Kokeile kuukausi maksutta

Olympiastadionin urakoitsija valitaan vasta tammikuussa

Helsingin olympiastadionin korjaushankkeen urakoitsijavalinta venyy ensi vuoden tammikuuhun.

Olympiastadionin länsipihalta, pohjoispäädystä, kentältä ja kulkureittien alituksista louhitaan kalliota noin 150 000 kuutiota kalliota.

Helsingin Olympiastadionin korjaushankkeessa ei ole vielä tehty päätöstä sen rakennusteknisestä projektinjohtourakasta. Rakennuslehden saamien tietojen mukaan urakoitsijaehdokkaat ovat jatkaneet urakkatarjoustensa voimassaoloaikaa ensi vuoden puolelle. Alunperin tarjoukset olivat voimassa marraskuun loppuun saakka.

Stadion-säätiön hallitus tekee päätöksen urakoitsijasta ensi vuoden alussa.

”Säätiön hallitus tekee päätöksiä tammikuussa”, Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen kertoo.

Parhaillaan käynnissä ovat muun muassa lisärahoitusneuvottelut hankkeen rahoittajien kanssa. Jos lisärahoitusta ei rahoittajilta heltiä, hyväksytyn hankesuunnitelman mukainen toteutus vaatii hankesuunnitelman karsimista. Rakennusteknisen projektinjohtourakan kilpailutus käynnistyi toukokuussa 2015.

Liian kallista

Päätöstä ovat viivästyttäneet Olympiastadionin rakennuttajan HKR Rakennuttajan saamat liian kalliit tarjoukset. Alunperin perusparannushankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioitiin 209 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin ja valtion yhteistyösopimuksen mukaisesti kumpikin osallistuu hankkeen kustannuksiin yhtä suurella osuudella.

Rakennuskustannusten nousuun on Stadion-säätiön mukaan kaksi pääsyytä. Ensimmäinen on rakentamisen voimakas noususuhdanne, jonka johdosta tarjoushintaindeksi ja urakkatarjousten hinnat ovat nousussa. Toinen ja merkittävin syy on katsomoiden kattaminen ja rakennettavien näköesteettömien paikkojen kalleus.

Korjaushankkeen tarjouskilpailuun osallistui yhteensä viisi urakoitsijaa eli Lemminkäinen, Skanska, NCC ja SRV. YIT vetäytyi pois kesken tarjouskilpailun.

Lemminkäinen on hankkeen päätoteuttaja joulukuuhun asti. Se aloitti työt tämän vuoden maaliskuussa maarakennus- ja louhintaurakalla. Sen arvo on noin 16,7 miljoonaa euroa, ja työt kestävät 18 kuukautta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Olympiastadionin urakoitsija valitaan vasta tammikuussa”

  1. Jos kerran kyseessä on projektinjohtourakka, miksei urakoitsijaa valita näiden tarjousten perusteella ja laajuuden/kustannusten karsinta tehdään yhdessä valitun urakoitsijan kanssa?

Vastaa käyttäjälle Masa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat