Kokeile kuukausi maksutta

HS: Asumisoikeusyhtiö peri ylihintaa – valtio puuttui touhuun

Asumisosakeyhtiön on perinut asukkailta käyttövastikeissa ylihintaa ja myöntyy nyt alentamaan hintoja, kun valtio puuttui toimintaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Asumisosakeyhtiön on perinut asukkailta käyttövastikeissa ylihintaa ja myöntyy nyt alentamaan hintoja, kun valtio puuttui toimintaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tuhansia asuntoja omistava Avain Asumisoikeus-yhtiö on saanut viime vuoden joulukuussa Valtion asuntorahastolta (Ara) selvityspyynnön siitä, miksi isännöinti- ja hallintokulut ovat tuntuvasti korkeammat kuin muissa asumisoikeusyhtiöissä.

Yli 5 700 asuntoa eri puolilla maata omistava Avain on ostanut palvelut omilta tytäryhtiöiltään, jotka myyvät isännöintiä, siivousta, korjausrakentamista ja rakennuttamiskonsultointia. Yhtiöt kuuluvat Avain-konserniin, joka pyörittää valtion tuella rakennettujen asuntojen ja hoivakotien liiketoimintaa. Julkisella rahalla rakennettujen kiinteistöjen isännöinti- ja korjauspalveluita on joissain tapauksissa ohjattu ilman kilpailutusta emoyhtiön tytäryhtiölle.

Yhtiöiden toinen omistaja Perttu Liukku on myöntänyt, että tytäryhtiöiden liikevaihdosta noin 40–80 prosenttia tulee palvelujen myynnistä emoyhtiön asumisoikeusyhtiöille ja hoivakodeille.

Asumisoikeusyhtiö on ilmoittanut kilpailuttavansa isännöinti- ja myyntipalvelunsa tänä vuonna. Yhtiö lupaa Aralle, että palvelujen hinnat laskevat ”merkittävästi”. Tämän pitäisi näkyä asukkaiden käyttövastikkeissa ensi vuoden alussa. Ara arvioi, että kuluja voidaan vähentää yhteensä 24 prosenttia vuoteen 2018 mennessä. Silti Aran kanta on, että yhtiön on syytä jatkaa erilaisten vaihtoehtojen etsimistä, joilla kustannusten laskua voidaan jatkaa.

Avain Asumisoikeus korostaa tiedotteessaan, että Aran selvityspyynnössä ei puututtu yhtiön perimiin käyttövastikkeisiin vaan niihin sisältyviin kiinteistöhallinnon kuluihin.

Kuusi vuotta sitten Liukku osti yhdessä Kari Mäenpään kanssa Avain Asumisoikeuden osake-enemmistön noin 160 000 eurolla.

Juttua on päivitetty 3.11.2015

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “HS: Asumisoikeusyhtiö peri ylihintaa – valtio puuttui touhuun”

  1. ainakin oulussa pitää olla hölmö, joka muuttaa noihin asuntoihin. ovat todella kallita vuokran hinnalta ja sanon totta vieköön vuokra. ei juurikaan ole eroa kaupungin vuokra-asuntohin. jopa huononpia laadultaan asuinpaikkana. vertaan nyt kaupungin vuokra-asuntoin, en yksityis osakkeisiin.

  2. ’Yleishyödyllisyyden Mikko Vilkastus’ se vaan rahastaa ja kukaan ei voi mitään.

  3. Ilman ”muutamaa soraääntä” (asumisoikeusyhtiöiden etu- ja painostusjärjestön Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n eli SAY:n hallituksen puheenjohtajan ja Asokotien toimitusjohtajan Marko Pyykkösen käyttämä ilmaisu asukkaiden edustajista) ja tutkivaa journalismia (2-3 toimittajaa Suomessa) mm. AVAIN Asumisoikeus Oy:n häpeällinen historia yleishyödyllisenä yhteisönä olisi jäänyt piiloon julkisuudelta. AVAIN Asumisoikeus Oy:n (ent. YH-Asumisoikeus Oy) häpeälliseen historiaan yleishyödyllisenä yhteisönä kuuluvat mm. seuraavat tapahtumat:

    1) Asukkailta hoitovastikkeissa kerättyjen ylijäämien siirtäminen vastoin ympäristöministeriön suositusta pääomapuolelle ja tasaukseen vuosina 2006 – 2010

    2) Asukkailta käyttövastikkeissa kerättyjen korjausvarojen (n. 8,5 miljoonaa euroa) laiton siirtäminen vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon vuosina 2006 – 2007

    3) Omistusjärjestelyt vuosina 2007 – 2010, joiden tuloksena yleishyödyllinen asumisoikeusyhtiö päätyi syksyllä 2010 yksityisten liikemiesten (Perttu Liukku ja Kari Mäenpää) omistukseen ja määräysvaltaan

    4) AVARA-konsernin huonosti rakennettujen ja kaupaksi käymättömien vapaarahoitteisten omakotitalojen siirtäminen yleishyödylliseen asumisoikeusyhtiöön vuonna 2009

    5) Asukkaiden edustajien alueellisten kokousten ja valtakunnallisen kokouksen lakkauttaminen vuonna 2013 eli asukashallinnon ja -demokratian typistäminen kohdetasolle, jolloin asukkaiden edustajat eivät voi enää yli taloyksikkörajojen ottaa kantaa esimerkiksi talousarvioihin ja käyttövastikkeiden määräytymislaskelmiin eikä asettaa ehdokkaita yhtiön hallituksen asukasjäseniksi

    6) Asukkaiden rahastaminen vuodesta 2012 alkaen lähipiiriyhtiöiden kautta, jonka seurauksena esimerkiksi hallinto- ja isännöintikulut ovat ARAnkin mukaan olleet huomattavasti korkeammat kuin muissa asumisoikeusyhtiöissä

    Asiakirjojen mukaan kaikkiin tapahtumiin on keskeisesti liittynyt Perttu Liukku joko Avara-konsernin entisenä toimitusjohtajana tai AVAIN Asumisoikeus Oy:n hallituksen puheenjohtajana tai jäsenenä tai AVAIN Asumisoikeus Oy:n nykyisenä omistajana.

    AVAIN Asumisoikeus Oy:n häpeälliseen historiaan yleishyödyllisenä yhteisönä liittyy monissa tapauksisa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) häpeällinen historia yleishyödyllisiä yhteisöjä valvovana viranomaisena. Ilman ”soraääniä” ARA ei olisi tehnyt sitäkään vähää mitä se on joutunut tekemään asioiden korjaamiseksi tuossa yleishyödyllisen yhteisön irvikuvassa.

  4. Kokemukseni asumisoikeustalosta on, että ne on halvimmalla rakennettu ja suunniteltu, kaikkein halvimmalla ylläpidetään ja jos tulee jotain korjattavaa tai varsinkin uusittavaa vaikkapa normaalin kuluman myötä, niin asukas itse maksaa.
    Kuukausittaisissa kustannuksissa ei asukkaalla ole paljonkaan eroa, asuuko vuokralla vai asumisoikeudella.
    Talotoimikunnille on annettu valtaa päättää pieniä asioita, mutta erittäin pientä valtaa se on. Käytännössä päättää ei saa mistään. Sinänsä huono ja ihmeellinen tilanne aumisoikeuskohteilla on myös, että isännöitsijätkään eivät uskalla oikein tehdä päätöksiä muuten kuin talon eduksi. He joutuvat valvomaan heidät palkanneen yhtiön taloudellista etua.
    Asumisoikeusasuntojen hoito + ylläpito + remontteihin varautuminen näyttää kuukausimaksujen neliöhintoja nopeasti verteilemalla maksavan jotain 30 – 50 % enemmin kuin asuntoyhtiöiden vastaavat kulut, on pidettävä ihmeenä miksi palvelu on niin huonoa.

  5. Eiköhän parasta tässäkin tilanteessa ole äänestää jaloillaan jos jokin mättää, ostaa oman niin ei tarvitse elättää vuokra-miljonäärejä…

  6. Asokodit tuntuu päässeen kuin koira veräjästä myytyään toiminnan Asuntosäätiölle. Ylisuuriin vastikkeisiin ei puututtu aikanaan ja nyt koko yhtiö on myyty. Vastikkeiden taso ei kuitenkaan laskenut, eikä Asuntosäätiö ole suostunut avaamaan perusvastikelaskelmiaan asukkaille. Myöskään yhtiökaupan kauppahintaa ei ole julkaistu.

    Ara:n pitää tutkia vielä jälkikäteen sekä kauppaa, että Asokotien asukkailta perimiensä perusvastikkeiden perusteita.
    Väärinkäytöksiä ei saa painaa villaisella.
    Myös Asuntösäätiön toimintaan tulee puuttua. Perusvastikkeiden ja tasausperusteiden salaaminen ei saa jatkua.

  7. Asunnot korjausvelkaisia voi tulla vaikeat ajat jos asukkailta viedään tasausmahdollisuus, huonoimmat kohteet ei selviä omillaan.

    1. Korjausvaraukset menevät osingon maksuun sekä johtajien palkkoihin. Asuntosäätiön omistaman Aso-kodit yhtiön toimitusjohtaja Marko Pyykkönen tienasi viime vuonna 185 781 euroa. Korotusta edelliseen vuoteen oli reilut 25 000 euroa.

      1. Yhtiöt maksavat palkkoja mutta eivät osinkoja.
        Osingoissa noudatetaan seuraavaa periaatetta ”Käyttövastikkeeseen voi sisällyttää omistajan yhteisöön tekemälle omapääomaehtoiselle sijoitukselle maksettavan kohtuullisen osingon tai muun hyvityksen määrän”.

        ASO yhtiöissä ei kohteiden rahoittamiseen tarvita omistajan omaapääomaa.
        Omat varat tulee asukkaiden asumisoikeusmaksuina (15 %) ja loput korkotukilainana.

        Erilaisten asiaa koskevien raporttien ja selvitysten perusteella näyttäisi että ASO yhtiöissä ei omistajalla ole kiinni kuin miniosakepääoma.
        Verottajan sivujen mikaan yhtiön Yksityisen osakeyhtiön osakepääoma on oltava vähintään 2500 euroa, tuolle 8 % korko on 200 euro / vuosi. Jos näin on tästä ei paljon osinkoja jaeta.

  8. Asukkaiden rahastamisen ”yleishyödyllisissä yhteisöissä” ovat tehneet mahdolliseksi / tekevät mahdolliseksi seuraavat seikat:

    – ”yhteisöjen” omistajien ja johtajien ehdoilla laadittu lainsäädäntö, joka on täynnä porsaanreikiä, joista liukas porsas pääsee aina sujahtamaan

    – ARA toimii enemmän ”yhteisöjen” edunvalvojana kuin niitä valvovana viranomaisena kaveeraten ”yhteisöjen” omistajien ja johtajien kanssa ja tylyttäen asukkaiden harvoja edustajia, jotka uskaltavat tuoda ”yhteisöjään” koskevia epäkohtia ARAn tietoon

    – asukkaista suurin osa uskoo enemmän ”yhteisöjen” edustajien propagandaan asukasdemokratiasta ja omakustannusperiaatteesta kuin omien asukasedustajiensa kiistattomiin näyttöihin asukasdemokratian puutteista ja yhtiön väärinkäytöksistä

    Onko vielä muita syitä, jotka mahdollistavat ”yleishyödyllisten yhteisöjen” asukkaiden rahastamisen käyttövastikkeissa (asumisoikeusyhtiöt) ja vuokrissa (vuokrayhtiöt)?

    1. Liukkaita luikkuja on aina, mutta pelottavaa on se, että verovaroilla ylläpidettävä valvova viranomainen suojelee asukkaiden rahastajia.

  9. Miksi ”yleishyödyllisten yhteisöjen” asukkaat eivät järjestäydy ylisuurten vastikkeiden ja vuokrien kohtuullistamiseksi? Oletteko uhrilampaita, jotka kiltisti uhraatte elämänne rahastajille? Uskotteko ”yhteisönne” johtajien puheita omaskustannusperiaatteesta?

Vastaa käyttäjälle Asuntosäästäjä Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat