Kokeile kuukausi maksutta

Design-Talo nousee vastavirtaan vaisuilla pientalomarkkinoilla

Vaikka pientalorakentaminen mataa edelleen alhaisissa luvuissa, talotehdas Pohjolan Design-Talo odottaa liikevaihtonsa kasvavan selvästi tänä vuonna.

Erityisesti kaupunkimaiseen ympäristöön suunniteltu Pala tulee myyntiin lokakuun alussa.

Kun viime vuonna yhtiö ylsi 63,4 miljoonan euron liikevaihtoon, tänä vuonna se nousee toimitusjohtaja Jaakko Taivalkosken arvion mukaan noin 70 miljoonaan euroon. Useamman vuoden aikavälillä tavoitteet ovat vielä korkeammalla.

”Meidän pitäisi päästä palautumaan sinne 80 miljoonan euron yläpuolelle, jossa olemme joskus olleet. Suunnan pitää olla enemmän kuin vaimea kasvu”, Taivalkoski sanoo.

Uskosta tulevaan kasvuun kertoo myös se, että yhtiö on rekrytoinut voimakkaasti uutta henkilöstöä. Kun sitä oli viime vuonna 152 henkeä, nyt palkkalistoilla on jo 205 ihmistä.

Kannattavuuden osalta Taivalkoski ei kuitenkaan odota kohennusta tälle vuodelle, vaan hän arvioi tuloksen olevan suurin piirtein samaa tasoa kuin viime vuonna. Yhtiön liiketulos oli viime vuonna 6,5 miljoonaa euroa.

”Meillä on ihan hyvä kannattavuus, mutta meillä on ollut erinomainen kannattavuus silloin, kun ajatkin olivat erinomaiset. Emme ole nyt siellä päinkään. Paljon tulee tälläkin hetkellä lisäkustannuksia milloin mistäkin. Ei ole mitään toiveita, että asiakkaat huomioivat niitä kustannuksia hintalapuissa. Hintojen pitää olla todella napakoita, että mikään menee kaupaksi.”

Uusia malleja maaseudun pientalojen ja kaupungin kerrostalojen välille

Rakennusteollisuus RT ennusti elokuun suhdannekatsauksessaan, että tänä vuonna aloitetaan 6500 omakotitalon rakentaminen. Kun viime vuoden pohjakosketuksessa alettiin rakentaa 6400 omakotitaloa, merkittävää kohentumista ei RT:n arvion mukaan siis ole tapahtumassa vuonna 2016. Tosin Rakennustutkimus RTS ennusti kesäkuussa tälle vuodelle hieman korkeampaa noin 7000 omakotitalon aloitusta. RT:n ennusteessa 7000 aloitusta on ensi vuoden lukema.

”Pientalomarkkinoiden tilanne on vaikea kysymys, sillä jos katsoo tämän vuoden eri neljänneksiä tai kuukausia, ne ovat tosi erilaisia. Ei löydy minun logiikkaani käyvää trendiä. Ovatko hyvät kuukaudet vain patoutunutta kysyntää vai onko joku trendi kääntynyt? Kyllä koko vuosi 2016 on parempi kuin 2015 ja meidän firmalla erityisesti, mutta meidän firmalla on myös ollut huonoja kuukausia, joten ei voi sanoa, etteikö suhdanne pelottaisi aika reippaastikin”, Taivalkoski arvioi koko pientalomarkkinoita.

Omakotitalojen aloitusmäärät ovat nyt reilusti alle sen, mitä ne olivat vielä muutamia vuosia sitten ja etenkin takavuosikymmeninä. Vielä vuonna 2011 Suomessa aloitettiin 11600 omakotitaloa ja kymmenen vuotta sitten noin 17000 kappaletta vuodessa. Jos mennään ajassa vielä pidemmälle taaksepäin, niin 1980-luvun lopussa aloituksia oli jopa yli 25000 vuodessa. Tosin siitä ne romahtivat 1990-luvun alun lamassa hetkessä selvästi alle 10000 omakotitalon.

Taivalkoski ei usko, että pientaloja enää tulevaisuudessa rakennettaisiin perinteiseen tapaan maaseutumaiseen ympäristöön 17000 kappaletta vuodessa. Toisaalta hän myös haluaa kyseenalaistaa perinteistä pientaloasumisen mallia.

”Me ja Pientaloteollisuus PTT haluamme muuttaa sen perinteisen ajattelumallin, että pientalon pitäisi olla yksin pellon laidalla. Eikö voisi olla myös melko tiheää, urbaania, tehokasta, ekologista, yhteisöllistä ja pientalomaista asumista? Jos nekin saa laskea mukaan, niin uskon, että palaudumme sille (17000 kpl) tasolle ja ylikin. En usko, että kaikki haluavat asua 8-kerroksisessa betonirunkoisessa kerrostalossa. Se on nyt ainoa sallittu elämänmuoto Suomessa, mutta en usko, että se on jatkossa ainoa hyväksytty. Tarvitaan myös välimalleja.”

Pala vastaa urbaanin pientaloasumisen tarpeeseen

Pohjolan Design-Talo pyrkii vastaamaan kaupunkimaisen pientaloasumisen tarpeeseen tuomalla lokakuun alussa myyntiin uuden Pala-konseptin.

”Emme ole aiemmin pystyneet tarjoamaan riittävän selkeästi urbaanimmalle asiakaskunnalle, emme me eikä kukaan muukaan tässä teollisuudessa. On ollut kysyntää, jota emme ole tavoittaneet. Tämä edustaa modernia arkkitehtuuria, joka sopii paremmin kaupunkimaisille alueille”, Taivalkoski toteaa.

Palan kantavana ideana on sen helppo muunneltavuus elämäntilanteiden muuttuessa. Alussa voi aloittaa yhdellä peruspalalla, jonka pinta-ala on 75 neliötä. Esimerkiksi perhekoon kasvaessa taloa voi myöhemmin laajentaa valmiiksi suunnitelluilla, mutta yksilöllisesti räätälöitävillä lisäpaloilla.

”Yksi lähtökohta suunnittelussa oli, että pienemmällä rahalla pääsisi kiinni omaan unelmatonttiin.”

Tämä lähtökohta tukee pientaloasumista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, missä jo pelkkä tontti nielee paljon rahaa.

Lue lisää sekä Pala-konseptista että Pohjolan Design-Talon aluerakentamishankkeista Rakennuslehden numerosta 28.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Design-Talo nousee vastavirtaan vaisuilla pientalomarkkinoilla”

  1. Ainakin laadussa ja asiakaspalvelussa on tällä firmalla parannettavaa.. mieluiten ennen laajentumista. Eräänkin työpäällikön asiakaspalvelu Espoossa on täysin ala-arvoista.. ammattitaidon lisäksi. Tätä firmaa ja heidän aliurajoitsijoitaan kannattaa välttää. Sopimuskin minkä asiakas joutuu allekirjoittamaan kaupassa on aivan pöyristyttävää luettavaa.. Jos hakee verta nenästään niin nimi vaan alle.

  2. Niin ja miksi tänne joutuu kirjoittamaan heidän toiminnastaan. No katsokaapa heidän nettisivujaan.. kenenkään henkilön yhteystietoja ei löydy (ainakaan siten kuin ne olettaisi vastuullisen yrityksen sivuilta löytyvän) että voisi tehdä reklamaation, ei aluepäällikköä tai toimitusjohtajia.. ainoastaan maksullinen puhelinnumero asiakaspalveluun. Työpäälliköillä ei aivan selvästikkään tuossa talossa ole kovin kummallista sivistävää koulutusta, eikä aivan varmasti tuon tittelin normalisti vaativaa rakennusalan koulutustakaan. Sen verran hukassa he ovat aivan rakentamisen perusasioista.

    1. Hyvin löytyy, ainakin meillä homma pelaa. Kyllä kaikista saa hankala jos haluaa, oletko lukenut sopimuksen kohtaa myötävaikutuksesta, ilmeisesti et.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat