Kokeile kuukausi maksutta

Asbestia koskeva lakimuutos uhkaa nostaa remonttien hintoja tuntuvasti

Asbestilaki ja -asetus muuttuivat vuoden alussa.

Asbestilaki ja -asetus muuttuivat vuoden alussa.

Isännöintiliiton mukaan uusien säädösten on tarkoitus turvata asukkaiden ja asbestin kanssa työskentelevien turvallisuus entistä paremmin. Lakimuutos vaikuttaa sekä taloyhtiön että osakkaiden omiin remontteihin.

Asbestia on käytetty varsinkin ennen 1990-luvun puoliväliä niin rakennusmateriaaleissa kuin eristeissäkin. Sen käyttö kiellettiin vuonna 1994.

Asbesti rakenteissa ei ole vaarallista, ja vanhoista rakenteista sitä löytyy edelleen. Sen sijaan asbestin purkutyössä syntyvä hienojakoinen pöly voi aiheuttaa erilaisia keuhkosairauksia. Säädöksillä pyritään estämään nimenomaan asbestipölylle altistuminen.

Isännöintiyritykset arvioivat, että remontit venyvät, kun purkutilojen asbestipitoisuudet pitää mitata ja odottaa laboratoriokokeiden tuloksia. Uudet työvaiheet nostavat myös korjausten hintoja osakkaiden remonteissa.

Esimerkiksi yksittäisessä kylpyhuoneremontissa kustannukset voivat nousta Isännöintiliiton mukaan 20–30 prosenttia, jos pintoja pitää purkaa asbestityönä. Myös taloyhtiöiden korjauksissa, esimerkiksi julkisivuremonteissa, kustannukset kasvavat.

Lue isännöintiliiton osakkaille ja asukkaille tarkoitettu asbestiohje tästä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Asbestia koskeva lakimuutos uhkaa nostaa remonttien hintoja tuntuvasti”

  1. Teknisenä isännöitsijänä voin kertoa, että iso osa osakkaiden remonteista remonteistä jää tämän takia toteuttamatta. Puhumattakaan siitä että vesivahinkokorjausten purkutöitä ei voida aloittaa ennen kuin kartoitus on tehty..jänniä aikoja on edessä.

    1. Diplomi-insinöörinä voin kertoa, että vanhoja opiskelija-asuntoloita on korjuutettu aivan villisti mm. lappeen Rannassa. Liian monta ”teknistä isännöitsijää” säästämässä ja leikkimässä nuorison terveyden kustannuksella. Näennäissäästöistä huolimatta vuokrataso on pilvissä.

      1. Vai että oikeen DIPLOMI….. *huutonaurua*

  2. Aika erikoinen artikkeli. Pitäisikö muka asbesti sitten purkaa perinteisenä purkutyönä ? Yhden näytteen kustannus ei päätä huimaa jos verrataan aiheutettuun vahinkoon. Miksi remontit muka tämän vuoksi viivästyisivät ? Meneehän jo taloyhtiön päätöksenteossakin ja rempan aloitukseen päätöksestä helposti VUOSI ja jopa yli.

    1. Tässä lähinnä tarkoitettaneen pienremontteja. Uusi laki määrää tiivistettynä että ennen vuotta -94 valmistuneissa taloissa on AINA tehtävä asbestikartoitus ennen purkutöiden aloittamista. Ei riitä että purkutyö tehdään asbestityönä. Tämä koskee jokaista huoneistoremonttia, taloyhtiön teettämää remonttia, vesivahinkokorjauksia jne.

      1. ei ihme, että tästä ei ole juurikaan hiiskuttu julkisuudessa. Tästä nousisi älytön älämölö!
        On lobbarit kyllä saaneet todella hyvin asiat hoidettua. Pitäisikö tsekkaa kytkökset?
        Toi on naurettava.

    2. Ei sitä kukaan ole tässä sanonutkaan että että asbestia pitäisi purkaa tavallisena työnä. Kyllä meillä nyttenkin on tiukat määräykset asbestin purkamisesta. Nämä uudet määräykset johtavat siihen että osa vanhoista asbesteista jätetään vaan remontin yhteydessä purkamatta. Toinen asia mihin uusi laki/asetus tulee johtamaan on se että esim. Linjasaneerauksien yhteydessä asunnoissa ei voi enää asua koska kylpyhuoneen eteen pitää rakentaa kolmiosainen suojateltta joka puolestaan estää yleensä asunnon normaalin käytön. Taas on hyvässä tarkoituksessa luotu asetus jonka vaikutuksia käytäntöön ei ole ehkä mietitty loppuun asti.
      ”Road to hell is coverd with good intentions”

  3. Remontit viivästyvät (ehkä), jos ei näytteitä saada tutkittua nopeasti.
    En tiedä, onko tutkijoita/laboratorioita riittävästi.
    Tiedotusta ei ainakaan ole lakipäätöksestä tehty riittävästi.
    Se on jätetty taas kentälle isännöitsijöiden tehtäväksi,….

  4. Taitaa käydä nyt niin, että pienissä vanhoissa taloyhtiöissä, missä on asukasisännöitsijä, jää tämä asia ”huomaamatta”. Lottovoittajia ne taloyhtiöt, missä ei havaita asbestia. Tulee asunnot noissa arvoon arvaamattomaan.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat