Kokeile kuukausi maksutta

Miten käy vuokralaisten maksamille korjausmiljoonille VVO:n asuntokaupassa?

Asukkaiden ennakkoon keräämää jopa sadan miljoonan euron suuruisia korjausrahoja ei ole huomioitu VVO:n ja Y-Säätiön jättimäisessä asuntokaupassa.

Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen.

VVO teki vajaat pari viikkoa sitten esisopimuksen yli 8 600 Ara-asunnon myymisestä Y-Säätiölle. Megaluokan kysymys on, mitä tapahtuu asukkaiden vuokrissaan keräämille talojen korjausrahoille.

Jos kauppa tehdään kiinteistökauppana, rahat jäävät VVO:lle.

Laki on mahdollistaa sen, että asunto-omistajat keräävät tulevia korjauksia varten rahaa ennakkoon. Asukkailta on voitu kerätä omakustannusvuokran päälle sääntelemätön määrä korjausrahaa.

Rakennuslehden käyttämän asiantuntijan selvitti VVO:n asuintalovarauksia vuoden 2014 tilinpäätöstiedoista.

Selvityksen mukaan VVO:lla on eri yhtiöissä olevien Ara-asuntojen osalta 245,3 miljoonan euron edestä asuintalovarauksia. Summa on todellisuudessa hieman suurempikin, sillä osa markkinaehtoisten yhtiöiden alla olevien Ara-asuntojen asuintalovarauksista ei ole luvuissa mukana.

Asuintalovaraus on verottajan osakeyhtiöille sallima tuloksentasauskeino, jolla tulosta siirretään myöhempien korjausten rahoitukseen tuloksen eliminoimiseksi. Käytännössä se on verovelkaa, joka on edellisvuosilta kertynyttä voittoa. Varaus on purettava kymmenen vuoden aikana sen tekemisestä, jotta välttyy veroilta. Käytännössä kysymys on varautumisesta tulevia korjauksia varten.

Ara-asuntojen myynnissä kauppahinta määräytyy sen mukaan, paljonko myytäviin yhtiöihin on sijoitettu omia varoja. VVO:n Y-säätiölle kauppaamien asuntojen myyntihinnaksi on arvioitu kauppaa koskevassa tiedotteessa  75 miljoonaa euroa. VVO:n asuntokannan perusteella voi arvioida, että myytyjen asuntojen osalta asuintalovaraus on jopa 100 miljoonan euron luokkaa.

VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen kiistää konsernin tilinpäätöstiedoista kerättyjen tietojen oikeellisuuden. Hänen mukaansa VVO:n Ara-asuntojen asuintalovarauksissa puhutaan korkeintaan kymmenistä miljoonista euroista.

Y-Säätiölle myytävistä asunnoista on Niemisen mukaan tehty vasta esisopimus ja kaupan toteuttamistapaa vasta selvitetään. Siksi hän ei halua puhua kaupan yksityiskohdista. Auki on myös se, tehdäänkö kauppa yhtiö- vai kiinteistökauppana. Jos kauppa toteutetaan kiinteistökauppana, asuintalovaraukset eivät siirry kaupan mukana.

”Yleensä tällaiset kaupat ovat olleet kiinteistökauppoja”, Nieminen sanoo.

”VVO:n asia”

Asunnot ostavassa Y-Säätiössä pidetään VVO:n asiana, mitä tapahtuu asukkaiden asuntokorjauksia varten keräämille korjausmiljoonille.

”En lähde kommentoimaan VVO:n asioita”, Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen sanoo kysyttäessä kaupan kohteena olevien asuntojen asuintalovarauksen eli asukkaiden keräämien korjausrahojen kohtalosta. Hänen mukaansa kauppahinta on Aran määrittelemä luovutushinta eikä rahavaroja siirry kaupassa.

Kaakisen mukaan VVO:n asuntojen korjaushistoria on käytössä, ja korjaussuunnitelmat näyttävät asiallisilta. ”Asunnoista maksetaan luovutuskorvaus, ja varaudumme siihen, että talojen kunto pidetään hyvänä jatkossakin”, hän sanoo.

Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti kertoo, että Ara valvoo myyntihinnan suuruutta ja sitä, että ostaja on hyväksytty taho. Esisopimusvaiheessa kaupan paperit eivät ole vielä Arassa, joten Rossilahti ei ota kantaa korjausvarausten kohtaloon.

Tätä artikkelia on kommentoitu 24 kertaa

24 vastausta artikkeliin “Miten käy vuokralaisten maksamille korjausmiljoonille VVO:n asuntokaupassa?”

  1. Näinhän siinä oli tietysti tarkoitus käydäkin.

  2. Kyseessä on PTS. Näin vuokralaisille kerrottiin kun vuokrien korotuksia perusteltiin asukkaille. Piti varautua korjauksiin…..245 miljoonaa euroa käyttämättömiä korjausvarauksia….., siellä ne ovat KELAN maksamat asumistuet, odottavat ottajaansa.

  3. Eiköhän nämä jotenkin jää VVO:lle jotka jaetaan sitten optioina mm.ay-liikkeelle.

    Sitten Y-säätiö voikin nostaa vuokraa tulevia korjauksia ajatellen.

  4. Holding-yhtiön perustamisen ohjeistaminen on ollut Aran virkamiesten tietoinen ratkaisu yleishyödyllisten yhteisöjen osakkeiden omistusjärjestelyissä. Näin on suunniteltu pitkällä aikavälillä yleishyödyllisten yhteisöjen korjausvarausten ohjautuminen sovittujen tahojen hallintaan ja käyttöön.
    Aran virkamiehet ohjeistivat vuonna 2008 yleishyödyllisen yhteisön ”omistajia” perustaamaan ”holding-yhtiön” todellisen omistajan ja asumisoikeus yhteisön väliin. Näin varmistettiin että korjausvaraukset päätyvät yksityisten liikemiesten hallintaan kun yhtiö myydään tulevaisuudessa eteenpäin. Vaikka kauppa oli laiton, päätettiin se hyväksyä selvitysmiehen siunauksella. Apulaisoikeuskansleri tosin antoi kaupanjärjestelystä huomautuksen ARAlle vastaisuuden varalle.
    Vastaavia yleishyödyllisten yhteisöjen myyntejä / järjestelyjä tulemme varmasti näkemään tulevaisuudessa. Sivuun siirretyt asuintalovaraukset eli asukkaiden keräämät korjausrahat odottavat ottajaansa. Ehkä provisiot jaetaan kaupan järjestäjille ja järjestelyjen mahdollistajille.

  5. Ymmärtääkseni VVO omistaa ainakin vanhemmet ARA-vuokra-asuntonsa suoraan, eikä yhtiöiden kautta. Eli kyseessä on kiinteistö- eikä yhtiökauppa. Tämä ehkä selittääkin sen, että VVO on halukas myymään asunnot. Eihän niistä ole kuin vaivaa, kun niitä pitää hoitaa omakustannusperiaatteella. Vuokralaisen peruskorjausrahojen ryöstäminen voi selittää kaupan? Missään tapauksessa tätä ei saa hyväksyä, sanoivat lain hiustenhalkojat mitä vaan. Ei kai nyt ammattyhdistysliikkeen moraali tätä siedä. Eihän?

    1. VVO-yhtymä Oyj:ssä on ARAn listalla seuraavat yleishyödylliset yhtiöt:

      VVO Asunnot Oy
      VVO Hoivakiinteistöt Oy
      VVO Korkotuki 2015 Oy
      VVO Korkotuki 2016 Oy
      VVO Korkotuki 2017 Oy
      VVO Korkotuki 2018 Oy
      VVO Korkotuki 2019 Oy
      VVO Korkotuki 2020 Oy
      VVO Korkotuki 2021 Oy
      VVO Vuokratalot Oy
      VVOhousing 1 Oy
      VVOhousing 10 Oy
      VVOhousing 11 Oy
      VVOhousing 12 Oy
      VVOhousing 2 Oy
      VVOhousing 3 Oy
      VVOhousing 4 Oy
      VVOhousing 5 Oy
      VVOhousing 6 Oy
      VVOhousing 7 Oy
      VVOhousing 8 Oy
      VVOhousing 9 Oy

      Vuoden 2014 tilinpäätös: ”VVO:n omistamien vuokra-asuntojen kokonaismäärä kasvoi 599 (248) asunnolla ja oli tilikauden lopussa 40 793 (40 194) kappaletta. Asunnoista 20 044 (19 526) kuului VVO Vapaa -liiketoimintaan ja 20 749 (20 668) VVO Arava -liiketoimintaan. Tilikauden lopussa VVO omisti asuntoja 42 (43) paikkakunnalla.”

      Eli VVO:lle jäi po. kaupan jälkeenkin yleishyödyllisiä sisaryhtiöitä hallitsemaan ara-vuokra-kantaa.

  6. Kukaan ei käske tai pakota ketään asumaan VVO:lla tai Satolla tai yhdenkään vakuutusyhtiön omistamassa asunnossa. Kaikki ovat vapaita vaihtamaan muiden yhtiöiden ja yksityisten ihmisten omistamiin, ilmeisesti paljon parempiin ja halvempiin asuntoihin.

    1. Toisaalta, kun toimintaa on pyöritetty tässä kommunistisessä pikkuvaltiossa nimeltä Suomi paljolti verovapauksien ja valtion rahojen avulla, voi taas miettiä kuinka todellinen kilpailutilanne onkaan.

      1. En ymmärrä pointtiasi. Jokainen voi valita kämppänsä mistä halua, ainakin itselläni oli useita vaihtoehtoja, kun viimeksi Stadista kämppää etsin. Verovapaudet ja valtion avut koskevat myös omistusasujaa. Velkarahalla sijoituskämpän ostavaa tuetaan monin eri verohelpotuksin. Asuntobisness on Suomessa ainut, jossa oikeistoliberaalien niin kovasti ihailema markkinatalous toimii loistavasti. Kysytyimpien asuntojen vuokrat ja hinnat ovat korkeimmat. Maaseudun eläkekylissä kysyntää ei ole edes ilmaiseksi.

        1. Eli, koska valtio on hölmöydessään jakanut muiden sille antamaa rahaa milloin mihinkin idioottimaisuuksiin, joihin lasketaan kaikenlaiset tuet ja verohelpotukset, on vain oikein kun em. valtion turvaama porukka puljailee avointen markkinoiden verholla itselleen maksimihyödyn kyseisestä rahapotista? Huh, meno on kuin Venäjällä!

        2. Velkarahalla ostamassani sijoituskämpästä maksan pääomaveroa siitä osuudesta joka jää kulujen jälkeen. Eli vuokrasta vähennetään vastike ja lainojen korot, loput on omistajalle pääomatuloa josta menee 30 % veroa.

          Veron tietysti lisään vuokraan ja vuokralainen maksaa senkin, mitään haittaa tästä ei ole kun muutkin hinnoittelee asuntosa samoin.

          Neuvotko vähän missä kohtaa teen väärin kun en ole keksinyt hyödyntää mainitsemiasi vähennyksiä.
          Nyt kaikki vuokralaisen maksama voitto menee lainojen lyhennykseen eikä asunnosta saa kuukausittaista voittoa itselle. Rahaa tulisi ainoastaan jos myyn kämpän pois, näillä vähennyksillä saisin kassavirran käännettyä.

          1. Kyse oli varmaankin sijoituskämpästä jossa asut itse sitä tuetaan.

    2. En ymmärrä pointtiasi. Jos tämä toteutuu, kyseessä on laillistettu huijaus ja ryöstö. Miten asuntojen laatu liittyy korjausmiljoonien anastamiseen?

      1. Kommentti liittyi yleisesti VVO:n tilanteeseen ja Suomen asuntoasioihin ylipäätänsä. Mitä tulee korjausrahoihin, niin todennäköisesti ne on jo käytetty muihin korjauksiin tasausryhmän sisällä. Vastaavasti, jos asunto-osakeyhtiö kerää ennakoivasti korjausrahaa rahastoon, niin saako asuntonsa siitä myyvä oman osuudensa mukaansa? Ei saa. Voi ehkä yrittää sisällyttää sitä myyntihintaan, mutta todennäköisesti ei mene läpi, sillä kukaan ei tule edes katsomaan muita kalliimpaa asuntoa. Ne rahat on silloin menetetty ja uusi omistaja hyötyy siitä. Ja taas kerran tulen siihen, että jos oikein kyrsii olla VVO:n asukas ja ”menettää” rahaa, niin voi vaihtaa ihan vapaasti muualle.

        Eikös asuntotukea saavat sitten puljaa valtiolta itselleen tukea, jotta saisi maksimaalisen hyödyn asumiseen? Koska minulla ei ole varaa asua Stadissa omilla tuloillani, mutta haluan asua ehdottomasti Arabianrannassa, niin valtio on hyvä ja maksaa mulle asumistukea, jotta minä voisin asua Arabianrannassa. Oikeasti minulla olisi varaa Keravaan. Melko tekopyhää selittää Venäjästä, kun suomalaisten kansallisurheilu on verojen välttäminen. Jokainen kansalainen tekee kaikkensa, jotta verottaja saisi mahdollisimman vähän. Kaikki porsaanreiät ja vironlaivat käytetään hyväksi. Äärettömän tyhmää jättää käyttämättä tilaisuus, kun siihen on mahdollisuus. Aika harva jättää veronpalautuksensa hakematta…

        1. Asuntotuen puljaamista voi opetella perehtymällä ao. lainsäädäntöön. Ei taida tavallisille ihmisille onnistua. Huijareille ehkä tai sitten ei.

        2. Mistä tuo käsityksesi verojenvälttelystä tulee? Usein ihmiset peilaavat omia käsityksiään muihin ja olettavat, että muita motivoivat samat asiat kuin itseä. Ainakin näytät pitävän tyhmänä, jos ei hae kaikkia vähennyksiä.

          Lyhyt johdanto:
          Jos minulla olisi tilaisuus saada vaikka 15000 e/kk yhteisistä varoista tekemällä työtä, jota en osaa, kieltäytyisin ehdottomasti.

          Mutta ymmärrän ja olen tietoinen, että jotkut ihmiset pitäisivät minua tyhmänä tämän takia. Esimerkiksi jos olisin ollut Sinnemäen tapaisessa asemassa – mielenkiintoinen positio ja vaikutusmahdollisuus, mutta ei mitään todellista kompetenssia – olisin kieltäytynyt tai koittanut sopia alemman palkan.

          Eli:
          Olen nuorempana ollut tilanteessa, jossa olisin ollut oikeutettu asumistukeen, äitinikin sitä minulle suositteli. Tyhmän asenteeni vuoksi kuitenkin koitin pärjätä omillani ja pärjäsinkin.

          Vaarini ehkä osaltaan antoi esimerkin, ei hakenut rintamamieslisiä suvun kehotuksista huolimatta, koska ”muut tarvitsevat niitä enemmän kuin minä”.

          Kakku on yhteinen ja rajallinen, ymmärsi hän, kouluja käymätön työmies. Nykyinen kouluja käynyt kansa on tämän ”unohtanut”.

          Olen niin itseni pauloissa, että kuvittelen ison osan ihmisistä kuitenkin olevan muiden kuin itsekkäiden ja lyhytnäköisten taloudellisten vaikutteiden ohjaamia. Ehkä olen vain tyhmä.

  7. eipä ole ensimmäinen kerta kun VVO tekee asioita ”omalla” luvalla.

  8. Entäs maksetut takuuvuokrat jotka VVO:lla sai takaisin 3v. asumisen jälkeen.Itsellä sisässä 2 kk.

  9. Vielä kun näitä asuntoja olisi joskus korjattu………… Yli kahteenkymmeneen vuoteen ei ole tehty yhtään mitään. Ja nyt korjauksia on turha odotella edes.

    1. Isännöitsijän vakiovastaus on ollut jo vuosia: Tänä vuonna ei ole varaa korjata. Saunanlauteet irtoavat, kaskelit tippuu seiniltä.. Lisäksi asunnon patterit on säädetty niin pienelle, että pakkasella pitää lämmittää ilmanvaihtokoneen vastuksella. Sähkölaskun maksaa tietenkin vuokralainen.

  10. Kyllä VVO:n toimari nyt nauraa koko matkan pankkiin.

  11. Kannattaa olla ”vuokralaisena” yhteydessä EU-tuomioistuimeen…,eiköhän ”vedätys” ala korjaantua…..

Vastaa käyttäjälle suomi purnaa taas Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat