me tarvitsemme eläimille lisää oikeuksia, me tarvitsemme kannabista, me tarvitsemme laillisen puheen kieltämistä ja kaiken lisäksi ahneet narsismin piirteitä omaavat ihmiset tarvitsevat loputtomasti lisää rahaa. Paljon on sellaista mitä nykyään tarvitaan.
Olen itsekin käynyt tuossa Raision savitalossa. Se on erittäin hyvässä kunnossa ja rakenne sinänsä jopa nerokas, koska se on muurattu esivalmistetuista savi-olkiharkoista. Siinä on kaikki yksiaineisen rakenteen edut eikä minkäänlaisia tiiveys- ym. ongelmia, siitä pitää huolen paksu savirappauskerros harkon sisäpuolella. Periaatteessa siinä ei ole suurtakaan eroa asimerkiksi siporex-taloon tai lecaharkkotaloon, paitsi että harkon hiilijalanjälki on olematon. Tuota harkkoa ei vain koskaan saatu teolliseen tuotantoon ja siksi se oli halvoista materiaaleista huolimatta kallis. Ja samalla tavalla kuin yksiaineiset siporex- ja lecaharkot ei tuokaan saviharkko täytä enää uusimpia energiavaatimuksia, vaikka se onkin lämmöneristävyydeltään paljon hirsitaloa parempi (U-arvo 0,28 W/m2K). Sikäli se on siis historiaa. Mutta jos tätä saviharkkoa ei pidä kestävänä ratkaisuna, ei kestäväksi voi määritellä myöskään siporex- tai lecaharkkoja.
Minua häiritsee tässä tekstissä myös tuo saven käytön leimaaminen ”uskontokuntaan” tai saven käytön liittäminen automaattisesti lämmittämiseen ja ruuanlaittoon puuhellalla. Aidon tulen kaipuu kun ei koske vain savirakentajia, ja vastaavasti savitaloon voi myös aivan hyvin jättää tekemättä tulisijan. Monessa puu-, betoni- ja siporextalossakin on varaava takka, puuhella, ja saunassa puukiuas. Niiden pienhiukkaset ovat ihan yhtä vaarallisia riippumatta siitä, mistä materiaalista itse talo on rakennettu. Raision savitaloa muuten lämmitetään maalämmöllä ja ruokaa laitetaan ihan tavallisella hellalla.
Keski-Euroopassa, ja erityisesti Itävallassa ja Sveitsissä, on savesta rakennettu useita taloja ihan täysjärkisten ihmisten toimesta, mutta määrät ovat toki pieniä, johtuen siitä, että puhdas savirakenne ei sielläkään täytä energiavaatimuksia kuin rimaa hipoen. Lisäksi savitalon kustannukset ovat suurista työkustannuksista (paljon käsityötä, vähän teollisia tuotteita) johtuen korkeat. Olen käynyt myös savipioneeri Martin Rauchin itselleen rakentamassa talossa Itävallan Schlinsissä, joka on tehty junttaamalla seinät valumuotteihin oman tontin savesta. Talossa on mahtava, linnamainen tunnelma, vaikka arkkitehtuuri on hyvin modernia, kutenoheisesta linkistä näkee.
http://www.lehmtonerde.at/en/projects/project.php?pID=7
Jos savitalot ovatkin harvinaisia, savea käytetään Keski-Euroopassa nykyään erittäin paljon sisätiloissa ja erityisesti rappauksissa sen sisäilmaa parantavien ominaisuuksia takia, polttamaton savi kun on vielä puutakin parempi kosteuden tasaaja. Savi sopii myös erittäin hyvin puun kaveriksi, koska sen ominaiskosteus on pienempi kuin puun. Monen saksalaisen kaupungin Fachwerkhaus-talot ovat vuosisatoja vanhoja ja säilyneet juuri siksi, että niiden puurakenteiden välit on sullottu täyteen savi-olkiseosta, joka on pitänyt puun kuivana.
Savi on hyvä siis materiaali, mutta sekään ei sovi mihin tahansa. Talon ulkoseinien rakentaminen savesta – erityisesti Suomessa – on hankalaa kustannusten, energiatalouden ja osaaavien tekijöiden löytämisen kannalta. Silti on minusta hienoa, että yksinkertaisia materiaaleja löydetään uudestaan ja uskalletaan kokeilla. Nostan hattua sille, että Raisossa näin tehtiin. Eikä tulosta tarvitse lainkaan hävetä.
Hienoa, että Raisiossa on oltu jo yli 20 vuotta tyytyväisiä valittuun ratkaisuun. Mitään kestäviä jälkiä suomalaiseen rakentamiseen se ei jättänyt, mutta viime vuosina tällaiset ekologiset kokeilut ovat jälleen yleistyneet. Suomeen on rakennettu ainakin kymmenkunta omakotitaloa olkielementeillä, joiden sisäpinnoissa käytetään savirappausta.
Tein pari vuotta sitten jutun, jossa kerroin luonnonmateriaalien yleistymisestä rakentamisessa. Toki ne edelleen ovat marginaalia, mutta materiaalien pieni hiilijalanjälki sopii hyvin tähän aikaan.
https://www.rakennuslehti.fi/2019/11/pieni-hiilijalanjalki-tuo-purun-ja-luonnonmateriaalit-takaisin-rakentamiseen-helpotusta-kaivataan-energiamaarayksiin/
Jos kaikille luonnonmateriaaleille asetettaisiin samanlainen helpotus energiatehokkuuteen eli U-arvoihin, mikä annettiin hirsirakennuksille ja viimeksi jopa teollisille massiivipuurakennuksille (CLT), voisi luonnonmateriaalien suosio kasvaa entisestään. Toki ne edelleen jäisivät vähäisiksi verrattuna meitä lämpimämpien maiden, kuten Saksan lukuihin.
Esimerkiksi luonnonmateriaaleista tehdyt ekokylät voisivat haastaa ajattelun siitä, että vihreää rakentamista on vain tiivis ja äärimmäisen energiatehokas kaupunkirakentaminen. 1980-luvulla, kun teimme arkkitehti Bruno Eratin kanssa ekologisen rakentamisen sarjaa Rakennuslehteen, olivat nimenomaan ekokylät ekologisen rakentamisen edelläkävijöitä.
Valitettavasti Asuntomessujen topit ja flopit -sarja sai tuon jutun ilmestymisen jälkeen yhden lisäkohteen, kun jutussa mainittu Trä Kronorin kohde jäi kesken ja yhtiö ajautui konkurssiin. Tuusulan asuntomessukohteessa eristeenä käytettiin Termex-selluvillaa, johon oli sekoitettu savea.
https://www.rakennuslehti.fi/2021/01/tuusulan-asuntomessukohteen-rakentaja-ajautui-konkurssiin-kaikki-asunnot-kesken-ja-puolet-myymatta/
Savea on Suomessa perinteisesti käytetty hirsien kanssa. Savi sopii yhteen vanhojen puurakenteiden kanssa, sillä se sitoo hyvin vettä ja on hapanta, minkä ansiosta se suojaa ympärillään olevaa puuta lahottajasieniltä. Valitettavasti en löytänyt lehtemme sähköisestä arkistosta Anssi Orrenmaan tekemää juttua, jossa kerrottiin, mistä kaikista aineksista vanhojen talojen rappauksissa käytetty saviseos tehtiin.
Saven käyttö rakenteena on ollut meillä vähäistä, koska ulkoseinärakenteena massiivisaviseinä eristää huonosti lämpöä. Nykyään yleisempi savirakennustekniikka on olkipaalirakentaminen ja sisäseinien savirappaus.
Tosiaan, se savi. Savihan se kaiken pelastaa, sitä ei tarvitse uusiakaan kun kerran kahdessa vuodessa ja jokaisen kuivan talven jälkeen, jolloin se kivasti rapisee lattialle. Niin ja savihan ei pölyä juuri ollenkaan.
Vanhoista materiaaleista luovuttiin aikanaan siksi että löydettiin parempia. Nykyään jostain syystä tämä on unohdettu ja hipit haluavat taas rakentaa oljista ja savesta majoja afrikkalaisten tapaan. Lieneekö sama syy miksi kyseiseltä alueelta halutaan tuoda koulutettuja huippuosaajia alalle kuin alalle. Afrikasta taitaa löytyä paremmat journalistitkin rakennuslehteen?
Vanhoista materiaaleista luovuttiin, koska uudet materiaalit olivat trendikkäitä. Niillä saatiin esim. hirsirungot kivasti homehtumaan. Savitaloja tosiaan löytyy niin Saksasta kuin itse asiassa Suomestakin (muitakin kuin Raision talo), niin kuin ehkä tietäisit, jos olisit lukenut edelliset kommentit.