Kokeile kuukausi maksutta

IL: Helsingin Starassa vakava väärinkäytösepäily

Helsingin kaupungin rakentamispalvelussa Starassa on paljastunut vakava väärinkäytösepäily. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Helsingin kaupungin rakentamispalvelussa Starassa on paljastunut vakava väärinkäytösepäily. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Iltalehden tietojen mukaan väärinkäytösepäilyt kohdistuvat kahteen Staran työntekijään. He ovat käyttäneet esimiesasemaansa oman taloudellisen edun tavoitteluun. Epäilyt ovat Iltalehden mukaan painostaneet alaisiaan merkitsemään tekaistuja ylityötunteja ja luovuttamaan saadun hyödyn heille. Kaupunki on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Staran mukaan väärinkäytösepäilyt paljastuivat viime viikon lopussa. Väärinkäytöksistä epäiltyjen henkilöiden työsuhteet päätettiin heti maanantaina.

Iltalehden haastattelema Staran kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja Ville Alatyppö kertoo, että Staralla on vahvat epäilyt kahden henkilön taloudellisista väärinkäytöksistä.

”Helsingin kaupungilla ja Staralla on nollatoleranssi harmaaseen talouteen. Poliisi saa nyt selvittää, onko tässä tapahtunut jotakin rikollista”, Alatyppö kertoo Iltalehdessä.

Staran liikevaihto oli toissa vuonna 220 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli 1 550 työntekijää.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “IL: Helsingin Starassa vakava väärinkäytösepäily”

  1. No toihan on ihan Helsingin Kaupungin vakiotoimintaa ja korruptioketju kulkee Starasta rakennusvalvontaan. Ei tossa pitäisi olla mitään uutta. Kaikki tietää hinnat miten saa esimerkiksi vuokramiehiä kaupungin työmaille. Voitele oikein.

  2. Samaa ”vaivaa” on korkeammalla ketjussa myös Vantaalla ja Espoossa!
    Eikö kukaan todellakaan tajua katsoa mitä nämä rakennuttajakonsultit touhuaa. Siellä pikkupomot rakennuttaa kesämökkejä urakoitisjoilla sekä teetetään kattoremontteja ja kerätään rahat vaan välistä!

    Suomi on paska maa!

  3. Mitä te inisette. Tää on ollut maan tapa jo ikuisuuden. PKS:ssä olisi puolet vähemmän omakotitaloja, jos rakennusalan toimihenkilöt joutuisivat rakentamaan talonsa kuten muutkin (eli maksamaan työstä ja tarvikkeista). Lopuista puolet on rakentaneet pimeästi rahansa saavat muiden alojen ”yrittäjät”.

Vastaa käyttäjälle Röhnöpossu Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat