Kokeile kuukausi maksutta

Finnsementti selvisi vuoden 2016 ilman yhtään tapaturmaa

Finnsementillä työskenneltiin koko vuosi 2016 ilman sairauspoissaoloon johtaneita työtapaturmia.

Finnsementillä työskenneltiin koko vuosi 2016 ilman sairauspoissaoloon johtaneita työtapaturmia.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin yhtiöllä saavutti nolla tapaturmaa kokonaisen kalenterivuoden ajan. Aiemmin yhtiöllä on ollut yli vuoden pituinen tapaturmaton jakso huhtikuun 2014 ja kesäkuun 2015 välillä.

Turvallisuus on yksi Finnsementin arvoista, ja nolla tapaturmaa on ollut yhtiön työturvallisuustavoitteena jo pitkään. Yhtiö on investoinut tavoitteen saavuttamiseen useita satoja tuhansia euroja vuodessa. Nyt investointien tulos näkyy tavoitteen saavuttamisena. Työturvallisuusasiat on omaksuttu luontevaksi osaksi jokapäiväisiä tehtäviä ja rutiineja, joista ei tingitä.

Finnsementillä työturvallisuus koostuu turvallisesta työympäristöstä, turvallisuuden johtamisesta ja koulutuksista, turvallisuushavainnoinnista sekä sisäisistä ja ulkoisista auditoinneista. Yhtiö pitää turvallisuusjohtamista yllä kouluttamalla esimiehiä ja koko henkilöstöä sekä kehittämällä riskialttiiden töiden ohjeistuksia ja työtapoja. Koko henkilöstö saa työturvallisuuskoulutusta keskimäärin 12 h/hlö/vuosi. Finnsementti kouluttaa myös alihankkijoiden henkilöstöä, kuten tehtaiden kunnossapitourakoitsijoiden työntekijöitä sekä kuljettajia työturvallisuudessa. Osa koulutuksista pidetään vuorovaikutteisena nettikoulutuksena.

Vaaralliset työvaiheet tunnistetaan riskiarviointien ja turvallisuushavaintojen analysoinnin avulla. Turvallisuushavaintoja tehtiin vuonna 2016 yli kaksi kappaletta henkilöä kohti. Vuoden 2016 aikana havainnointien tekoa tehostettiin ottamalla käyttöön InstaAudit-järjestelmä, joka toimii pilvipalveluna netissä ja jota voi käyttää myös mobiililaitteilla. Näin havainnot voi kirjata ylös heti paikan päällä ja mukaan voi liittää myös kuvan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Finnsementti selvisi vuoden 2016 ilman yhtään tapaturmaa”

  1. Onnittelut Finnsementille hienosta saavutuksesta!

  2. Kuinkahan monta tapaturmaa mahtoi oli oikeasti…? Eli kun jotain on tapahtunut, niin ihmiset on pantu tekemään jotain muuta tapaturmapäivänä ? Toinen juttu meillä näissä jättiyhtiöissä on ”vaietut tapaukset” eli tapaturmabonuksen nimissä unohdetut tapaukset, jotta saadaan kaikki jotain ja numerot näyttämään miltä yhtiön johto haluaa… väittäköön vastaan ken rehellisesti tietää paremmasta !! Ja yhtiön johto repii hirmubonukset suorituksesta. Tää on kokemusta.

  3. Onnea upean ja merkittävän saavutuksen johdosta. Toivotaan että vuoden päästä voidaan uutisoida jo kahden vuoden tapaturmattomasta putkesta.

Vastaa käyttäjälle Kukkakaali Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat