Kokeile kuukausi maksutta

Jätkäsaaren puinen toimistorakennus jäykistetään betonisilla hissikuiluilla tuulikuormien vuoksi

Helsingin Jätkäsaareen kaavaillun WoodCity-korttelin rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2016. SRV:n Suomen liiketoimintoja vetävä Juha Toimela kertoo, että 8-kerroksisen puisen toimistorakennuksen rakentaminen alkaa, kun lopullinen sopimus pääkäyttäjän kanssa on valmis.

WoodCity-kortteli sijaitsee Jätkäsaaressa keskeisellä paikalla

Sijainti Jätkäsaaressa on tuonut oman lisänsä korttelin arkkitehti- ja rakennesuunnitteluun. Tuulikuor­mien vuoksi rakennusten stabiliteetti on vaatinut paljon lisätarkasteluja. Kortteliin tulee toimistorakennus, kaksi asuinrakennusta ja hotelli.

”Sijaintipaikan olosuhteet ovat vaikuttaneet merkittävästi rakennesuunnitteluun. Jätkäsaaressa on Helsingin pahimmat tuuliolosuhteet viistosateineen, joten kosteuden hallintaan liittyvien ratkaisujen suunnittelu on ollut poikkeuksellisen työlästä ja vaativaa. Se on edellyttänyt paljon tutkimustyötä ja simulointia. Jätkäsaari ei ole puurakennuksille otollinen koerakentamispaikka”, rakenteiden pääsuunnittelija Antti Vilén Sweco Oy:stä kertoo.

Rakennesuunnittelu alkoi keväällä 2013 kilpailuratkaisun tarkastelusta ja ensimmäisten ehdotusten tekemisestä runkojärjestelmäksi.

Toimistorakennuksessa päädyttiin puiseen pilari-palkkirunkoon ja CLT-välipohjiin. Hissi- ja porraskuilut ja ensimmäinen kerros ovat betonisia. Betoniset kuiluryhmät varmistavat riittävän jäykkyyden ja ensimmäinen kerros tehdään palosuojaussyistä betonista massiivisen puisen alakaton vuoksi.

Tavoitteena kaupunkimainen puuarkkitehtuuri

”Olemme pyrkineet luomaan modernia, kaupunkimaista puuarkkitehtuuria, jossa lasi ja puu yhdistyvät. Toimistotalon ensimmäinen kerros avautuu lasisena katutilaan. Alakaton puuarkkitehtuuri on siten katutilassa voimakkaasti läsnä. Muuten kyseessä on hyvin rationaalinen toimistorakennus”, korttelin pääsuunnittelija, arkkitehti Matti Huhtamies Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä kertoo.

Arkkitehtuurin kannalta  korttelin sijainti on merkittävä. Se on ensimmäinen  Jätkäsaareen tultaessa. Rakennuksen julkisivuissa käytetään esipatinoituja, lamelliliimattuja massiivipuuelementtejä. Julkisivussa vuorottelevat harmaa puu ja lasi.

”Hyödynnämme korttelissa hienoja näkymiä ja valoisuutta. Umpikorttelia on avattu siten, että merellisyys välittyy koko kortteliin”, Huhtamies sanoo.

Kortteliin tulee toistaiseksi korkein puinen toimistorakennus Suomessa. Se sai rakennusluvan elokuussa. ATT rakennuttaa kortteliin kaksi asuinrakennusta.

Asuinrakennukset tehdään suurelementeistä, niissä on CLT-seinäelementit ja LVL-laattaelementit. Hotelli rakennetaan CLT-tilaelementeistä ja rakenne jäykistetään betonikuiluilla. Rakennuksiin tulee sprinklerit.

”Kaikkien rakennusten ensimmäiset kerrokset, kellarit ja perustukset  ovat betonisia. Rakennukset ja myös betonirakenteinen pysäköintilaitos perustetaan suoraan kallion varaan patoseinäratkaisuilla, mutta joissakin kohdissa rakennuksia käytetään paaluperustuksia”, Vilén kertoo.

Wood Cityn toteuttaminen on viivästynyt. Alkuperäisen aikataulun mukaan rakennustöiden piti alkaa jo 2014.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Jätkäsaaren puinen toimistorakennus jäykistetään betonisilla hissikuiluilla tuulikuormien vuoksi”

  1. Korkea puurakennus tuulisella ja märällä paikalla on todellinen riski.

Vastaa käyttäjälle Hölmöä hommaa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat