Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusliiton Suokas: Bernerin tiemaksut estävät työssäkäynnin

Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) hankkeet tienkäyttömaksuista ovat johtamassa työssä käynnin vaikeutumiseen.

Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) hankkeet tienkäyttömaksuista ovat johtamassa työssä käynnin vaikeutumiseen.

”Jos hallituksen poliittinen voima riittää liikenneministerin hankkeen läpiviemiseen, näemme mielenkiintoisia aikoja”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

”Jatkossa jokainen tiellä liikkuva maksaa rahastusoikeuden saaneelle yhtiölle. Vapautuksen piiriin päässevät kuitenkin tietä pitkin peltotilkulta toiselle siirtyvät traktorit, onhan kyse sentään kepulaisen ministerin hankkeesta.”

Suokkaan mukaan riskitön rahastussampo kiinnostaa aina myös maasta toiseen vellovalle rahalle tuottoa etsiviä kansainvälisiä sijoittajia. Tämä taas takaa rapsakan hintojen nousun.

”Jossain vaiheessa saavutetaan taso, jossa tien käytön maksu yhdistettynä auton käyttökuluihin tekee rakentajien työssä käymisen kannattamattomaksi. Vaihtoehdoksi jää hommata lehmänkanttura ja muutama sika ja ryhtyä omavaraistalouteen. Tai myydä asunto eniten tarjoavalle ja muuttaa töiden perässä taajamaan.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 13 kertaa

13 vastausta artikkeliin “Rakennusliiton Suokas: Bernerin tiemaksut estävät työssäkäynnin”

  1. En sinänsä usko, ettei töissä enää käytäisi, mutta muuten kuulostaa samalta kuin pohjavesien myynti kasvottomille yrityksille. Hyvä, että Suokas ottaa asian esille.

    Anne Berner, en usko, että olisit niin tyhmä, ettet näitä asioita ymmärrä. Miksi siis niin kova halu luovuttaa kansalaisten yhteisesti omistamia juttuja mitättömästä kertakorvauksesta?

    Voisiko ministeri esittää laskelman, miten tällä taas ”ansaitaan”… tuskin onnistuu, ainakaan perinteisellä laskuopilla.

  2. Jos uudistus toteutetaan paikannusperusteisella mallilla, se mahdollistaisi teknisesti ehkä yksityisteidenkin tiemaksut niillä vieraileville. Yksityisteitähän Suomen tieverkosta on suurin osa: noin 360 000 kilometriä 450 000 kilometrin tieverkosta.

    Mutta esityksessä on niin paljon käytännön ongelmia, että nykymuodossaan se tuskin toteutuu. Työssäkäynti on yksi näistä syistä. Toinen on toimeentulotuki. Valtiohan on nykyisen perustuslain mukaan velvollinen takaamaan kaikille tiettyjen perusoikeuksien toteutumisen. Nykyisen toimeentulotukijärjestelmän mukaan asumis- ja terveydenhoitomenojen jälkeen ihmisille pitää jäädä 485,50 euroa kuussa rahaa normaaliin elämiseen. Varattomien ja tulottomien kohdalla valtio tai kunta joutuisi maksamaan myös tiemaksut, samoin kuin koululaistenkin kohdalla. Lain mukaan nimittäin esimerkiksi oppivelvollisuuden täytyy olla täysin ilmaisen, jolloin kaikille täytyy tarjota ilmaiset koulumatkat. Vastaavati pienituloistenkin täytyy päästä vaikkapa Kelaan tai lääkäriin – eikä esteeksi saa muodostua se, ettei ole varaa käyttää matkalla olevaa tietä. Asiaan liittyy aika iso ongelmavyyhti, jonka monia keskeisiä kysymyksiä ei ole pohdittu vielä yhdessäkään Suomessa julkaistussa tiemaksuraportissa.

    Jo ajatus siitä, että kaikki Suomen tienkäyttäjät joutuisivat maksamaan miljoonakaupalla veroa Helsingin kaupungille siitä, että Vake Oy:n pääkonttori aiotaan sijoittaa sinne, tuntuu erikoiselta. Pöytälaatikkofirma Solidium on jo nykyisin Suomen suurimpia yhteisöveronmaksajia, ja esitysten mukaan Vake Oy:stä olisi tulossa toinen iso yhteisöveromenoerä valtiolle.

  3. Meillä on hallitus joka on 100 % irti arkipäivästä ja/tai jolla on veronmaksajille tuntematon agenda.

  4. Kilometriperusteinen tienkäyttömaksu ei poikkea millään tavalla nykyisestä polttoaineverosta. Tienkäyttäjiltä kerätään jo nyt veroja 8miljradia joista teiden kunnostukseen käytetään 1,5miljardia. Tähän pitää saada nyt sitten vielä yksityinen vetämään pari miljardia lisää gps-himmelistä jotta muutama hyväveli saa hyvän bisneksen. Sähkön siirtokin piti myydä kannattamattomana jotta muut pääsee rahastamaan. Miksei näistä hankkeista puhuta ennen vaaleja?

    1. Niin kysehän on valtiovallan näkemys siitä pelosta että korvaavat polttoaineet (sähkö ja vety yms) yleistyvät ja perinteisen raskaasti verotetun bensiinin ja dieselin verotuotto ei ole jatkossa enää niin suuri. Tämä vaje on tarkoitus korvata tällä tienkäyttömaksulla. Näin olen antanut itseni ymmärtää. Oma näkemykseni ja pelkoni on se, että tästä syntyy päällekkäistä tuplaverotusta ainakin jossain määrin.

      1. Sähköveroa on korotettu vuosittain. Joinain vuosina jopa kahdesti. Todellakin tullaan maksamaan tuplana, sillä ensin jatkuvasti korotettu sähkövero ja sitten tienkäyttömaksu. Stadissa näiden lisäksi myös ruuhkavero sekä pakolliset yleisliikuntalippu/-maksu ja polkupyörävakuutus.

        1. Ja jossain taloyhtiössä stadissa kerätään jo perinteisten autopaikkamaksujen lisäksi maksua fillarin säilyttämisestä taloyhtiön tontilla.

      2. Sähkö- ja vetyautot ovat vielä niin harvinaisia, että ne eivät niinkään ole teiden yhtiöityksen taustalla. Isompi vaikutus verokertymäkehitykseen (tai sen vähenemiseen) lienee ainakin vielä lähivuosina polttomoottoriajoneuvojen energiatehokkuuden paranemisella.

        Mutta varsinaisena pääsyynä teiden yhtiöittämisesitykselle on ainakin joissain yhteyksissä esitetty sitä, että yhtiöitettyä tieomaisuutta vastaan olisi mahdollista saada muun muassa Euroopan investointipankin tuettua lainaa. Teiden yhtiöittämisen myötä osa valtion velasta saataisiin lisäksi siirrettyä tieyhtiön taseeseen (ja näiden lainojen korot voitaisiin sitten periä osana tiemaksuja). Näin valtion paisuneita velkamääriä saataisiin tilastoissa kaunistettua miljardien eurojen edestä.

  5. Valtion vihollinen no.1 – autoileva kansalainen.
    Voisi kuvitella että tuon järjestelmän kautta ryhdytään myös keräämään ylinopeussakkotuloja valtiolle. Valtion kassahan alkaisi pullistella oikein kunnolla kun jokaisesta vähintään 1km/h ylityksestä kerätään vielä sakotkin tiemaksujen päälle, saadaan samalla Suomesta maailman rikollisin kansakunta.

  6. Yhtiökö hallinnoisi valtion omistamia teitä, jos näin on niin kuinkahan käyttömaksuissa erotellaan ajokilometrit kuntien omistamilla kaduilla ajamisesta ja kuinkahan katuverkkoa ajavien autojen käyttömaksut tuloutuvat kadut omistaville kunnille?
    En ole havainnut yhtään kannanottoa tai muutakaan aineistoa katuverkkoon liittyen.

    1. No kaduillahan ajellaan ilmaiseksi, tietenkin. Kunnes teknologiatoimittajat ovat saaneet myydyksi sirut ja ohjelmiston sekä järjestelmän ylläpidon kunnille ja kaupungeille.

      1. Eli, jos ajan Kehä III:n alitse katua pitkin ei minua pystytä veloittamaan? Ajoratojen välissä on aukkoja???

        1. Oletko kuullut esineiden internetistä? Rumpusilta on yhteydessä autoosi ja veloitus menee kaksinkertaisena. Sekä Kehä III:n välittäjälle että Vantaan katuverkoston välittäjälle.

Vastaa käyttäjälle Kokenut Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat