Kokeile kuukausi maksutta

”Turun tauti” alkoi Hamburger Börsin purkamisella – Puolimatkalle peräti 56 syytettä

Turun tauti ilmeni arvorakennusten purkamisina ja poliitikoiden ja virkamiesten lahjomisena. Kun kaupunginarkkitehti sai potkut lahjonnasta, tilalle tuli jo lahjontatuomionsa kärsinyt. Jopa juristit saivat tuomoita, mutta koko taudin päähenkilö Armas Puolimatka selvisi aina vaan ehdollisella.

 

 

Turun tauti nousi julkisuuteen Hamburger Börsin purkamisen yhteydessä 1970-luvun alussa, mutta kyse oli paljon laajemmasta ja vanhemmasta ilmiöstä kuin pelkästään vanhojen talojen purkamisesta.

Aiheesta vuonna 1982 kirjan (Turun tauti – kansanvallan kriisi suomalaisessa ympäristöpolitiikassa) tehnyt oikeustieteen professori Hannu Tapani Klami totesi, että epäily virka- ja luottamusmiesten lahjottavuudesta ei ole mikään uusi keksintö.

”Historioitsijakollegani ovat kertoneet sanan Åbosmittan löytyneen paikallisesta lehdistöstä jo vuonna 1917 tarkoittamassa samanlaista korruptiota kuin nyt. Mutta lahjottavat, voideltavat ja juotettavat virkamiehet ovat olleet Suomen kansalle tuttuja jo paljon kauemmin.”

Rakentamisen korruptiota käsittelevän kirjoituksessani Rakentamisen mustan kirja  kerron, että Turun tauti ulottui oikeuslaitokseen saakka.

Turun Osuuskauppa kustansi Hamburger Börsin purkukiistan aikoihin, vuosina 1974-77, viidelle maistraatin virkamiehelle useita ulkomaanmatkoja. Osuuskauppa hajotti vahvasta kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta Börsin jugend-rakennuksen vuonna 1976 lopulla. Turun maistraatti oli myöntänyt purkuluvan ja välittömästi purkamisen jälkeen rakennusluvan uudelle hotellille.

Vauhtia päätökseen maistraatin jäsenet kävivät vaimoineen hakemassa Pariisissa ja Mallorcalla.

Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1984 Turun maistraatin jäseniä tuntuviin sakkoihin lahjusten ottamisesta Hamburger Börsin purkamiseen liittyneessä lahjusjutussa. Maistraatin eläkkeellä oleva kunniapuheenjohtaja Jorma Salo tuomittiin viraltapanon sijaan 14 500 markan sakkoihin. Hän menetti myös valtakunnanoikeuden jäsenyytensä. Kolmen maistraatin jäsenen syytteet hylättiin vanhentuneina.

Turun kaupungin apulaisasemakaava-arkkitehti Risto Tiluksen hovioikeus tuomitsi viraltapanon sijaan 8400 markan sakkoihin. Hän joutui myös maksamaan lahjusmatkojen arvon 4538 markkaa.

Turun Osuuskauppa varmisteli purkupäätöstä myös maksamalla vuoden 1976 kunnallisvaaleissa eri puolueiden ehdokkaille vaalimainoksia kymmenien tuhansien markkojen edestä. SDP:n oikeistosiipi sai 15 000 markkaa, mutta suurimman summan eli yli 20 000 markkaa pellervolainen eli keskustalainen osuuskauppa lahjoitti kaupungin mahtipuolueelle kokoomukselle.

SKDL ei saanut rahaa. Se vastustikin valtuustossa tiukasti purkamista.

Puolimatkalla ennätysmäärä syytteitä

Turussa oli varsin merkittävä rakennusliikkeiden keskittymä: Puolimatka, Ruola, Hartela ja Kivikartio. Ne kestitsivät virkamiehiä ja poliitikoita ja jakoivat vaalirahaa. Kaikkein aktiivisin tässä oli Puolimatka.

Monen mielestä Armas Puolimatka ei ollut osa Turun tautia, hän oli se tauti.

”Armas Puolimatka oli rehevä, elämän nautintoja rakastava mies, jolla oli aina valmiina iso tukku seteleitä. Rahaa piti olla riittävästi mukana, sillä onnistuminen tonttien hankinnassa kulki usein käsi kädessä puoluerahoituksen kanssa. Samaa tekivät muutkin omien viiteryhmiensä kanssa. Se oli maan tapa”, muisteli häntä Risto Kangas-Ikkala kirjassaan ”Kohtalona Kostamus”.

Monista muista poiketen Armas Puolimatka antoi rahaa poliitikoille monesti suoraan käteen ohi kirjanpidon. Kun Puolimatkalta kysyttiin oikeudessa hänen asuntohallituksen rahoitusjohtaja Kalevi Sassin kautta keskustapuolueelle antamista 25 000 – 30 000 markasta, että onko vuorineuvoksella useinkin sellaisia määriä käteistä hallussaan, Puolimatka vastasi: ”Kyll-maar ain sen verran piironkinlooras on.”

Helsingin Sanomat kirjoitti harvinaisen suorasukaisesti Armas Puolimatkasta vuonna 1996 otsikolla: Puolimatka lahjoi ja porskutti.

”Armas Puolimatka syötti ja juotti verojohtajia ja muita virkamiehiä, lennätti heitä ulkomaille, järjesti kalaretkiä ja myi heille asuntoja alihintaan.

Kahden turkulaisen verojohtajan lahjomisesta Puolimatka sai yhdistetyn kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

Liikevaihtoverotoimiston johtajalle hän myi rivitaloasunnon alehintaan ja tarjosi ilmaisen kalamatkan Grönlantiin, lääninveroviraston osastopäällikölle Puolimatka rakensi ilmaisen rantasaunan.”

Ensimmäisessä lahjomajutussa vuonna 1978 Puolimatkaa ja yhtiön toimitusjohtajaa Esko Hyssälää syytettiin rantasaunan lahjoittamisesta Turun lääninveroviraston osastopäällikkö Mauno Sepälle. Turun raastuvanoikeus hylkäsi syytteet, mutta hovioikeus ja korkein oikeus antoivat tuomiot. Puolimatkan tuomio oli puoli vuotta ehdollista vankeutta ja sakkoja ja Hyssälän kolme kuukautta ehdollista vankeutta ja sakot. Seppä menetti virkansa ja saunan arvon, 28 000 markkaa, valtiolle.

Vuonna 1979 Puolimatka oli oikeudessa Turun liikevaihtoverotoimiston johtajan Antti Heleniuksen lahjomisesta. Turun raastuvanoikeus hylkäsi syytteen, mutta hovioikeus tuomitsi Heleniuksen sakkoihin. Potkuja hänelle ei voitu enää antaa, sillä ne hän oli saanut jo Saloran lahjusjutussa. Korkein oikeus tuomitsi Puolimatkalle lahjomisesta 6 kuukautta ehdollista. Yhdistettynä aiempaan tuomioon rangaistukseksi tuli 8 kuukautta, ja edelleen ehdollisena.

1980-luvun alussa Puolimatkaa sai yhteensä 56 syytettä korkeiden virkamiesten lahjomisesta ulkomaanmatkoilla ja huomattavilla alennuksilla asuntokaupoissa. Useimmat niistä kuivuivat oikeudessa tai ehtivät vanhentua. Puolimatkaa syytettiin turhaan myös kuuluisassa Tampereen Noppa-jutussa. Yhtiön johtoa syytettiin myös veropetoksista, sillä kestityskulut oli vähennetty verotuksessa.

Raastuvanoikeus tuomitsi vuonna 1983 Armas Puolimatkalle vuoden ja kaksi kuukautta vankeutta, jälleen ehdollisena. Tuomioon oli yhdistetty aiemmat lahjustuomiot. Myös Esko Hyssälä sai ehdollista vankeutta.

Hovioikeus lyhensi sitten Puolimatkan tuomiota yhdeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi.

”Muutama virkamies pantiin viralta, mutta Armas Puolimatka kärsi vain ehdollisia tuomioita ja hallitsi dynastiaansa suvereenisti kunnes itse myi sen 1985 Hankkijalle”, Helsingin Sanomat kirjoitti.

Myyntihinta oli 715 miljoonaa markkaa, mikä kertoo millaiseksi vaikuttajaksi Puolimatka oli Suomessa ja Turussa noussut. Myyntihetkellä henkilökuntaa oli 6600.

Ikävä julkisuus kiirehti yrityksen myyntiä

Armas Puolimatkan oli jo vuonna 1978 julkaistussa Rakennuslehden haastattelussa  huolissaan maineestaan. Siitä hän syytti julkisen sanan sensaatiohakuisuutta.

”Väärinkäytökset ja virheet on luonnollisesti oikaistava, mutta se tapa, millä useat julkisen sanan edustajat suhtautuvat näihin asioihin, aiheuttaa lisäpainetta yritysjohtajia kohtaan”, hän sanoi.

Jo silloin hän vihjaisi, että jos paineet kasvavat liian koviksi, on vaarana yrittämishalun kuoleminen ja hanskat tiskiin lyöminen.

Kaksi vuotta myöhemmin hän sai aivohalvauksen, joka nopeutti tuota päätöstä. Puolimatkan sairaus saattoi olla yksi syy siihen, että hän selvisi useista tuomioista huolimatta ehdollisella vankeudella. Hän yritti saada tuomioonsa armahdusta, mutta siihen presidentiksi noussut vanha turkulainen yhteistyökumppani Mauno Koivisto ei heltynyt.

1980-luvun alussa Rakennustoimisto Puolimatka käynnisti  laajan TV-mainonnan, jossa se alkoi mainostaa ihmiselle koteja herttaisilla lasten kuvilla. Armaksen pojan, toimitusjohtaja Rauno Puolimatkan perustelu oli lyhyt: ”Jotain oli pakko tehdä maineen puhdistamiseksi.”

1990-luvun lopulla Puolimatka oli siirtynyt ruotsalaisen NCC:n omistukseen. YIT:stä NCC Puolimatkan toimitusjohtajaksi siirtynyt Matti Haapala ei antanut mitään arvoa yrityksen perustajalle. Hän piti tätä pelkkänä rasitteena yhtiön maineelle. Niinpä kesken yhden kokouksen Haapala nousi äkisti ylös, kääntyi ympäri ja sanoi, että tämä ei ole mikään Puolimatka. Hän otti Armas Puolimatkan kuvan seinältä ja pisti sen lattialle väärinpäin nojaamaan mataliin lipastokaappeihin. Siinä se lojui viikkokausia kenenkään koskematta.

Haapala vaihtoi vuonna 1999 yrityksen nimen NCC Finlandiksi. Hän perusteli tätä sillä, että Puolimatkan nimellä ei ollut hänen mielestään mitään arvoa.

Suurin osa henkilökunnasta oli vahvasti toista mieltä.

Puolimatkan Forssan tehtaiden henkilöstöpäällikkö Markku Saviniemi kirjoitti vuonna 2011 kauniisti Armas Puolimatkasta Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjaan.

”Armas Puolimatka oli henkilökuntansa suuresti kunnioittama karismaattinen henkilö ja luontainen johtaja. Häntä kutsuttiin tuttavallisesti Armakseksi, isännäksi tai vuorineuvokseksi.

”Hän onnistui tyhjästä luomaan 37 vuoden aikana Suomen suurimman perheyrityksen ja yhden suurimmista rakennusliikkeistä. Hänelle myönnettiin Tasavallan presidentin yrittäjäpalkinto ja sitten vuorineuvoksen arvonimi 1967. Tänä päivänäkin Armas on suurmies lounaishämäläisille ja tunnettu liikenero kaikille suomalaisille.”

Armas Puolimatkan elämänkerta

Hannu Raitis kirjoitti vuonna 2014 ilmestyneessä Armas Puolimatkan elämänkerrassa ”Ison rakentajan vahva elämä”, että Puolimatkalla kesti pitkään ennen kuin hänet hyväksyttiin rakentajaksi Turussa. Katkeruus tästä teki hänestä entistä jääräpäisemmän menestyksen janoajan.

Turun teollisuuskoulun vuoden 1939 rakennusmestarilinjan heikoimmasta oppilaasta tuli Suomen menestynein rakentaja pitkälti sen vuoksi, että hän ymmärsi jo varhain mikä on tärkeintä yrityksen menestyksessä. Hän jätti itse rakentamisen johtamisen alaisilleen ja keskittyi sodan jälkeisenä pula-aikana hankkimaan ostolupia ja tarvikkeita sekä järjestelemään rahoitusta. Rakennustuotteille nauloista lähtien tarvittiin kansanhuoltopiirin myöntämä ostolupa.

Samoja taitoja tarvittiin, kun vuosia myöhemmin hankittiin lupia ja rahoitusta suurten asuntolähiöiden rakentamiseen. Materiaalien saatavuuden Puolimatka oli silloin jo varmistanut perustamalla omat rakennustuotetehtaansa.

Ison rakentajan elämä on rehellinen kertomus vuorineuvos Armas Puolimatkan (1918-1989) värikkäästä urasta 1940-luvun pulakaudesta 1960-80-lukujen menestykseen.

Humppilalaisen rakennusmestarin Armas Puolimatkan ensimmäinen urakka Turussa vuonna 1949 oli aravatalojen rakentaminen Martinrinteeseen. Turun tekninen johtaja ei ensin pyytänyt tarjousta Puolimatkalta. Kun Puolimatkan käyttämä arkkitehti kysyi syytä tähän, johtaja sanoi, että ei niin pieneltä yritykseltä kannata pyytää. Puolimatka sai lopulta tarjota. Hinta oli 20 prosenttia muita halvempi.

”Näin Puolimatka aloitti Turkuun muodostuneen rakentajien luoman järjestelmän murtamisen. Kyseessä lienee ollut tyylipuhdas kartelli, jossa kulissien takana sovittiin kuka kulloinkin saisi tarjolla olevan työn”, kirjoittaa Hannu Raitis.

Turussa jo toimivat rakennusliikkeet ja jopa rakennusmestariyhdistys yrittivät vielä 1956 yleislakon aikana tehdä katalia temppuja estääkseen Puolimatkan menestyksen.

Yhtiöllä oli silloin käynnissä rakennustyöt Puutarhakadulla sekä rakennusmestarien talossa. Kilpailijat levittivät asunnonostajille huhuja, että yhtiö on menossa konkurssiin eivätkä liukuvalulla tehdyt talot kestä. Rakennustarvikekaupat kieltäytyivät myymästä velaksi ja rakennusmestariyhdistys, jossa Urakoitsijat Oy (Hartela) käytti valtaa, vitkutteli maksujen maksamisessa.

Puolimatka selvisi osin poliittisten suhteidensa ansiosta. Hän oli ymmärtänyt jo varhain, että menestyksellinen rakentaminen edellytti hyviä suhteita puolueisiin. Hänen tukemansa kommunistit pitivät huolta, että hänen autonsa saivat yleislakon aikana bensaa ja Turussa kaupunginvaltuustossa enemmistöasemassa olleet demarit ja kommunistit junailivat kaupungin merkitsemään Puutarhakadun myymättä jääneitä asunto-osakkeita, jolloin rahoituskriisi raukesi.

Turussa Puolimatkan toiminnan alkuaikoina vasemmistolla oli enemmistö valtuustossa ja se käytti valta-asemaansa myös virkamiesten nimityksissä. Puolimatka tuki erityisesti demareita, mutta koska kommunistit käyttivät valtaa Rakennustyötekijöiden Liitossa hän tuki myös Suomen Kansan Demokraattista Liitto eli SKDL:ää.

Lakkoherkällä rakennusalalla kommunistien tukeminen oli kuin suojelurahan maksamista.

Kommunistit ja demarit kävivät kovaa taistelua keskenään työpaikoilla. Mauno Koivisto esimerkiksi sai kommunisteilta nimen Suomen lakkorikkuri numero yksi työstään Turun ja  erityisesti Hangon satamassa.

Jotkut demarit moittivat Puolimatkaa kommunistien toiminnan rahoittamisesta. Armas Puolimatkan vastaus oli Raittiin kirjan mukaan: ”Voimaa pitää kunnioittaa, sano Ikaalisten flikka, ku sonnille niias.”

Kiinteimmät yhteydet Puolimatkalla oli sosialidemokraatteihin. Tärkein luottohenkilö oli Johannes Koikkalainen, joka oli valtuuston puheenjohtaja vuosina 1962-1969 ja sen jälkeen apulaiskaupunginjohtaja. Hän hoiti käytännössä puolueen raha-asiat Turussa ja hän oli merkittävä poliitikko myös valtakunnallisesti. Raittiin kirjassa on paljon kuvauksia Koikkalaisen ja Puolimatkan yhteisistä riennoista.

Erityisen hyvä suhteet Puolimatkalla oli myös kaupunginjohtaja Kalervo Pelliseen, joka oli usein hänen vieraanaan kalastusretkillä. Pellinen oli kaupunginjohtaja vuodesta 1951 vuoteen 1961. Hänen kaudellaan alkoi keskustelu vanhojen rakennusten suojelemisesta. Pellinen ei innostunut museoviranomaisten tekemästä listasta suojelua tarvitsevista rakennuksista. 11 listalla olevista rakennuksista purettiin.

Kun Turkuun tuli porvarienemmistö vuonna 1977, Puolimatka piti yhteyttä erityisesti kokoomuksen Hannu Ansakseen.

Puolimatkan teko kartellin murtamiseksi oli pantu merkille vuonna 1949 perustetussa Asuntorakennustuotannon valtuuskunnassa Aravassa, ja hänet otettiin siitä lähtien hyvin huomioon valtion tukemia lainoja myönnettäessä.

1950-luvulla uusista asunnoista kolmasosa rakennettiin Aravan rahoituksella. Aravajärjestelmän syynä voidaan osin pitää sitä, että vanhoja rakennuksia alettiin purkaa uusien tieltä, sillä lainaa sai vain uusiin rakennuksiin.

Yhteydet Aravaan ja vuonna 1966 perustettuun asuntohallitukseen olivat aluerakentajille äärimmäisen tärkeä. Aravan ensimmäinen pääjohtaja oli Turun kaupunginjohtajan tehtävästä virkavapaalla ollut Eero Mantere. Tällä seikalla saattoi olla vaikutusta siihen, että turkulaiset rakennusyhtiöt tulivat hyvin toimeen viraston kanssa.

Mantereen jälkeen Aravaa ja sen jatkajaa asuntohallitusta johti demari Olavi Lindblom, joka kuului Puolimatka läheisimpiin ystäviin. Toinen sydänystävä oli Postipankin johtaja, liberaalipoliitikko Teuvo Aura, jolla oli merkittävä rooli Puolimatkan aluerakennushankkeiden rahoittajana.

”Näiden suhteiden kautta Puolimatka saavutti vähintään yhtä hyviä tuloksia kuin Sileävalukerho”, Raitis kirjoitti.

Puolimatkan poliittiset yhteydet suuntautuivat kunnallispoliitikkoihin, erityisesti Turussa. Näistä yhteyksistä oli myöhemmin hyötyä, kun hän käynnisti toimintansa Helsingissä.

Puolimatkan ensimmäinen iso työ Helsingissä oli Helsingin Työväen Säästöpankin pääkonttori Paasitalo Siltasaarenkadulla. Mauno Koivisto oli siirtynyt Turusta pankin palvelukseen vuonna 1957.

Puolimatka jätti Helsingissä Kätilöopiston rakentamisesta tarjouksen vuonna 1956. Se oli kahdeksasta tarjouksesta kallein.

Kätilöopiston rakennustoimikunta ehdotti, että urakka annettaisiin turkulaiselle Arvonen Oy:lle. Arvosen varat katsottiin kuitenkin liian heikoiksi. Tilanne muuttui niin sekavaksi, että hankkeesta järjestettiin uusi kilpailu.

Puolimatka oli edelleen kallein. Siitä huolimatta sosialidemokraattien puoluesihteeri Väinö Leskinen ehdotti Kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtajalle, ministeri Aarre Simosen että urakka olisi annettava Puolimatkalle. Perusteluna oli se, että Puolimatka oli Turussa osoittanut luotettavuutensa. Tällä tarkoitettiin sitä, että Armas Puolimatka oli tukenut huomattavasti SDP:n Turun piirijärjestöä. Leskinen laski sen varaan, että puolue saisi merkittävää tukea myös valtakunnalliseen toimintaan, jos Puolimatka saisi urakan.

Simonen valitsi urakoitsijaksi kuitenkin Rakennusliike Teoran, vaikka se oli konkurssikypsä. Syynä valintaan oli se, että Teora rakensi Munkkivuoressa sopuhintaan asuntoja Simoselle ja muutamille muillekin rakennustoimikunnan jäsenille.

Teoran toimintaa pönkitettiin maksamalla sille runsaita ennakoita tekemättömistä töistä. Yhtiö meni kuitenkin konkurssiin aiheuttaen isot tappiot veronmaksajille.

Puolimatka sai vuonna 1958 Väinö Leskisen ja Olavi Lindblomin tuella tehtäväkseen Kätilöopiston urakan loppuunsaattamisen.

Simonen oli tässä välissä hajottanut SDP:n perustamalla Neuvostoliiton tuella kilpailevan puolueen Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton TPSL:n. Ilmeisesti kostoksi tästä Väinö Leskinen käynnisti operaation, joka vei Simosen vuonna 1960 oikeuteen oman asuntokauppansa ja Kätilöoopiston urakan koplauksesta.

Armas Puolimatka kertoi oikeudessa todistajana, että Simonen oli vaatinut häneltä tarjouskilpailun toisessa vaiheessa kahden prosentin kynnysrahaa. Puolimatka olisi saanut urakan, jos SDP olisi saanut 20-25 miljoonaa vanhaa markkaa. Puolimatkan urakkatarjous oli 978 miljoonaa, kun se Teoralla oli 941 miljoonaa ja Arvosella alle 900 miljoonaa eli voittoa olisi tullut runsaasti kynnysrahan maksamisen jälkeenkin.

Valtakunnanoikeus tuomitsi vuonna 1961 Aarre Simosen ja Vilho Väyrysen ministerivastuulain nojalla huomattaviin sakkoihin.

Arkkitehdeille tuomioita Turussa

Vaikka Puolimatka itse selvisi lahjustuomioistaan ”nuhteluilla” eli ehdollisella, jotkut hänen lahjomansa virkamiehet joutuivat vastaamaan lahjusten ottamisesta työpaikkansa menettämisellä. Yksi erotetuista virkamiehistä oli Turun asemakaava-arkkitehti Pekka Sivula, joka turkulaisen kaupunginvaltuutetun kanssa haastettiin 1980-luvun alussa oikeuteen alihintaisten asuntojen ostamisesta Puolimatkalta. Käräjäoikeus antoi Sivulalle vuonna 1983 tuomion 15 970 markan lahjoman vastaanottamisesta ja määräsi viralta pantavaksi. Kaupunginvaltuutettu sai sakkoja.

Turun hovioikeus kuitenkin vapautti Sivulan katsottuaan, että tapaus oli lieventävien asianhaarojen vuoksi vanhentunut. Korkein oikeus kumosi tämän hovioikeuden päätöksen. Kaupunginhallitus valitsi sitten Sivulan seuraajaksi arkkitehti Risto Tiluksen hänen aiemmasta lahjustuomiostaan huolimatta.

”Kaupunginhallitus valitsi erotetun tilalle henkilön, joka oli jo aiemmin tuomittu jatketusta lahjoman vastaanottamisesta maistraatin asemakaava- ja rakennusasioiden virkamiehenä”, muisteli arkkitehti ja sdp:n kunnallispoliitikko Osmo Kivivuori vuonna 2012 järjestetyssä seminaarissa ”Hyvä, paha hallinto”. Kaiken lisäksi erotettu osastopäällikkö sai vielä pitää vuoden palkan, joka oli maksettu hänen viraltapanoajaltaan.

Vapaamuurarien keskinäistä yhteenkuuluvuutta

Turussa erityispiirteenä oli, että suhmurointi tapahtui pitkälti vapaamuurariveljien kesken. Kaavoituksesta vastanneet arkkitehdit olivat vapaamuurareita, ja niin olivat myös monet rakennusliikkeiden johtajat. Oikeuslaitoksen uskottavuuskin alkoi epäilyttää turkulaisia. Jos sekä tuomarit että syytetyt ovat vapaamuurareita, mille valalle tuomarit silloin ovat uskollisia?

Turun ns. mafiaan kuuluivat keskeiset liikemiehet, viranomaiset, arkkitehdit ja monet rakennusliikkeiden johtajat. Poliittista valtaa niin rakennusten purkamisen kuin aluerakentamisen edellyttämän nopean kaavoittamisenkin suhteen käytti mammuttimaiseksi luonnehdittu kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunta.

Valtuusto oli kumileimasin, minkä totesi 1960-luvulla nuori demaripoliitikko Pertti Paasio kirjassaan ”Punatulkku ja sikarodeo”.  Kun hän yritti puuttua asemakaavamuutosehdotukseen sillä perusteella, että pienelle tontille oli tulossa liikaa rakennusoikeutta, niin hänelle huomautettiin, että talon harjannostajaisia vietettiin edellisellä viikolla.

Kaikista puolueista ostettiin tukijoita

Poliitikot pidettiin Kivivuoren mukaan tyytyväisinä joululahjoin, vaalituin, ulkomaanmatkoin ja alennuksilla asuntokaupoissa. Korruptio ulottui Turussa puoluekentän laidasta laitaan eli grynderit rahoittivat luottomiehiään puolueista riippumatta.

Kun 1970-luvulla Uittamon kaavoituksen yhteydessä muutama kokoomuslainen lipesi riveistä asukkaiden puolelle, niin kaksi taistolaista irtosi heti SKDL:stä äänestääkseen Puolimatkan esityksen puolesta.

”Vaikka puolueen sisällä kaavan hyväksymisen perusteluksi esitetään, että puolue on saanut tukea asianomaiselta rakentajalta, todellisuudessa saaja on ollut perustelija itse, ja saannon muotona tavallisimmin oman vaalimainonnan rahoitus”, Kivivuori kirjoitti.

”Suurella rahalla lehdissä toteutettu yksilömainonta ei juuri vaikuta puolueiden välisiin äänimääriin. Puolueen sisällä sen sijaan äänimäärä ja valtuustoon pääsy riippuu huomattavalta osalta yksilömainontaan käytetystä rahasummasta. Tämä korruptio on siis vaalitaistelua puoluetovereita vastaan. Toivottuja kaavoja tukemalla samalla ulosmitattiin myös henkilökohtaista ylellisyyttä kuten asuntoja.”

Vuoden 1980 kunnallisvaaleissa kokoomus menetti keskeisen asemansa kaavoitusasioiden päättäjänä.  Turun liikemiehet ehtivät säikähtää, mitä nyt tapahtuu hyvin rasvatulle yhteistyölle. Asia hoidettiin kuntoon houkuttelemalla kaksi demarivaltuutettua kaksi päivää vaalien jälkeen kokoomuksen riveihin.

Tätä tapahtumaa voidaan Kivivuoren mukaan pitää sen korruption huipentumana, josta käytetään nimitystä Turun tauti.

Kaavojen riittävyys tappoi taudin lähes kokonaan?

Turun apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määtän mukaan Turun tauti loppui  vuonna 1993, kun kaavoja oli jo niin paljon, ettei rakentamisesta tarvinnut enää maksaa kenellekään. Saman vuoden alussa vaihtui myös kiinteistö- ja rakennuslautakunnan kokoonpano, ja eräitä virkamiehiä jäi eläkkeelle.

Entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on sanonut, että Turun tauti päättyi 2001, kun toriparkin ja uuden kirjaston sitominen toisiinsa kaatui maankäyttö- ja rakennuslakiin. Se on ehkä hieman liikaa sanottu, sillä tauti ehti tarttua tässä välissä kaupungin johtoonkin. Turun kaupunginjohtaja Juhani Leppä ja verojohtaja Erkki Jääskeläinen tuomittiin vuonna 1995 Turun hovioikeudessa yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen velallisen epärehellisyydestä. Tuomiot olivat seurausta miesten vuosikymmenen taitteessa tekemistä kiinteistökaupoista eli ns. Matintalokaupasta. Leppä erotettiin virastaan.

Vielä silloin Leppä vakuutti syyttömyyttään ja haki valituslupaa korkeimpaan oikeuteen asti. Turun Sanomien tekemässä 60-vuotishaastattelussa vuonna 2008, hän vihdoin tunnusti: ”Täysin oikea tuomio. Minä olin laittanut nimeni papereihin. Se oli täysin omaa hölmöyttä. Ei siinä ole selittelyille sijaa.”

Hän teki tuona vuonna paluun kunnallispoliitikkona ja joutui pian, kuinka ollakaan, taas julkisuuteen jääviysepäilyjen vuoksi. Kyse oli Kauppatorin asemakaavan muuttamisesta toriparkin rakentamiseksi. Leppä oli valittajien mukaan saanut vaalitukea kaavoituspäätöksestä hyötyneiltä liikemiehiltä. Itse hän kiisti tämän.

Samana vuonna kauppakeskusliikemiehet tarjosivat maakunnan kaavoituksessa ylintä valtaa käyttäneelle kokoomuspoliitikko Ilkka Kanervalle hulppeat syntymäpäiväjuhlat. Helsingin hovioikeus piti 50 000 euron lahjoitusta ihan sopivana vieraanvaraisuutena noin merkittävälle poliitikolle.

Jo 1980-luvulla verottaja oli linjannut, että hyväksyttävän lahjan arvo riippuu lahjan saajasta. Rikkaalle sopi antaa kallis lahja, mutta köyhälle vaatimaton. Sitä tulkittiin niinkin, että se mikä oli sopivaa ministerille, oli sopimatonta virkamiehelle.

Jääkiekkovaikuttajien ja ”rappareiden” yhteistyö sujuvoitti rakentamista Turussa

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 1995 Juhani Aromäen ja Pekka Vuoren jutussa Turun mafian olemuksesta. Heidän mukaansa Turussa samat miehet – vähän toistakymmentä herraa – pulpahtivat esiin kaikilla strategisesti tärkeillä avainpaikoilla. He päättivät ja valvoivat käytännössä itse toimiaan, vaikka olisivat muodollisesti jäävänneet itsensä päätöksenteon hetkellä. Ja asiat sujuivat juoheasti, sillä niitä oli pohjustettu yhdessä joko Turun Palloseuran tai vapaamuurareidenkin kabineteissa.

Kaupungin valtakuviot kietoutuivat yhdeksi kiinteäksi veljeskunnaksi urheilun ja vapaamuurariuden ympärille. Samat kasvot tulivat vastaan joka kulman takaa: pankinjohtajina, rakentajina, sanomalehden omistajina, kaupungin luottamus- tai virkamiehinä.

Turun kunnallispolitiikassa enemmistöt syntyvät hyvin ennustettavalla tavalla. Suurten puolueiden, lähinnä kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien, konsensus, klaanit ja kuppikunnat sekä vielä vapaamuurariveljeys lujittivat turkulaista hyvä veli -verkostoa.

Erotetun kaupunginjohtaja Juhani Lepän nimi löytyi vuonna 1995 Turun vapaamuurarien Fraternitas-loosin nimilistalta. Phoenix-loosin listalla oli useita Turun kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttajia: kaavoitusarkkitehti Risto Tilus, urheiluvaikuttaja, pankinjohtaja ja kunnallispoliitikko Hannu Ansas, Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen, konsuli ja LVIS-alan yrittäjä Jukka Vihanto, Turun entinen rakennuslakimies Pertti Wäänänen, toimitusjohtaja, rakennusinsinööri Reijo Schrey ja rakennusliikkeen omistaja Juhani Lunden. Konkurssin tehneen rakennusliikkeen toimitusjohtaja Risto Järvinen oli myös listalla. Arkkitehti Benito Casagrande oli muutamaa vuotta aiemmin eronnut erosi Phoenix-loosista.

”Kunniallisuus ja kunto, avunanto, veljestunto”, vapaamuurari vakuuttaa valassaan.

Esimerkkinä ”mafian” yhteistyöstä Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin Kiinteistö Oy Uudenmaantullista, joka oli Turun Palloseuran, kokoomuksen ja rakennuttajayhtiö Sato-Tason valtakuntaa. Kun talo 1990-luvun alussa valmistui, joku hoksasi laskea kerrokset: niitä oli rakennettu ”vahingossa” kaksi liikaa.

Kahden ”ullakkokerroksen” vuoksi rakennusoikeus ylittyi reilusti. Ylempään tuli ilmastointikojeiden vaatimia tiloja, mutta ”alemman noin 640 neliömetrin kerroksen tarkempi käyttötarkoitus” ei hakemusasiakirjoista selvinnyt edes kaupunginhallitukselle.

Pulma oli kuitenkin pieni, koska Turun Palloseuran johtokunnassa istui Turun napamiehiä. Seuran laajaa jääkiekkotoimintaa ei pyörittänyt osakeyhtiö vaan Turun Palloseuran jääkiekko ry. Johtokunnan puheenjohtaja oli Hannu Ansas, entisen SYP:n johtaja Turussa. Ansas oli monessa mukana: hän oli muun muassa kaupunginhallituksen varajäsen, liikuntalautakunnan varajäsen ja kaupunginhallituksen edustajana kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunnassa.

Turun Palloseuran johtokunnan muina jäseninä olivat Turun katujen ja viemäreiden kunnossapitoa johtava rakennusmestari Kari Kauppila, Turun Sanomien toimitusjohtaja Mikko Ketonen, Turun suurten kiinteistö- ja yrityskauppojen juridinen asiantuntija, asianajaja Harri Lähteenmäki, kiinteistönvälittäjä Markku Mattila, SYP:n apulaisjohtaja Jouko Narvanmaa, RP-yhtiöiden toimitusjohtaja Raimo Puolimatka ja sihteerinä TPS:n toimitusjohtaja Jyrki Santala. Myös Turun kiinteistöjohtaja Markku Nieminen kuului joukkoon ennen kuolemaansa.

Kiinteistö Oy Uudenmaantullin osalta syntyi Turussa usein toistunut ”sopimustarve”, kuten pelimiehet totesivat. Piti tehdä poikkeuslupahakemus, koska tontille olikin tullut ”asemakaavasta poiketen kaksi lisäkerrosta”. Lupa järjestyi Turun tapaan jälkikäteen helposti ”vastaamaan todellista rakennusoikeutta”, kuten kaupunginhallituksessa hymyiltiin.

Monet yrittäjät kirosivat Turun tapoja: urheiluseuran taloutta on tuettava, jos aikoo saada asiansa Turussa rullaamaan.

Kokoomuksen ja Turun Palloseuran käsikynkkä ei ollut ainoa politiikan ja urheilun liitto Turussa. Turun Toverit pyrkivät sosiaalidemokraatit tukimiehinään saamaan valtiolta, kaupungilta ja veronmaksajilta taloudellisia etuja porvarillisen kilpailijaseuransa tavoin.

Turun Toverien toimiston ikkunasta Turun keskustassa näkyi silloin kaksi upouutta kivitalon järkälettä. Kun niitä ryhdyttiin puuhaamaan vuoden 1993 alussa, tontit olivat rakennuskiellossa. Kaupunginhallitus oli 1.2.1993 jopa jatkanut rakennuskielto kahdella vuodella. Vuonna 1995 kuusikerroksinen talo oli kuitenkin jo rakennettu. Rakennuslautakunta päätti 18.2.1993 rakennusluvasta, jota haki Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy.

Tontin teholuvuksi survottiin normaalin kahden sijasta muhkeat 4,0. Pihakin piti unohtaa, sillä sellaista tontille ei enää mahtunut minnekään. Jopa silloinen asemakaava-arkkitehti Risto Tilus oli todennut, että talo tuntui varsin korkealta muun muassa lainmukaisten oleskeluun ja lasten leikeille sopivan yhtenäisen alueen tarkoituksenmukaista sijoittamista ja suunnittelua ajatellen.

Vakuutusyhtiö Apollo haki 17.5.1993 talohankkeeseen korkotukilainaa, minkä se myös sai. Kesän aikana Apollon sijaan hankkeeseen ilmestyi Oy Beforma Ab. Kaupparekisterin mukaan Beforman hallituksen puheenjohtaja on Rauno Puolimatka, hallituksen jäseninä ovat Turun ”hoviarkkitehdiksi” kutsuttu Benito Casagrande ja Carolina Casagrande, joka on myös yhtiön toimitusjohtaja.

Kaupungin virkamies, arkkitehti Jukka Paaso taisteli jo silloin yksinäisenä sutena ”mafiaa” vastaan. Hän piti kiinteistö- ja rakennuslautakunnan ohella erillistä rakennuslautakuntaa Turun ”tärkeimpänä kähminnän, korruption ja puoluerahoituksen keskuksena”.

Turun mahtimiehen muistelmat

Kun puhutaan Turun rakentamisen mahtimiehistä, rakennusneuvos Juhani Lundenia ei sovi unohtaa. Hänen työnsä tulokset näkyvät parhaiten Turun katukuvassa.

Lunden on tehnyt värikkäästä rakentajan urastaan uuden kirjan ”50 vuotta Turkua rakentamassa”. Väriä siinä tosin on vain näyttävissä kuvissa Turun merkkikohteista Rauno Puolimatkan Ruissalon huvilasta lähtien.

Paljon jää kertomatta, sillä Lunden oli mukana jo kohutun Hamburger Börsin purkamisessa vuonna 1976. Hän oli rakentamassa myös Turkuhallia 1980-luvun lopulla, kun TPS vielä yhdisti urheilun ja liike-elämän johtajat omaan piiriinsä. Arkkitehtina oli Benito Casagrande, kuten niin monessa muussakin Lundenin kohteessa.

”Rakennusprojekti on jäänyt mieleen erityisesti siinä mielessä, että kaikilla oli tavoitteena yhteen hiileen puhaltaminen”, Lunden muisteli.

Hamburger Börs -projektin johtajana Lunden hoiti vuonna 1976 purkamisen luvat ja muut käytännön toimet. Hänen omasta mielestään purkamiselle ei ollut vaihtoehtoa, vaikka sitä vastaan järjestettiin mielenosoituskin.

”Hotellirakennus oli osittain puurakenteinen ja lisäksi se oli pahasti painunut, joten korjaaminen olisi ollut lähes mahdotonta.”

Lundenin ideoiman DataCityn tontti oli kaavoitettu teollisuudelle, mutta asemakaava-arkkitehti Risto Tilus tulkitsi, että korkean teknologian toiminnat ovat modernia teollisuutta, joten kaavamuutoksia tai poikkeuslupia ei tarvittu

Silloinen KOP:n pankinjohtaja Juhani Leppä oli Lundenin mukaan yksi jäsen kolmen Jussin koplasta, joka veti tätä projektia eteenpäin ja hoiti sen markkinointia. Leppä joutui eromaan myöhemmin kaupunginjohtajan paikalta Lundenin rakentaman Matintalon lahjusjutussa.

Juhani Lundenin yhtiöille on ollut leimallista se, että yhtiöiden toteuttamat suurimmat rakennushankkeet ovat olleet oman kehitystyön tulosta. Näistä merkittävimpiä Turussa ovat olleet teknologiakeskus, Turkuhalli ja High Tech Center.

Turun Sanomien haastattelussa vuonna 2001 Lunden sanoi periaatteekseen yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Ystävistä huolenpidosta kertoo se, että vielä vuonna 2008 Lunden oli yhdessä Rauno Puolimatkan kanssa järjestämässä vaalitukea politiikkaan paluuta tehneelle entiselle kaupunginjohtaja Juhani Lepälle.

Tautia muissakin kaupungeissa

Samanlaista ”tautia” kuin Turussa on ollut myös monessa muussa kaupungissa.

Maan tapa oli, että rakentajat antoivat taloudellista tukea valtuustossa istuville puolueille niiden voimasuhteiden mukaisesti. Se ei ollut laitonta. Siitä poliitikot lainsäätäjinä olivat pitäneet huolen. Rikolliseksi se tuli vasta, jos yritys merkitsi avustuksen kirjanpidossaan liiketoimintakuluksi. Tästä ahneesta hölmöilystä tuli sitten tuomioitakin.

Puolueilla ei ollut juuri muuta arvokasta myytävää kuin kunnallisen kaavoitusmonopolin käyttö. Puolueet alkoivat vaatia rakentajilta taloudellista tukea toiminnalleen kaavoittamisen hintana.

Ajan mittaan puolueiden ja rakentajien yhteispeli alkoi saada yhä arveluttavampia piirteitä. Sopivien kaavojen ja urakoiden saaminen muuttui kilpailuksi lahjoitusten suuruudella. Lahjoituksia alettiin antamaan myös puolueiden valtakunnalliselle johdolle.

Seurauksena oli järjestelmä, jossa kokoomuksella, keskustalla ja demareilla oli ”omat” rakennusliikkeensä ja rakennuspaikat jaettiin puolueiden kesken, ja puolueet saivat merkittävää tukea suorien lahjoitusten ja epäsuorien rahoitustapojen kautta. Myös asuntotuotantoa rahoittaneilla pankeilla oli kytkökset politiikkaan.

Näyttävimmät rötösherraoikeudenkäynnit käytiin Tampereella Noppa-jutun yhteydessä. Silloin jopa kaupunginjohtaja lähti kesken demareiden puoluekokouksen puheenjohtajuuden karkuteille Eurooppaan välttyäkseen tuomiolta.

Oulussa puolestaan Riihi-säätiön tapaus paljasti demareiden oman rahariihen ja Arina-tapaus poliitikoiden läheiset suhteet heitä tukeneeseen osuuskauppaan.

Helsingissä toimi Polarin ja Hakan sinipunainen Poka-liitto, johon kytkeytyi demarien ja kokoomuksen tuki sopivien kaavapäätösten saamiseksi. Ylipormestari Raimo Ilaskivi paheksui tätä yhteistyötä jo 1980-luvun lopulla Rakennuslehden haastattelussa.

Vantaa on saanut rakentajilta kiitosta kaavoituksen sujuvuudesta, mutta tällä sujuvuudella on ollut myös pimeä puolensa, jota on puitu oikeudessa sekä 90-luvulla että ihan viime vuosinakin. 1990-luvulla tuomion sai konsulttipalkkioiksi naamioitua lahjusrahaa kokoomukselle ja demareille kerännyt kaupunginvaltuuston kokoomuslainen puheenjohtaja Raimo Salminvuo sekä Puolimatkan varatoimitusjohtaja Jorma Ahokas. Silloinkin oikeuden tulkinta oli, että puolueet, kokoomus ja demarit, saivat pitää lypsämänsä lahjusrahat.

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 17 kertaa

17 vastausta artikkeliin “”Turun tauti” alkoi Hamburger Börsin purkamisella – Puolimatkalle peräti 56 syytettä”

  1. Loppukappale on virheellinen. Turun tauti jatkuu edelleen, ja rakennusliikkeet sekä kaupan keskusliikkeet maksavat edelleen mm. SDP:n Väkipyörän ja Kokoomuksen Auransillan jakelun mainoksillaan.

    1. Todellinen Turun tauti taitaa tänä päivänä olla kaikkea periaatteesta vastustava vihervasemmisto, joka pitää kyllä huolen siitä ettei mikään muutu tai kehity.

  2. Kiitos Mölsä! Oiva aika palauttaa tämä taas mieliin!

  3. Aikamoinen lynkkaus Mölsältä, ihan olisi voinut jo otsikon perusteella luulla, että ”Iso-Arska” omin kätösin kävi lahtaamassa Börsin kumoon.

  4. Minkälaisia lehmäkauppoja liittynee Vartiosaaren ja Malmin lentokentän rakentamiseen ”tiivistämisen nimissä”?

  5. Tuohan oli ajan tapa. Aikamoinen villinlännen meininki kun tänäpäivänä ajattelee. Pankkiherrat, liikemiehet ja rakennuspamput vetelivät naruista, virkamiehet ja poliitikot tanssivat. Ei parane täysin unohtaa, että rakennusliikkeet tekivät tuhansia työpaikkoja ja kymmeniätuhansia koteja, ja toivat paljon rahaa talousalueelle. Ehkä siinä yksi syy miksi saivat etuoikeuksia. Toki raha myös puhui, kovin tuntuu siitä syyttävä sormi osoittavan vain maksajaa vaikka poliitikot olivat käsi ojossa.

  6. Omituinen käsitys muodostui tuosta Puolimatkan maineesta tästä jutusta. Ei se nyt ihan noin vain romahtanut kun myi firman, kyllä ainakin itselleni jäi elämään se käsitys, että hän oli määrätietoinen ja suoraselkäinen mies. Tokihan hän osasi olla myös häikkäilemätön, mutta ei hän suinkaan ainoa ollut, joka manipuloi systeemiä, se oli silloin yleistä ja huom, poliitikot tämän sallivat.

    Nuorena miehenä pyörin pitkään työmailla ja Armaksenkin tapasin pariin otteeseen. Olihan hänellä heikkoutensa (taisi alkoholi usein viedä miestä), mutta valtavasti hän sai aikaiseksi ja kehitti kaupunkia merkittävästi. Se tuntuu unohtuneen kirjoittajalta.

    1. Päätin sentään Armas Puolimatkan kuvaukseni kauniisti: ”Tänä päivänäkin Armas on suurmies ja tunnettu liikenero kaikille suomalaisille.”

      Sitaatti oli Puolimatkan Forssan tehtaiden henkilöstöpäällikkö Markku Saviniemen kirjoituksesta. Siinä ei ollut Armaksesta muita kuin noita kauniita asioita. Oman kirjoitukseni lähtökohta oli kertoa myös tuosta rakentamisen pimeästä puolesta, joka yleensä on jäänyt ammattilehdiltä kertomatta.

      Rapatessa roiskui, mutta toisaalta syntyi myös maailmanennätysmäärä asuntoja, joita ilman puoli Suomea olisi 1960-luvulla ja 1970-luvulla muuttanut maalta Ruotsiin eikä suinkaan etelän kaupunkeihin. Eli kyllä näille vanhoille herroille kannattaa myös nostaa hattua.

      Saviniemen sankaritarina Armaksesta löytyy tästä linkistä: http://www.saviniemi.fi/armas-puolimatka-legenda-jo-elaessaan/

      1. ”Oman kirjoitukseni lähtökohta oli kertoa myös tuosta rakentamisen pimeästä puolesta”

        Tämä tuli kyllä jutusta selväksi, synkkä kuva maalattiin.

        Otsikon peruseteella ainakin allekirjoittaneelle tulee tästä se käsitys, että Puolimatka junaili Börsin purkamisen, mutta jutussa ei ilmennyt oliko näin?

        1. Eiköhän vastaus löydy aikanaan sieltä, mihin kurantti purkutavara vietiin.

          Selvitystyön voisi aloittaa tästä:
          ”Jos sekä tuomarit että syytetyt ovat vapaamuurareita, niin mille valalle tuomarit silloin ovat uskollisia?”

    2. Armaksen ansiotkin on hyvä tunnustaa.

  7. Saatiinpa me forssalaiset paljon töitä ja toimeentuloa. Ei ole Armaksen jälkeen muuta kuin alasajoa ollutkaan. Uskomattoman sivistymätöntä käytöstä Haapalalta polkea kuolleiden kuvia. Myös hyvin kelpasi viina ja muutkin antimet sen aikakauden lehtimiehille. Ei olisi vissyvedellä juttuja ja kauppoja syntynyt.

  8. ”Samana vuonna kauppakeskusliikemiehet tarjosivat maakunnan kaavoituksessa ylintä valtaa käyttäneelle kokoomuspoliitikko Ilkka Kanervalle hulppeat syntymäpäiväjuhlat. Turun oma hovioikeus piti 50 000 euron lahjoitusta ihan sopivana vieraanvaraisuutena noin korkea-arvoiselle turkulaiselle.
    Jo 1980-luvulla verottaja oli linjannut, että hyväksyttävän lahjan arvo riippuu lahjan saajasta. Rikkaalle sopi antaa kallis lahja, mutta köyhälle vaatimaton. Sitä tulkittiin niinkin, että se mikä oli sopivaa ministerille, oli sopimatonta virkamiehelle.”

    Eikö olekin mielenkiintoista mikä kaikki on perustuslain mukaan ok ja mikä taas sitten ei?

  9. Erittäin mielenkiintoinen juttu. Vapaamuurareista ei usein kuule kirjoitettavan yhtään mitään. Miksi?

    Mikä myöskään kielii siitä, että tämä tauti olisi mihinkään hävinnyt?

  10. Taitaa Helsingissä olla sama meininki vieläkin, kun joka paikka tungetaan rakennuksia täyteen.

Vastaa käyttäjälle A.J. Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat