Kokeile kuukausi maksutta

Caverionin 2016 oli ”hyvin erikoinen ja pettymysten vuosi”

Talotekniikkajätti Caverionin toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kuvaili vuotta 2016 hyvin erikoiseksi ja valitettavasti pettymysten vuodeksi.

Yhtiön tilauskanta, liikevaihto ja käyttökate laskivat vuoteen 2015 verrattuna eikä hallitus esitä osingon jakoa vuodelta 2016.

“Caverionille vuosi 2016 oli hyvin erikoinen ja valitettavasti pettymysten vuosi. Huomasimme vuoden aikana, että suorituskykymme oli selvästi arvioitua matalampi ja lisäselvitykset toivat esiin asioita, jotka olivat dramaattisia ja perustavanlaatuisia”, toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kommentoi yhtiön tulostiedotteessa.

Yhtiössä vaihdettiin konsernijohtaja, talousjohtaja ja muita konsernin ja divisioonien johtoryhmien avainhenkilöitä erityisesti divisioonissa, joissa oli suurempia ongelmia eli Ruotsissa, Saksassa ja Tanska-Norjassa.

Vuoden aikana irtisanomiset tai muut töiden uudelleenjärjestelyt koskivat hieman reilua tuhatta työtehtävää. Saneerauskustannukset olivat noin 27 miljoonaa euroa ja ne paransivat tulosta noin 18 miljoonalla eurolla.

Vuonna 2016 yhtiö toteutti noin 3 000 projektia.

”Olemme nyt käyneet läpi kaikki käynnissä olevat ja päättyneet projektit, joissa meillä on keskeneräisiä töitä, erääntyneitä saatavia tai erimielisyyksiä asiakkaidemme kanssa. Näiden arvointien perusteella teimme projektikantaamme tarvittavat kustannusarvioiden tarkistukset, alaskirjaukset ja varausten lisäykset, joiden arvo on yhteensä 59 miljoonaa euroa vuonna 2016.”

Lehtorannan mukaan Caverionissa on ollut liian optimiset liikevaihtoennusteet lisämyynnille projekteissa, liian optimistiset ennusteet kustannuksille ja saataville sekä erilaisia projektien toteutukseen liittyviä haasteita.

”Olemme menettäneet toteutusvaiheessa tavoitetasoon verrattuna useita prosenttiyksiköitä projektikatteestamme vuonna 2016, ei pelkästään Suurissa projekteissa vaan myös pienemmissä projekteissa Teknisessä asennuksessa. Projektikannattavuutemme on ollut heikko Ruotsissa, Saksassa ja Teollisuuden ratkaisuissa. Vuoden alkupuolella ongelmia oli myös Tanska-Norjan divisioonassa”, Lehtoranta luettelee.

Suomi ja Itävalta menestyivät hyvin koko vuoden 2016.

Caverion arvioi, että konsernin liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla vuonna 2017 (2016: 2 364 miljoonaa euroa). Se arvioi, että konsernin käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja yli kaksinkertaistuu vuonna 2017 (2016: 15,6 miljoonaa euroa).

Caverion 10–12 2016/10–12 2015

  • Liikevaihto, milj. euroa 606/667,8
  • Käyttökate, milj. euroa -22,2/34
  • Liikevoitto, milj.euroa -29,2/26,9
  • Liikevoittoprosentti, % -4,8/4
  • Tilauskanta, milj.euroa 1 408,1/1 461,4
  • Tulos ennen veroja, milj.euroa -21,7/20,9

Caverion 1–12 2016/1–12 2015

  • Liikevaihto 2 364,1/2 443
  • Käyttökate -11,4/91,5
  • Liikevoitto -40,8/65
  • Liikevoittoprosentti -1,7/2,7
  • Tilauskanta, milj.euroa 1 408,1/1 461,4
  • Tulos ennen veroja, milj.euroa  -31,7/46,6

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Caverionin 2016 oli ”hyvin erikoinen ja pettymysten vuosi””

  1. Lisää vaan powerpointtimiehiä Käpylään ja matriisiin niin kyllä se tästä. Muutaman johtajankin voisi vielä palkata kyselemään ostettujen hanskojen perään.

  2. Turha selitellä, henkilövaihtoja on tehty liian vähän. Näyttää siltä että ei hallita urakointia ja sen vuoksi annetaan vääriä tietoja meneillä olevissa brojekteista,olisikohan ammattitaidon puute ko henkilöillä.

    1. Nykyään kun tuo projektinjohtourakka alkaa olla todellisuutta, niin ko. yritys on aivan totaalisen hukassa tämän kanssa. Luotetaan siihen että on iso talo takana urakoissa ja niiden riitaisuuksissa, revitään rakennusliikkeiden vastaavilta hiuksetkin päästä..

    2. Vai onko tehty liikaa henkilövaihdoksia? Kovia johtajia on siirtynyt muiden yhtiöiden palvelukseen (toimitusjohtajiksi) ja tilalle on tankattu alasta tietämätöntä porukkaa siivousfirmoista.

      PS. taisi sellainen olla jopa konsernin johtajanakin muutaman vuoden.

Vastaa käyttäjälle Vantaanpaisti Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat