Kokeile kuukausi maksutta

Rukan uusi jäteveden­puhdistamo täyttää Suomen tiukimmat ympäristöehdot

Kuusamon Rukan matkailukeskuksen uusi jätevedenpuhdistamo on valmistunut. Se on ensimmäinen puhdistamo, jonka biologinen puhdistusprosessi perustuu kokonaan kantoaineprosessiin.

Rukan uuden jätevedenpuhdistamon biologinen kantoainereaktori on kaksilinjainen.

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta selvitti hankkeen konsulttina toimineen Pöyryn kanssa erilaisia jäteveden puhdistustekniikoita uutta laitosta varten. Ympäristöviranomaisen Rukan jätevedenpuhdistamolle määräämät lupaehdot ovat Suomen tiukimmat.

Tavallisesti Suomessa käytetään aktiivilieteprosessia. Rukan puhdistamon prosessivalinta on tehty huomioiden alueen matkailukeskuksen aiheuttaman jätevesikuormituksen suuri vaihtelu ja jätevesien alhainen lämpötila.

Norjassa kehitetty kantoaineprosessi kykenee muita prosesseja paremmin sopeutumaan vaihteleviin oloihin ja säilyttämään korkeatasoisen puhdistustuloksen kaikissa oloissa. Rukan laitos vastaa Norjassa tyypillisen matkailukeskuksen jätevedenpuhdistusta.

Jätevedenpuhdistamon omistaa Kuusamon Energia  ja Vesiosuuskunta.  Kohteen pääurakoitsijana toimi kuusamolainen SL Urakointi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli toteutussuunnitteluvaiheen jälkeen lähes 10 miljoonaa euroa. Toteutuksen aikana saatiin kuitenkin aikaan säästöjä, joten kokonaiskustannuksiksi jäi hieman yli yhdeksän miljoonaa euroa.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Rukan uusi jäteveden­puhdistamo täyttää Suomen tiukimmat ympäristöehdot”

  1. Matkailukeskuksissa aktiivilieteprosessi ei liene kovinkaan hyvä ratkaisu, koska liete tarvii tosiaakin
    tasaisen tuoton pysyäkseen ns. voimissaan. Toisaalta varsinkin kevätsesogin aikana puhdistettavan jäteveden koostumus on hieman erilainen, kuin esim. normaaleissa kaupunkiolosuhteissa. Jäteveden koostumus lienee aika pikälle ns. kertaalleen juotua, elikkä nestemäisen tavaran määrä lienee suuri verrattuna normaaliin jäteveteen. Elikkä ei ole tarpeeksi ”jäykkää” tavaraa, vaan suurin
    osa nestettä, jolloin hajottabakteerien määrä on pieni, ja puhdistusprosessi kärsii tilanteesta. Alkoholia on varmasti kiva nauttia, mutta sen seurauksena jäteveden koostumus muuttuu bakteereiden toimivuudelle epäedulliseksi. Elikkä suomeksi sanottuna putsaribakteerit tykkäävät
    p***sta, se on niiden energiaa, johon toiminta perustuu !

  2. Mikäli vesiprosessi on ontelolaattojen sisllä, muodostuu iso haaste elementtirakenteiden tiivistyksestä. Otaksun betonin olevan tiivis ja toivottavasti teräkset ovat riittävän suojabetonin sisällä. Jutussa ei ilmene mitoitusvirtaama max eikä myöskään luparajat. Kantoainepuhdistamohankkeita oli Suomessa ainakin 15 vuotta sitten.

Vastaa käyttäjälle esa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat