Kokeile kuukausi maksutta

YIT:n kehittämä turva-auto on suojellut ihmisiä useissa onnettomuuksissa

YIT on kehittänyt työmiesten suojaksi turva-auton, joka paitsi toimii törmäyspuskurina myös korvaa osan tietyömerkeistä.

Turva-auto pysäköidään työmaan eteen työntekijöiden suojaksi, mutta samalla se suojaa kaikkia tielläliikkujia ja autoilijoita.

Perinteiset muovikartiot ja varoituskolmio eivät pidättele kovalla vauhdilla lähestyvää autoa. Siksi yhtiössä lähdettiin kehittämään turva-autoa.

Päätös turva-auton hankinnasta tehtiin joulukuussa 2009, ja suunnittelutyöt ja rakentaminen alkoivat vuoden 2010 alussa. YIT:n käyttöönottama turva-auto on yhtiön oman kehitystyön tulosta.

”YIT:n kehitystyö lähti omista työturvallisuuteen liittyvistä tarpeista. Mallia auton kehittelyyn otettiin maailmalta sieltä, missä vastaavia autoja oli otettu käyttöön jo aiemmin”, kertoo turva-auton pääideoija, YIT:n kalustopäällikkö Mika Schroderus.

”Liikennevirasto ja Ely-keskus olivat asettaneet turvallisuusmääräyksiä jo aiemmin, mutta YIT sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen turva-auton käyttöönottaja”, Schroderus kertoo.

Osat eri puolilta maailmaa

Turva-auto on koottu eri puolita maailmaa tuontitavarana saaduista osista. Esimerkiksi törmäysvaimennin on amerikkalaista tuotantoa. Törmäysvaimentimen ja päällysrakenteen asennuksesta on vastannut HF-Autohuolto Riihimäeltä yhdessä YIT:n kanssa. Turva-auton alusta on tehty vanhasta rekkaveturista.

Ensimmäinen yksikkö otettiin käyttöön Espoossa vuonna 2010, toinen ja kolmas Tampereella ja Kotkassa. Vuoteen 2013 mennessä saatiin uudet autot myös Hämeenlinnan seudulle, Jyväskylään ja Ouluun.

Tositoimiin pääsi eräs turva-auto Vantaalla, kun se ohjasi Kehä III:n rakennustyömaalla jatkuvasti muuttuneita liikennejärjestelyjä ja turvasi autoilijoiden henget kahdessa eri onnettomuudessa.

Turva-autojen kehitystyötä on tehty vuosien mittaan työmailta tulleiden ideoiden ja parannusehdotusten pohjalta.

”Tällä hetkellä YIT:n käytössä on 18 yksikköä”, Schroderus laskeskelee.

”Turva-auton lisäksi olemme rakentaneet vedettävän peräkärrymallin ja sellaisen, jossa vaimennin on kiinnitettynä vaihtolavaan.”

”Lisäksi meillä on yksi vesisäiliöön kiinnitetty vaimennin, joka on Liikenneviraston hyväksymä yksikkö. Sitä käytetään esimerkiksi silloin, kun pestään liikennemerkkejä.”

Turva-auto törmäysten puskurina

Törmäysvaimentimella varustettu auto parkkeerataan tietyömaan eteen niin, etteivät ohi ajavat autot törmää tiellä liikkuviin työntekijöihin.

Turva-auton takaosassa on alumiininen törmäysvaimennin, joka vaimentaa törmäysvoimaa jousitetusti niin, että aluksi se antaa törmäysenergialle pehmeämmän vastuksen ja lopuksi kovemman.

Turva-auto painaa yhdeksäntuhatta kiloa. Painonsa ansiosta se pystyy vastaanottamaan sadan kilometrin tuntivauhtia lähestyvän henkilö- tai pakettiauton.

Turva-autoa käytetään esimerkiksi poikkeuksesta kertovana ennakkovaroituksena, onnettomuustilanteissa, liikenteenohjausta vaativissa tilanteissa, hinaustilanteissa, kaiteiden korjauksen ja valaisintöiden suojaamisessa ja niitto- ja vesakonraivaustöiden yhteydessä.

Turva-auton törmäysvaimenninta voi ohjata hytistä käsin kauko-ohjaimella, joten sen käyttöönotto on helppoa. Törmäysvaimennin on irrotettavissa, eli autoa voidaan käyttää ilman sitäkin tilanteissa, jotka vaativat liikenteenohjausta.

Suojana seitsemässä onnettomuudessa

Turva-autosta on tullut tärkeä osa YIT Kunnossapidon toimintaa. Auton avulla teiden kunnossapitoa pystytään tehostamaan. Turva-autossa kulkee mukana työkaluja ja -välineitä, jotka on helppo ottaa käyttöön tien päällä liikuttaessa. Koska välineet kulkevat turva-auton mukana, on paikasta toiseen siirtyminen entistä joustavampaa.

Auton varustuksiin kuuluvat lisäksi varoitusvilkut ja liikenteen ohjaustaulu, jonka näyttämää ajosuuntaa saa vaihdettua tilanteen mukaan. Tallentava valvontakamera kuvaa tapahtumat auton ympärillä.

Turva-autot ovat ehtineet suojella useita ihmisiä seitsemässä eri onnettomuudessa.

”Pahin onnettomuus tapahtui viime kesänä Salossa, kun henkilöauto ajoi päin perävaunumallista törmäysvaimenninta 120 kilometrin tuntivauhdilla. Kuljettaja säilyi hengissä, mikä on pitkälti vaimentimen ansiota”, Schroderus kuvailee.

”Muut onnettomuudet ovat olleet pienempiä. Niissä autokyydissä olleet ihmiset ovat selvinneet ilman loukkaantumisia. Ilman turva-autoa näissäkin tapauksissa olisi saattanut käydä huonommin.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “YIT:n kehittämä turva-auto on suojellut ihmisiä useissa onnettomuuksissa”

  1. Hienoa toimintaa, näitä autoja olen itsekkin ihastellut ohi ajaessa. Nerokas idea, ja hyvin suunniteltu ja tehty!

Vastaa käyttäjälle 5/5 Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat