Kokeile kuukausi maksutta

Kauppakeskus Lohjan Melban tiloista jo puolet vuokrattu

Lohjan Suurlohjankadun varteen kesäksi 2018 valmistuvan kauppakeskuksen tiloista jo noin puoleen on tehty vuokrasopimukset. Hankkeen rakennustyötkään eivät ole vielä alkaneet.

Melba on Lemminkäisen hanke. Yhtiön tavoitteena on alkaa purkaa vanhaa Sokoksen rakennusta uuden kauppakeskuksen tieltä vuodenvaihteen tietämillä. Varsinainen rakentaminen alkaa alkuvuonna 2017, ja kauppakeskus avautuu syksyllä 2018.

Sovittujen vuokralaisten joukossa on muun muassa SSO:n S-market, S-ravintolapalvelut, Laurea-ammattikorkeakoulu, Salon Klipsi, Seppälä sekä muita muodin toimijoita.

”Neuvotteluja käydään monien käyttäjien, myös Lohjalla ensi kertaa palvelujaan tarjoavien tahojen kanssa”, Lemminkäisen pk-seudun toimitilarakentamisen johtaja Rasmus Holmberg sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kauppakeskus Lohjan Melban tiloista jo puolet vuokrattu”

  1. Näitä ”tavoitteita” tuntuu olevan aina Oulusta Tallinnaan. Pitäisi olla vain henkilöitä ja päätöksiä, jotka muuttavat tavoitteet realismiksi, lupaukset rahaksi ja osingoiksi.

Vastaa käyttäjälle osinkoja ootellaan Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat