Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusliitto hermostui Ilpo Kokkilan ydinvoimalapuheista

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas hämmästelee blogissaan, mihin perustuu vuorineuvos Ilpo Kokkilan arvelu Fennovoiman ydinvoimala rakentamisesta venäläisellä työvoimalla.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas hämmästelee blogissaan, mihin perustuu vuorineuvos Ilpo Kokkilan arvelu Fennovoiman ydinvoimala rakentamisesta venäläisellä työvoimalla.

Helsingin Sanomien haastattelussa Kokkila arveli, että venäläinen pääurakoitsija Titan rakennuttaa voimalan pääosin venäläisellä kalustolla ja venäläisellä työvoimalla.

”Mihin arvio perustuu? Onko jotakin jo luvattu? Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kävi äskettäin Venäjällä puhaltamassa kaatumassa ollutta projektia henkiin”, Suokas kysyy.

Suokkaan mukaan jokainen Euroopan unionin ulkopuolelta, siis myös Venäjältä, tuleva rakentaja tarvitsee työluvan. Työlupia ei saa myöntää, jos töihin löytyy tekijöitä Suomesta tai EU:n alueelta. Hallitusohjelmassa tämä niin sanottu tarveharkinta on luvattu säilyttää, vastoin Elinkeinoelämän Keskusliiton kantaa.

”Suomessa on puoli miljoonaa työtöntä ja erityisen kova työttömyys on uuden ydinvoimalan sijoitusalueella Pohjois-Suomessa. EU:ssa työttömiä on kymmeniä miljoonia. Tarveharkinnan poistaminen EU:n ulkopuolisilta rakennustyöntekijöiltä voisi perustua vain pyrkimykseen mahdollistaa lait ja työehtosopimukset alittavan halpatyövoiman käyttö”, Suokas laukoo.

Suokkaan mukaan Fennovoima ja keskeiset ammattiliitot, mukana Rakennusliitto, ovat tehneet sopimuksen ydinvoimalatyömaalla noudatettavista työehdoista. Sopimuksen peruskivenä on, että Suomen lakia ja suomalaisia työehtosopimuksia noudatetaan, ja tätä valvotaan.

”Toivottavasti saavutettua yhteisymmärrystä ei lähde mikään toimija rapauttamaan”, Suokas toivoo.

”Kävimme Rakennusliiton puheenjohtajan Harjuniemen Matin kanssa heinäkuun alussa Pietarissa Rosatomin seminaarissa kertomassa, mitkä tulevat olemaan Suomen lain asettamat reunaehdot työvoiman käytölle ydinvoimalatyömaalla. Myös työmaasopimus esiteltiin. Vaikutelmaksi jäi, että meitä uskottiin.”

”Takavuosina Suomen projekteihin tulleet Neuvostoliittolaiset komennusmiehet saivat elää omaa elämäänsä. Työehdoista tai ja työolosuhteista ei tohdittu edes kysyä, saati niihin puuttua. ”Yleiset syyt” heijastuivat kaikkeen valtioiden väliseen yhteistyöhön. Nyt venäläisten kanssa voi ja pitää seurustella rehellisesti ja tasa-arvoisesti. Suomalaisten selkärangan ei tarvitse valmiiksi taipua kuin linkkuveitsi”, Suokas tykittää.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Rakennusliitto hermostui Ilpo Kokkilan ydinvoimalapuheista”

  1. Se siitä työpaikkojen tulosta.Kohta tuonne kohoaa venäläis, romanialais, bulgaari, polakkikolhoosi ja Keski tuntipalkka on 5euroa sisältäen kaikki.Siinä on sipilän ja kokkilan tuottavuushypyt kunnossa.

  2. Juuri niin. Venäläiset osaa kierrättää työvoimansa virolaisten eu yritysten kautta. Virolaiset ja balttialaiset yritykset osaa keinotella lyhytaikaisia sopimuksia yms. Niin, että siellä työmaalla käytännössä on niitä 3 ja 5 euron ammattimiehiä. Työvoima ei tarvi kirurgin aivoja kunhan työnjohto on valppaana jne jne….onhan itä Eurooppaankin rakennettu ja hienoja paikkoja on ns. Halpamaissa. Kyllä karu tosiasia on että siellä ydinvoimatyömaalla harvassa on suomalaiset työntekijät. Se on fakta.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat