Kokeile kuukausi maksutta

Lakimuutos avannee pk-seudun maakuntien rakentajille

Eduskunta on hyväksynyt kaksi lakimuutosta, jotka edistävät kilpailua kaavoituksessa ja keventävät ympäristölupaprosesseja.

Uuden lain perusteella Eirannannastakin Helsingistä olisi voinut löytyä tontti maakuntarakentajalle.

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttuu siten, että kaikessa kaavoituksessa on edistettävä kilpailua. Muutoksella pyritään siihen, että kaavapäätöksissä ei suosita suurempia yrityksiä pienempien kustannuksella. Käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi maakuntien rakentajat saisivat nykyistä helpommin tontteja esimerkiksi pääkaupunkiseudulta.

Lakimuutoksen takana on hallituksen halu kiinnittää huomiota yrittäjien tasapuoliseen kohteluun kaavoituksessa. Pienemmillekin yrityksille halutaan ohjata hyviä liikepaikkoja ja toimitiloja. Aikaisemmin pieniä ja keskisuuria yrityksiä ei ole välttämättä kuultu tarpeeksi maankäyttö- ja tontinluovutusprosesseissa.

Ongelmia on esimerkiksi Suomen Yrittäjien mukaan tullut silloin, kun kunta on tehnyt suunnitteluvarauksen yksittäisen yrityksen hyväksi ennen kaavoituksen käynnistämistä. Kaupan lisäksi ongelmia on ollut muillakin toimialoilla.

Sujuvammat ympäristölupaprosessit

Eduskunta hyväksyi myös muutokset, joiden tarkoituksena on sujuvoittaa ja vauhdittaa ympäristö- ja maa-aineslupaprosesseja sekä karsia turhaa lupabyrokratiaa. Uudistuksen myötä ympäristölupien automaattisista määräaikaistarkastuksista luovutaan ja maa-ainesluvan ja ympäristöluvan menettelyt yhdistetään. Muutoksen arvioidaan vähentävän lupahakemuksia noin 20 prosentilla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Lakimuutos avannee pk-seudun maakuntien rakentajille”

  1. Kauan piti tätäkin turhaa hyvä veli- verkostoa(Lupa painaa rahaa) suojella. Kilpailu kunniaan, kun vielä luotaisiin hyville sijainneille kaavoitetusta rakennusoikeudesta ylitarjontaa.

  2. Muuttuuko mikään asuntotuotannossa kuitenkaan ?
    Eikös Eiranranta ollut valmiiksi kaavoitettua maata ja tontit meni hintakilpailulla johon pääsi mukaan jos oli talous kunnossa yrityksen kotipaikkakunnasta riippumatta.
    Verkkokauppa.com:n tapaisilla hankkeilla voisi jatkossa olla jokin yhteys mrl:n muutokseen, asuntojen kaavoihin ja tonttivarauksiin tämä ei juurikaan vaikuttane.

    Kaupunki kaavoittaa itse omia tonttejansa, varaa puolet ARA tuontantoon (lähinnä ATT) ja myy loput parhaiten tarjoavalle.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat