Kokeile kuukausi maksutta

Maailman korkein puurakennus valmistumassa Lontoossa

Englannin korkein puutalo on yhdeksänkerroksinen, mutta ensi keväänä valmistuu kymmenkerroksinen talo, joka on maailman korkein. Samaan on päästy vain Australiassa. Suomen korkein, kahdeksankerroksinen puukerrostalo on valmistumassa Jyväskylän Kuokkalaan. Puukerrostalorakentaminen on tehnyt läpimurron Englannissa. Valttina on näyttävä arkkitehtuuri sekä puun keveys ja nopea toteutus.

 

Banyan Wharf, Hawkins Brown Architects

Ison-Britannian suunnittelijat ja rakentajat ovat löytäneet puun. Perinteisten tiilirakennusten ja rapattujen julkisivujen sekaan on viimesen parin vuoden aikana alkanut ilmestyä puuverhottuja ja puurakenteisia rakennuksia. Puu ei enää ole pelkästään koristemateriaali; nyt myös kerrostaloja rakennetaan ristiinliimatuista puupaneeleista eli CLT-levyistä samalla tavalla kuin Suomessakin.

Puurakentaminen on saanut vauhtia muun muassa erilaisten valtion tukitoimien kautta, mutta suurin syy on suurimpien rakennuttajien kiinnostus lähteä mukaan.

CLT-levyjen yhä kasvavalle suosiolle löytyy monta käytännön syytä. Niillä rakentaminen on halvempaa kuin perinteinen tiilirakentaminen, talot valmistuvat ennätysajassa ja levyt täyttävät myös rakennusmateriaaleille asetetut kestävän kehityksen vaatimukset. Rakennustyömaatkin pysyvät siisteinä. Epäilijät viittaavat silti paloturvallisuuteen, mahdollisiin kosteusvaurioihin ja työvoiman puutteelliseen työkokemukseen puurakentamisen suhteen.

Rakentajien kannalta suurimpana haasteena on, miten koko rakentamisprosessi pystyttäisiin pitämään mahdollisimman tehokkaana. Tarkkaan mitoitetut, asennusvalmiit levyt nostetaan paikalleen kokoamisjärjestyksessä ja yhden kerroksen rakentaminen vie viikon verran. Suunnitteluvaiheessa tehtyjä mahdollisia virheitä ei enää rakennusaikana voi korjailla, koska se sotkee CLT-levyjen toimitusaikataulut, mikä hidastaa koko hankkeen aikataulua.

Levyjä tuodaan maahan pääasiallisesti Itävallasta, ja suurimpia paikallisia toimittajia ovat KLH UK, jonka CLT-levyt valmistetaan Britanniassa Itävallasta tuodusta puusta, B&K Structures, joka käyttää Binderholzin valmiita levyjä sekä Eurban, jonka levyt ovat StoraEnson Suomessa tai Itävallassa valmistettuja levyjä. StoraEnso on volyymiltaan selvästi suurin levyjen valmistaja Euroopassa, mutta myös Merk Finnforest kuuluu alueen kuuden suurimman CLT-levyjen valmistajan joukkoon.

Puu myyntivalttina

Aikaisemmin CLT-levyjen tavallisimpia käyttökohteita olivat erilaiset julkisen sektorin hankkeet kuten koulut, kirjastot ja terveyskeskukset mutta nyt nopeimmin kasvava alue on asuntorakentaminen. Erityisesti Lontoossa, jossa asuntotuotanto on nyt huippulukemissa, merkittävä osa hankkeista hyödyntää puuta ainakin runkorakenteissa. Puurakentamisen suosiota on lisännyt myös kuluttajien kiinnostus ekologiseen rakennustekniikkaan.

Kaikkien rakennustarvikkeiden tulee täyttää vähimmäiskriteerit paloturvallisuuden ja ääneneristyksen osalta. Näyttöä käytettävien materiaalien ympäristörasituksesta vaaditaan myös. Rakennussäädökset eivät kuitenkaan rajoita puurakenteisten rakennusten kerrosmäärää Britanniassa.

Kymmenkerroksinen rakenteilla

Tällä hetkellä maan korkein puukerrostalo on yhdeksänkerroksinen Stadhaus Itä-Lontoossa, mutta alueelle on jo rakenteilla kymmenkerroksinen asuintalo, joka valmistuu ensi keväänä.  Valmistuttuaan tämä Banyan Wharf -talo on Euroopan korkein puukerrostalo. Samalla se on yhtä korkea kuin Australian toiseksi suurempaan kaupunkiin Melbourneen jo valmistunut Forte-torni, joka pitää vielä nyt hallussaan maailman korkeimman puukerrostalon ykkössijaa.

Britanniassa seurataan kiinnostuneena myös muulla käytävää keskustelua siitä, miten puuta voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää paljon korkeammissakin kerrostaloissa.  Kanadalaisen arkkitehtitoimiston MGA:n tekemän selvityksen mukaan uusilla suunnittelukonsepteilla päästäisiin jopa 30 kerrokseen. Myös amerikkalainen Skidmore, Owings & Merrill -toimisto on jo tehnyt tutkimusta 42-kerroksisesta kerrostalosta. Sen mukaan rakennuksen hiilijalanjäki pienenisi 60–75 prosenttia perinteiseen betonirunkoiseen torniin verrattuna.

Puun valttina nopeus

Banyan Wharf on Hawkins Brown -arkkitehtitoimiston suunnittelema 6750-neliömetrinen rakennus, johon tulee 50 asuntoa ja katutasoon 1190 neliötä liiketiloja. Regent’s-kanaalin läheisyyteen nousevan kerrostalon erityispiirre on sen ristimäinen perusmuoto, joka kiertyy ylöspäin mennessä niin, että kaikista asunnoista on näköala kanaalin suuntaan. Jokaisella huoneistolla on oma parveke, terassi tai puutarha.

Banyan Wharf valmistuu ensi huhtikuussa, ja kaikki asunnot on jo myyty. Kahden makuuhuoneen, olohuoneen, kahden kylpyhuoneen ja keittiön suuruisen huoneiston on saanut vajaan 800 000 punnan eli runsaan miljoonan euron hintaan.

Kolme vuotta sitten valmistunut, kymmenen miljoonan punnan budjetilla rakennettu kahdeksankerroksinen Bridport House on hyvä esimerkki paitsi energiatehokkaasta rakennuksesta myös asuntotuotannosta, jossa paikalliset asukkaat pääsevät vaikuttamaan lopulliseen luonnokseen ja rakennuksen toimivuuteen.

Puukerrostalon suunnitellut Karakusevic Carson -arkkitehtitoimisto on ollut edelläkävijänä energiatehokkaan, puurakenteisen asuinalueen luomiseen Itä-Lontooseen, johon tulee kaikkiaan runsaat 900 asuntoa.

Bridport House on ensimmäinen kokonaan CLT-levyistä rakennettu kohde. Myös katukerros on puuta, ainoastaan julkisivuverhoilu on tiiltä. Hankkeen CLT-paneelit tulivat StoraEnson paikalliselta toimittajalta Eurbanilta. Kaikkiaan puuta kului hieman alle 1600 kuutiota.

Osaltaan puun valintaan vaikutti tontin sijainti. Se on kuningatar Victorian ajalta peräisin olevan viemäriverkoston päällä, eikä verkosto olisi kestänyt betonista ja teräksestä rakennetun tornin painoa.

Energiataloudellinen rakennus

Puusta rakennettu torni on tiivis rakennus. Ikkunoiden U-arvot ovat 1,37 W/m2K, ovien 1,5, lattioiden 0,16 ja ulkoseinien 0,13 eli varsin hyvät jopa Suomen määräyksiin verrattuna.

Tornin katolla on lisäksi 60 aurinkosähköpaneelia, jotka tuottavat riittävästi sähköä rakennuksen ulkovaloihin ja julkisten tilojen valaisemiseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Maailman korkein puurakennus valmistumassa Lontoossa”

  1. En yhtään ihmettele, että puukerrostalot ovat haluttuja Lontoossa. Arkkitehtuuri on aivan toista kuin meillä, jossa puutalonkin pitää olla elementtilaatikko, vaikka puu joustaisi vaikka minkälaisiin muotoihin. Suomalaiset puulaatikot on tarkoitettu vain sosiaaliseen vuokra-asuntotuotantoon. Yksikään grynderi ei ole uskaltanut lähteä niitä tekemään. Eli puukerrostaloja syntyy edelleenkin vain ja ainoastaan yhteiskunnan tuella.

Vastaa käyttäjälle puupää Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat