Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki ja Espoo sopivat vihdoin Raide-Jokerin allianssimallista

Helsingin ja Espoon kaupunkien edustajat allekirjoittivat Raide-Jokerin johtoryhmän kokouksessa kaupunkien välisen yhteistyösopimuksen Raide-Jokeri-pikaraitiolinjan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Samassa kokouksessa projektin johtoryhmä päätti, että Raide-Jokerin toteuttamiseen sovelletaan allianssimallia.

Raide-Jokeri-linja toteutetaan allianssimallilla. Kuva: Helsingin kaupunki

Päätöstä toteutusmallista on odotettu pitkään. Hankesuunnittelua tarkempi suunnittelu pääsee käyntiin, vasta kun allianssimalliin on valittu suunnittelijat.

Yhteistyösopimuksen lähtökohtana on, että Raide-Jokeri toteutetaan Helsingin ja Espoon yhteishankkeena yhtenä ja yhteisenä raitioliikennejärjestelmänä. Hanketta varten ei siis perusteta erillistä toteuttajaorganisaatiota, esimerkiksi osakeyhtiötä.

Projektiorganisaatio HKL:n yhteydessä

Vastuu Raide-Jokeri-linjan infrastruktuurin suunnittelusta ja toteutuksesta on yhteisellä projektiorganisaatiolla, joka toimii HKL:n yhteydessä. Helsingin puolelta hankkeeseen osallistuvat myös kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvirasto. Espoon kaupungin osalta Raide-Jokeri-hankkeen projektivastuu on teknisen ja ympäristötoimen toimialalla.

Kaupunkien välisessä yhteistyösopimuksessa sovitaan muun muassa, että projektin johtoryhmä päättää Raide-Jokeri-linjan infrastruktuurin toteutusmallista.

Päätöksen perustana on Helsingin ja Espoon keväällä 2016 tekemä toteutusmalliselvitys, jossa arvioidaan erilaisten toteuttamismuotojen, projektinjohto-, allianssi- ja st-urakkamallien vahvuuksia ja heikkouksia Raide-Jokerin toteutuksessa. Selvitystyön perusteella allianssimalli soveltuu parhaiten Raide-Jokerin toteuttamiseen.

Allianssimallissa tilaaja muodostaa valittujen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa allianssin ja suunnittelee ja toteuttaa hankkeen yhdessä näiden kanssa.

Allianssin hankinta-asiantuntijoiden kilpailutus alkaa joulukuussa, ja allianssiosapuolten kilpailutus tehdään ensi vuoden aikana. Rakennusprojektin kokonaiskuva tullaan suunnittelemaan allianssin toimesta valmiiksi ennen rakentamisen aloittamista, jolloin saadaan myös tarkempi rakentamisaikataulu.

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja matkustusmukavuutta. Se tuo myös mahdollisuuksia rakentaa uusia asuntoja nopean raideyhteyden varteen. Linja tulee korvamaan nykyisen runkobussilinjan, 550:n, 2020-luvun alussa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Helsinki ja Espoo sopivat vihdoin Raide-Jokerin allianssimallista”

  1. Tämäkin vielä.Rajattomasti on ilmeisesti veronmaksajilla rahaa raskaampiin ja pikkkuisen kevyempiin raiteisiin sinne, tänne. Kannattaisiko vetää vähän henkeä ja suunnitella paremmin ja vähemmän poliittisella tunteella ?

  2. Voi tuota lapsen uskoa allianssin kaikkivoipaisuuteen…

    1. Löytyisikö sitten jokin parempi hankintavaihtoehto näinkin mutkikkaaseen ja pitkään hankkeeseen?

      Suunnitelmista ei etukäteen saada täydellisiä, koska matkan varrella tekniikka ehtii kehittyä, lait ja asetukset muuttua jne

      ST–mallissa tilaaja ei kovin edullisesti enää voi esittää parannuksia kesken hankkeen…lisätöistä nousee aina huutoa.

      Ei allianssi täydellinen ole, mutta ei parempaakaan tule, jollei esitetä niitä uusia ideoita.

Vastaa käyttäjälle Maksaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat