Kokeile kuukausi maksutta

Kangasala-talo on vuoden 2015 betonirakenne

Kangasala-talo on palkittu vuoden 2015 betonirakenteena taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta toteutuksesta.

Palkintoperusteluiden mukaan kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja veistoksellinen arkkitehtoninen kokonaisuus osaksi suomalaisen kirkonkylän kulttuurimaisemaa.

Talon rakenteissa, julkisivuissa ja sisätilojen pinnoissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Betonirakenteilla ja betonipinnoilla on merkittävä rooli rakennuksen ulko- ja sisätilojen arkkitehtuurissa ja tunnelman luojana.

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy:n suunnittelema Kangasala-talo on esimerkillinen kohde arkkitehtonisesta kunnianhimosta ja taidosta. Niukkaan ja monoliittiseen rakennusmassoitteluun on luotu herkkyyttä ja rytmikkyyttä mittakaavallisesti hallitulla julkisivupinnan yli ulottuvalla reliefimäisellä ruudukolla. Ruosteensävyyn patinoidut julkisivut ja innovatiivinen arkkitehtuuri liittävät rakennuksen niin vanhan kivikirkon ja harjumaiseman sävyihin kuin Kimmo Pyykön taideteosten materiaaleihin.

Arkkitehtien oivallus värjätä harmaa arkinen betonipinta lämpimään, auringonvalossa välkehtivään ruskean sävyyn, korostaa rakennuksen julkista arvokkuutta, mutta on samalla kustannustehokas tapa toteuttaa ilmeikäs kokonaisuus tiukoissa kustannusraameissa.

Kangasala-talon harmaat sandwich-elementit on patinoitu Betonipallas Oy Pertti Kukkosen Umbra-patinavärjäysmenetelmällä. Kemiallisessa reaktiossa vesiliukoiset rautayhdisteet reagoivat betonin pinnassa sementin hydrataatiotuotteiden kanssa ja väri muuttuu ruosteen ruskean sävyiseksi.

Betonin käytöllä on saatu aikaan kestävää rakentamista kustannustehokkaasti

Betonipinnat jatkuvat sisätiloissa. Rakennuksen sisätilojen valoisuus luo kontrastin monoliittimaiselle ja jykevälle julkisivulle. Panoraamanomaiset näkymät avautuvat sisätiloissa. Hiotut betonilattiat yhdistävät tiloja toisiinsa. Ensimmäisen kerroksen aulan kuultokäsitelty katto on jätetty betonipinnoille. Paikallavalettujen betoniportaiden plastinen muotoilu tuo tiloihin veistoksellista ilmettä.

Perusteluiden mukaan betonirakenteissa korostuvat toisaalta betonin karheus ja konstruktiivisuus sekä toisaalta betonin plastisuus ja monoliittisuus. Paaluille perustetun rakennuksen sekarungossa on käytetty sekä betonielementtejä, paikallavalua että teräsrakenteita. Eri lohkoissa olevat tilat ovat vaatineet erityisjärjestelyjä rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Ensimmäisen kerroksen aulan katto on valettu paikallaan ja siihen tukeutuvat myös kookkaat paikallavaluportaat, joiden kaiteet toimivat kantavana rakenteena. Museon veistokselliset kierreportaat on toteutettu osittain paikallavalu- ja osittain elementtirakenteisina.

Kangasala-talo sijaitsee Kangasalan keskustassa. Rakennus on osa keskustakorttelia, joka koostuu eri aikaisista rakennuksista. Kirjastorakennuksen vieressä sijaitseva Kangasala-talo on kulttuurirakennus, jossa on monikäyttösali, taidemuseo, galleriatila sekä kunnanvaltuuston ja -hallituksen kokoustilat.

Talon tilojen suunnittelun perusajatuksena on neljä siirtolohkaretta, joiden välissä risteilee aula-kanjoni. Yhdessä lohkareessa on Kangasala-sali, toisessa Kimmo Pyykkö-taidemuseo, kolmannessa valtuustosali ja neljännessä kunnanhallituksen kokoustiloja. Lohkareiden välisen kanjonin kautta kuljetaan portaita ja hisseillä kerroksesta toiseen.

Kohde on hyvä esimerkki julkisesta rakentamisesta, missä monipuolisella betonin käytöllä on aikaansaatu kestävää ja laadukasta rakentamista kustannustehokkaasti. Kompakti kokonaismuoto ja ulkovaipan hyvät lämmöneristysarvot takaavat rakennukselle hyvän energiatehokkuuden. Toteutunut kohde on osoitus ammattitaitoisesta rakennuttamisesta, suunnittelusta ja ensiluokkaisesta toteutuksesta ja käsityötaidosta.

Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:

  • Rakennuttaja: Kangasalan kunta, Torikeskus Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
  • Rakennesuunnittelu: A-insinöörit Suunnittelu Oy
  • Betonielementtitoimittaja: Betset Oy Kyyjärven tehdas
  • Patinointikäsittelyt: Betonipallas Oy

Vuoden Betonirakenne -kilpailu on järjestetty vuodesta 1970 lähtien ja siihen osallistui tänä vuonna 12 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Kilpailun järjesti Betoniteollisuus ry.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Kangasala-talo on vuoden 2015 betonirakenne”

  1. Kangasala-talon laadukkaasta toteutuksesta johtuen rakennuksen sisällä on jo moneen kertaan tarvittu ämpäreitä, koska sisätiloihin vuotaa sateella vesi.

Vastaa käyttäjälle Profeetta Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat