Kokeile kuukausi maksutta

Tekninen vaativuus nostaa Olympiastadionin korjausten hintaa

Helsingin Olympiastadionin korjauksen hinta on noussut alkuperäisistä suunnitelmista reilulla 50 miljoonalla eurolla. Hankkeen jälkilaskennan ja urakkatarjousten perusteella vanhojen rakenteiden vahvistamiskustannukset ovat kymmeniä miljoonia euroja.

Olympiastadionin eteläkaarteen palkkeihin on tehty väliaikaisia tuentoja. Keskellä numerolla merkitty palkki on vuodelta 1938. Stadion on yksi viidestä kesäolympialaisiin tehdyistä olympiastadioneista maailmalla, joka on edelleen käytössä.

”Rakenteet vahvistetaan mantteloimalla. Työ vaatii erittäin runsaasti käsin paikalla tehtävää työtä”, projektinjohtaja Aulis Toivonen HKR Rakennuttajista kertoo.

Vanha betonipalkki tai pilari karhennetaan piikkaamalla ja siihen asennetaan kemiallisin ankkurein tai läpiporauksin uusia tartuntatappeja. Tämän jälkeen vanha rakenne muotitetaan, raudoitetaan ja betonoidaan uudella yli kymmenen sentin paksuisella kuorella. Urakassa on mantteloitavia kehärakenteita etelä- ja pohjoiskaarteet mukaan lukien noin 50 kappaletta.

”Jokainen kehä, pilari tai palkki on erilainen, ja työ tehdään paikalla, eikä tehtaalla tehtyjä esivalmisteita, esimerkiksi muotteja tai raudoitteita, voida käyttää. Rakenteiden haasteellisuutta lisäävät suojellut rakenteet, vinot pinnat, katsomoporrastukset, toimistotilat, välipohjat ja paikoin neljän kerroksen korkeus räystäälle”, arkkitehti, professori Kimmo Lintula arkkitehtitoimisto K2S:stä sanoo.

HKR Rakennuttaja teetti viime keväänä ja kesänä koemanttelointityön. Sen tarkoituksena oli selvittää ennakoivasti rakennustekniseen projektinjohtourakkaan sisällytettävän tahdistavan peruskorjaustyövaiheen toteutettavuus, kesto ja mahdolliset työhön sisältyvät riskit, innovaatiot ja vaihtoehtoiset toteutustavat.

Työ onnistui ja toteutustapoja onnistuttiin kehittämään alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna. Toteuttajilta ja rakennusurakan tarjoajilta saatiin tietoa ja palautetta, jonka mukaan vastaavanlaista työtä ei ole Suomessa yhtä laajasti aiemmin tehty.

Maailmanluokan teräsrakenteet

Kustannuksia lisäävät myös kaarteiden teräsrakenteiset katokset. Niiden päärunko koostuu teräsbetoniliittopilareista ja niiden päällä sijaitsevista teräsristikoista sekä teräslevy- ja putkipalkeista. Katoksella on muuttuva poikkileikkaus, ja jokainen ristikko on uniikki. Ristikoiden kaareva muoto sekä rakennekorkeuden vähyys vaikuttaa korottavasti teräsrakenteiden kilomääriin.

”Itäkatsomon nykyinen teräsrakenteinen katos korotetaan alapinnan muotoa mukaillen. Etelä- ja pohjoiskaarteissa samanmuotoisina toteutettaviin kaareviin katoksiin kohdistuvat tuulikuormat aiheuttavat alapuolisten betonirakenteiden vahvistamistarpeita”, Lintula toteaa.

Uudet katosrakenteet vaativat myös tukirakenteita. Katoksen uudet liittorakenteiset tukipilarit perustetaan olemassa oleviin teräsbetonisiin kehärakenteisiin alla olevien vanhojen pilareiden päälle. Tukipilareiden alapuoliset kehäpilarit vahvistetaan teräsbetonimanttelilla. Ne perustetaan uuden porapaaluanturan varaan eteläkaarteessa ja suoraan kalliolle pohjoiskaarteessa, jossa sielläkin nykyisiä perustuksia pitää vahvistaa.

Liikaa ennakointia?

Projektinjohtaja Toivonen ei näe hankkeessa epäonnistumisia, pettämisiä tai että jotain olisi jäänyt tekemättä.

Hankkeen riskit

  • Olympiastadion on suojelukohde
  • jopa 80 vuotta vanhat rakenteet
  • pitkä urakka-aika
  • materiaalihintojen nousu
  • ainutkertainen hanke, jossa työn tarkka sisältö selviää vasta urakka-aikana
  • purkutyöt, haitta-ainepurkujen laajuuden selviäminen rakenteita avattaessa
  • teräshankinnat, esimerkiksi uudet katsomokatokset

”Lopullista hintaa on pyritty ennakoimaan liian aikaisin. Vasta tammikuun 2016 jälkeen suunnitelmia on saatu täsmennettyä, kun esimerkiksi maanalaiset vaikeusasteet ovat selvinneet louhinnan edetessä. Esimerkiksi kaikki louhittavien pilareiden juurissa tehtävä työ on nostanut kustannuksia”, Toivonen toteaa.

Melkein kuin allianssi

Stadion toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Urakoitsijan valintaprosessista lähtien se on kuin allianssi sopimuksineen ja kannustimineen.

Allianssissa tilaaja, suunnittelija ja urakoitsija pyrkivät yhteistyössä optimoimaan määrää ja laatua.

”Esimerkiksi jos suunnitellaan alun perin 1,5 kilometrin tunneli, mutta sen tekeminen perinteisesti maksaa liikaa, perustetaan allianssi ja katsotaan yhteistyössä, mitä pitää tehdä, jotta tavoitteet täyttyisivät. Tämä johtaa yleensä siihen, että määrää vähennetään eli tunnelia lyhennetään. Säästöt tulevat pääasiassa tunnelin rakennettavien osien määrän vähenemisestä, ei urakkamuodosta”, Aulis Toivonen selventää.

Betonikohu vaikuttaa

Syksyllä betonin lujuusongelmista noussut kohu vaikuttaa myös stadiontyömaalla. Olympiastadionilla on tehty paljon erittäin vaativia 1-luokan betonitöitä. Työmaalla ei ole havaittu laatu- tai lujuusongelmia, vaikka työmaalla suoritetaan samaan aikaan louhintoja.

Helsingin kaupungin rakennusvalvonta edellyttää rakenteilla olevien kohteiden paikallavalettujen ja jäykistävien rakenteiden lujuudesta tehtäviä lisäselvityksiä. Käytäntö asetettiin voimaan viime vuoden joulukuussa.

Olympiastadionin rakennesuunnittelija Sweco on laatinut tämän vuoden tammikuun puolessa välissä toimenpideohjelman, joka koskee jo tehtyjen paikallavalettujen ja uusien tulevien paikallavalujen kelpoisuuden varmistamista. HKR Rakennuttaja edellyttää ja valvoo näiden kelpoisuusvaatimusten toteutumista.

Suunnitteluvaihe päättynyt

Olympiastadionin korjausrakennushankkeen varsinainen suunnitteluvaihe on päättynyt ja hankkeessa on siirrytty rakentamisen aikaiseen suunnitteluvaiheeseen. Suunnitelmat ovat toteuttamiskelpoiset ja pääosin valmiit kaikkien suunnittelualojen osalta.Enää tehdään vain täydennyksiä, tarkennuksia tai yhteensovituksia. Talotekniset suunnitelmat ovat parhaillaan urakkalaskennassa.

Hanke on suunniteltu tietomallipohjaisesti, jossa kukin suunnitteluala on vastannut omasta tietomallista. Tietomallikoordinaattori on vastannut yhdistelmämallin koostamisesta.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Tekninen vaativuus nostaa Olympiastadionin korjausten hintaa”

  1. Voi hyvä jumala. Kokonaista 50 pilaria mantteloidaan ja vielä käsipelillä. No ny selvisi miksi kustannukset nousee 50 milliä. Suurta asiantuntemusta myöskin osoittaa tunnelin lyhennys allianssi muodossa. Liekö käynyt mielessäkään, jos tunnelia lyhennetään, niin tuloksena ei ole muuta kuin umpikuja aivan kuten näissä hkr:n, senaatin ja muiden puuhastelijoiden touhuissa tahtoo aina tulla.

    1. Niin siis 50 kehää joko kokonaan (kehäjalat ja palkki) tai osittain. Stadionin rakenteet menevät kyllä rakennusvalvonnan hilseen yli eikä se muutenkaan vastaa mistään.

  2. Mutta eikös alunperin rakenteet tiedetty heikoksi kaivaten vahvistamista? Miten tämä voi tulla yllätyksenä sitten?

    Allianssiin viittava vertaus on ammataidonta mutta toisaalta nostaa esille tärkeän seikan: Pelkästään urakkamuoto ei itsestään tuo säästöjä jossa hän on täysin oikeassa.

    Ps. Parempi tapa on kaventaa tunnelin leveyttä kuin lyhentää sen pituutta.

  3. Taas kunnallinen taho yllätetään ongelmilla. Eihän sitä kukaan ymmärtänyt, että 80 vuotta vanhat rakenteet vaativat vahvistamista. Ja uudet kattorakenteet vaativat tukirakenteita. Tämäkin yllätys.
    Ja eikö asioista ole etukäteen pidetty yhteyttä rakennusvalvontaan ja kysytty, mitä vaatimuksia silta suunnalta on tulossa.
    Tämä on tyypillinen kuntahanke, jossa on tärkeinta saada työ käyntiin alimittaisella budjetilla. Eihän näitä töitä jätetä koskaan kesken, joten rahoitus on aina turvattu, kun työ on aloitettu.
    Eikö kukaan mahda mitään tällaiselle vastuuttomalle toiminnalle.

Vastaa käyttäjälle Mantteli Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat