Kokeile kuukausi maksutta

Asuntomarkkinoiden hiljaiselo jatkuu

Asuntomarkkinoilla nähtiin maaliskuussa piristymistä, mutta kokonaisuutena alkuvuoden tahti on jatkunut kiinteistönvälittäjien mukaan ennallaan.

KVKL Hintaseurantapalvelun mukaan maaliskuussa 2015 asuntokauppoja tehtiin 15 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Koko ensimmäisen kvartaalin osalta päästiin kuitenkin niin vähän plussalle, että sen osoittamiseen tarvitaan prosentin sadasosia. Markkina oli 0,04 prosenttia plussalla edellisen vuoden vastaavaan kvartaaliin verrattuna. Tähän vaikutti huonosti lähtenyt alkuvuosi: tammi-helmikuun myydyt kappaleet jäivät seitsemän prosenttia edeltävästä vuodesta.

Välittäjät uskovat, että asuntokauppa pysyy syksyyn asti ainakin viime vuoden tasolla. Eriytymistä asuntomarkkinoilla tapahtuu kunnoltaan erilaisten asuntojen hinnoissa, ja markkina näyttääkin jakautuneen kahtia muuttovalmiisiin ja remontoitaviin asuntoihin.

”Hyvä, että lasku näyttää viimein taittuneen. Näillä kauppamäärillä vääränlaisessa asunnossa asuvien perheiden määrä kasvaa ainakin 8000:lla joka vuosi”, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen arvioi.

Välittäjät ennustavat tuoreessa Kiinteistönvälittäjäbarometrissä, että kauppamäärien osalta markkina pysyy edeltävän vuoden tasolla ainakin syksyyn asti. Noin 50 prosenttia välittäjistä uskoo, että muilta osin paitsi remontoitavien omakotitalojen kauppamäärissä päästään viime vuoden tasolle.

Eriytyminen jatkuu

Välittäjät näkevät, että asuntomarkkinoilla eriytymistä tapahtuu kunnoltaan erilaisten asuntojen hinnoissa. Mitä remontoitavampi asunto on, sitä todennäköisemmin hintakehitys on laskeva.

Kiinteistömaailman tekemän vertailun mukaan asuntokaupassa vakiintunut jako hyvä-, tyydyttävä- ja huonokuntoisiin asuntoihin näyttää jakaantuneen kahtia: tyydyttävä- ja huonokuntoisten asuntojen välillä ei ole merkittävää hintaeroa ja kaupunkikohtainen vertailu osoittaa, että joillakin paikkakunnilla ne ovat neliöhinnaltaan lähes identtiset.

”Asunnon ostajalle kunto on mustavalkoinen: muuttovalmis tai remontoitava. Suuri osa ostajista nostaa kädet ylös kaikenlaisten remonttien edessä. Todellisuudessa markkinoilla on suuri määrä asuntoja, joissa pienellä remontoimisella saisi edullisesti unelmien koteja. Remonttia ei kannata pelätä turhaan”, Hämäläinen kertoo.

Kiinteistönvälittäjäbarometrin mukaan remontoitava asunto kiinnostaa ostajaa. 58 prosenttia välittäjistä kertoi, että ostajat pohtivat usein remonttikustannuksia ääneen. Yli 60 prosenttia välittäjistä kuitenkin vastasi, että ostajat arvioivat remonttikustannukset useimmiten yläkanttiin.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuntomarkkinoiden hiljaiselo jatkuu”

  1. Näin ja voidaanko olla (ei inho-) realisteja ja lopettaa ’ensi viikolla piristyy’ -prognoosit.

    Kyllä on härmälainen asunnonomistaja aivan uudessa tilanteessa ja kannattaa todella punnita oman asuntonsa tekniset ja taloudelliset riskit ja tehdä sitten toimenpiteet sen mukaan.

Vastaa käyttäjälle Missä rahat kiinni ? Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat