Kokeile kuukausi maksutta

Terramare tekee Hanhikivi 1:n vesirakennustyöt

Titan-2 ja Terramare ovat sopineet Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen vesirakennustöistä.

Titan-2 ja Terramare ovat sopineet Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen vesirakennustöistä.

Sopimus sisältää louhinta- ja ruoppaustyöt laitoksen jäähdytysveden tulokanavasta, satama-altaasta, varavedenottokanavasta, laiturin ja työpadon alta sekä aallonmurtajien alta.

Sopimuksessa on myös optio aallonmurtajien, rantasuojausten, laiturin, varavedenottokanavan sulkurakenteiden ja työpadon rakentamisesta.

Ruoppaustyöt alkavat alkusyksystä 2016, ja niiden on määrä valmistua kesällä 2018. Ruoppaus- ja louhintatyöt tehdään sääolosuhteiden mukaan sulan veden aikana. Ne työllistävät enimmillään noin 100 henkeä.

Rakennusliike Sorvoja urakoi pääporttirakennuksen

Fennovoima on myös allekirjoittanut urakkasopimuksen pääporttirakennuksen toteuttamisesta Oulaisissa pääpaikkaansa pitävän Rakennusliike Sorvoja Oy:n kanssa. Pääporttirakennuksen LVI- ja sähkötöistä vastaa Are Oy. Pääporttirakennuksen rakentamiseen liittyvien urakointisopimusten arvo on noin kolme miljoonaa euroa.

Kaksikerroksinen, noin 1200-neliöinen pääporttirakennus nousee Hanhikiven niemen laitosalueelle. Rakennustyöt alkavat elokuussa ja pääporttirakennus valmistuu kesällä 2017. Voimalaitoksen käyttövaiheessa henkilö- ja tavaraliikenne alueelle ohjautuu pääporttirakennuksen kautta.

Rakennusliike Sorvoja urakoi parhaillaan Fennovoiman koulutusrakennusta, joka on ensimmäinen pysyvä rakennus Hanhikiven niemellä. Koulutusrakennus valmistuu elokuussa. Fennovoima on allekirjoittanut koulutusrakennuksen sähkötöiden toteuttamisesta urakkasopimuksen Are Oy:n kanssa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Terramare tekee Hanhikivi 1:n vesirakennustyöt”

  1. Yksi tyhmä kysymys: oliko tälle voimalalle lupa vai ei ?

    1. Voimalalle ei ole lupaa, mutta maanrakennustöille on lupa.

      1. Niin, kyllähän työmaat yleensä aloitetaan maanrakentamisella, paitsi vesistöissä. Kautta maailman
        on tapana saada lupa aloittaa ns. 0-tason alapuoliset työt, ennenkuin edes suunnittelu on lähtenyt käyntiinkään kaikista lopputöistä, varsinkin kun on kysymyksessä tuonkin luokan projekti. Jos jouduttaisiin odottelemaan kokonaissuunnitelun (vaikkakin pääosiltakaan) valmistumista, niin projektin kokonaiskestoaika kasvaisi väh. 30%. Järjen käyttö ei ole kielettyä edes ydinvoimalaa
        rakennettaessa, eikä varsinkaan siinä !

        1. Tavoitteena on siis saada se kriittinen massa liikkeelle: kun hankkeeseen on nyt jo sidottu niiiin paljon pääomia, niin pakkohan sille on se lupa antaa – muuten vaikka markkinat hermostuvat, ja se on, lapset, vakava juttu!
          Etukäteen siis sidotaan päättäjien käsiä niin paljon kuin mahdollista.

          1. Ehkäpä näin. Mutta on noita epäonnistuineitakin rakennelmia. Vaikkapa munkkivuoren metroasema ja kampin toinen metroasema on ihan tyhjillään eikä metroa ole alettu rakentaa vaikka paljon pääomia laitettiin jo noihin asemiin.

  2. Lupa, mika lupa?? Da, Da, propuska!! Ei ole, ei ole, mutta onhan toverit sen jo sopineet…

    Niillä eduskunnan tai TEMmin luvilla voi ihan suoraan pyyhkiä pöytää tai jotain muuta sopivaa paikkaa. Eihän tässä mistään luvan hakemisesta ja saamisesta voida puhua, koska lopputuloksen ovat jo takahuoneiden pojat ennalta sopineet.

    Miksi eduskuntamme tekee tässäkin itsestään ___:n? (voitte itse täydentää puuttuvan sanan).

Vastaa käyttäjälle Ei millään pahalla Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat