Kokeile kuukausi maksutta

Puu voitti Porissa betonin 6-0

Porin SuomiAreenalla järjestetty paneelikeskustelu aiheesta ”Puu- vai kivitalot” päättyi puurakentajien 6-0 voittoon. Kovin kiivaasta väittelystä ei ollut kyse, sillä keskusteluun oli kutsuttu mukaan vain tunnettuja puurakentamisen edistäjiä ja kaksi käännynnäistä, Rakennusliike Reposen Mika Airaksela ja Lakean Keijo Ullakko, joista on tullut nyt puurakentamisen tunnetuimpia saarnamiehiä.

Karunan puukirkko on kestänyt 300 vuotta..

 

Puurakentamisen voiton varmisti erotuomariksi kutsuttu keskustan entinen kansanedustaja ja tunnettu puuaktiivi Markku Laukkanen, joka entisenä toimittajana teki tiukkoja kysymyksiä siitä miksi valitsitte puun ja miksi puu on parempi kuin betoni. Puurakentamisesta kiinnostunut yleisö oli kuin kuudes pelaaja sopuisassa kisailussa puurakentamisen paremmuudesta.
Puuinfon järjestämä keskustelu kiteytyi ajatukseen, että suomalaiset olisivat onnellisempia, jos puukaupunkeja ei olisi aikoinaan purettu. Onnellisuuden lääkkeeksi ehdotettiin vanhojen betonilähiöiden ehostamista puujulkisivuilla. Tätä ajatusta testataan jo yhdessä Riihimäen (toivottavasti jo entisessä) ongelmalähiössä.

Porin hyvähenkisille keskusteluille toivotaan jatkoa. Ensi vuoden teemaksi Rakennuslehden toimitus ehdottaa aihetta PUU PALAA.

 

Katso
•    Koko paneelikeskustelu: http://www.katsomo.fi/?progId=368553
•    Paneelin 15 min ennakkopuffi: http://www.katsomo.fi/?progId=368535

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Puu voitti Porissa betonin 6-0”

  1. Puu on aina puuta. Sitä ei aikakaan koskaan miksikään muuksi muuta. Oikein käytettynä
    ja käsiteltynä ”itse hengittävä” aito luonnon tuote, Ei tarvitse minkäänlaista ”tekohengi-
    tystä” kuten moni muu ns. ”nykyaikainen teollinen ja kaupallinen tuote”. Kirjoitan oma-
    kohtaisten kokemusten pohjalta. Asuttavanani on 1960 vuonna valmistunut ns. rintama-
    miestalo. Itse hengittää ja voi edelleen hyvin! Ihanaa asua oikeassa kunnon talossa.
    Myöskin edullisesti hankintahintakin huomioiden. Voimme kaikki hyvin!

Vastaa käyttäjälle Seppo Hynninen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat