Kokeile kuukausi maksutta

Uuden lastensairaalan työmaalla edetty paikallavaluihin

Uuden lastensairalaan työmaan ensimmäisessä vaiheessa on edetty paikallavalutöihin.

Uuden lastensairaalan ensimmäinen vaihe etenee aikataulussa.

Suuri osa louhinta- ja perustustöistä on jo saatu tehtyä. Työmaalta on viety pois 45 000 kuutiota maa-aineksia. Enää jäljellä ovat Naistenklinikan puoleisen pään yhdyskäytävien anturoiden poraus- ja räjäytystyöt.

Työmaa on jaettu neljään eri lohkoon. Ensimmäisellä A-lohkolla työt ovat edenneet jo paikallavalutöihin ja syyskuun lopulla työn alla oli toinen kerros. Runkovaiheessa ei päästä hyödyntämään lohkojakoa ihanteellisella tavalla, sillä rakennuksen keskelle, C-lohkon alle rakennetaan ajoluiska.

Valuihin on käytetty jo noin 4 000 kuutiota betonia. Kokonaisuudessaan paikallavaluihin käytetään noin 2,5 miljoonaa kiloa terästä ja noin 16 000 kuutiota betonia.

Rakennus on sekarunkoyhdistelmä. Kellarista kolmanteen kerrokseen asti se valetaan paikalla. Kerrokset 4-9 toteutetaan teräksisistä liittopilareista, kuorilaatoista ja pintavalulla. Ylin kerros on talotekniikkatilaa. Hissi- ja porraskuiluja on yhteensä 14 kappaletta. Syyskuun lopussa A- ja B-lohkon kuilut olivat jo huipussaan.

Työmaalla uskotaan, että marraskuun puolessa välissä päästään asentamaan runkoelementtejä. Työmaan vahvuus oli syyskuun lopulla noin 130 henkeä. Enimmillään siellä työskentelee noin 300 rakentajaa.

Uusi Lastensairaala

Rakennuttaja: KOY Uusi Lastensairaala

Rakennuttajakonsultti: Haahtela-rakennuttaminen

Päätoteuttaja: SRV Rakennus

Suunnittelu: Arkkitehtitoimisto Sarc ja Arkkitehtiryhmä Reino Koivula

Rakennesuunnittelu: Ramboll

Talotekniikkasuunnitelu: Ramboll

Sähkösuunnittelu: Granlund

LVIJA sivu-urakoitsija: Saipu

Sähkösivu-urakoitsija: Amplit

 

Lahjoituksia tuotteina

Tavallisuudesta poikkeavaa uuden lastensairaalan hankkeessa on myös se, että rahalahjoitusten lisäksi myös rakennusmateriaaleja on saatu lahjoituksena. Esimerkiksi Uponor on lahjoittanut kaikki työmaalla asennettavat muoviviemäriputket. Lahjoitusten ansiosta joissakin urakoissa tarjouspyynnöissä on mukana vain työn osuus.

Rakennuksen bruttopinta-ala on noin 48 000 neliömetriä ja tilavuus noin 230 000 kuutiometriä. Sairaalaan tulee noin 145 vuodepaikkaa ja 118 huonetta. Lähestulkoon kaikki potilashuoneet ovat ikkunallisia yhden hengen huoneita ja niistä näkee lapsipotilaskin ulos. Potilashuoneissa on myös vanhempien yöpymismahdollisuus.

Lastenklinikan pysäköintitiloihin on rakennettu mallitiloja, joissa testataan henkilökunnan kanssa huoneiden toiminnallisuutta esimerkiksi sänkyjen ja valvontamonitorien kanssa.

Sairaalan hinnaksi ilmoitetaan nyt hieman reilut 170 miljoonaa euroa, josta 5 miljoonaa euroa käytetään pysäköintihalliin. Kansalaiskeräys tuotti hankkeelle 36,5 miljoonaa euroa ja siihen osallistui miljoona suomalaista. Valtio ja HUS osallistuvat kustannuksiin 40 miljoonalla eurolla kumpikin. Hankkeen pitäisi olla valmis vuonna 2017, jolloin HUS tulee tiloihin vuokralaiseksi. Omistajaksi jää hanketta varten perustettu, rahankeruun hoitanut säätiö.

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uuden lastensairaalan työmaalla edetty paikallavaluihin”

  1. ”Enää jäljellä ovat Naistenklinikan puoleisen pään yhdyskäytävien anturien poraus- ja räjäytystyöt.”

    Antura. Monikon genetiivi: anturoiden, anturoitten, anturain
    Anturi. Monikon genetiivi: anturien, antureiden, antureitten

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat