Kokeile kuukausi maksutta

Professoreilta täystyrmäys HIFK:n areenahankkeelle – ”Tästä syntyisi korkki pullonkaulaan”

Lähtökohdat ovat pielessä, joten tästä ei synny hyvää kaupunkia. Tälläinen on HS:n haastattelemien arkkitehtien näkemys jääkiekkoseura HIFK:ta lähellä olevan Projekti GH:n suunnitelmista rakentaa Helsingin vanhan jäähallin viereen monitoimiareena, hotelli, kauppoja ja asuntoja.

Projektia varten toteutetun arkkitehtuuri- ja suunnittelukilpailun tulokset julkistettiin tänään. Jatkosuunnittelun pohjaksi valittiin arkkitehtitoimisto B&M:n ehdotus nimeltä Skrinnari.

Aalto-yliopiston kaupunkisuunnittelun professori Trevor Harris korostaa, että kaikki kilpailuun osallistuneet viisi työtä ovat ”arkkitehtonisesti ja toiminnallisesti upeita teoksia”. Ongelma on Harrisin mukaan kilpailun lähtökohdissa. Kansallismaisemaksikin luonnehdittuun Olympiastadionin ympäristöön ei Harrisin mielestä voida sijoittaa näin massiivista rakennuskantaa.

”Tämä blokkaa koko Keskuspuiston. Tästä syntyisi korkki pullonkaulaan”, Harris sanoo.

Harris luonnehtii Olympiastadionin ympäristöä puistomaiseksi alueeksi, johon on pystytetty väljästi ruumiinkulttuurille ja hyvinvoinnille pystytettyjä temppeleitä. Nyt alueelle on suunniteltu Kalasataman keskuksen verran rakentamista, josta jopa 50 000 kerrosneliömetriä saattaisi olla asumista. Se tarkoittaisi asuntoja jopa 1 200 ihmiselle.

Suunnittelukilpailun voittaneessa ehdotuksessa rakennukset nousisivat jopa 16 kerroksen korkeuteen.

”Olympiastadionin asema kaupunkikuvassa olisi uhattuna. Mielestäni on kysymysmerkki, että kuuluvatko asuintoiminnot tähän paikkaan ollenkaan”, Harris sanoo.

Taiteilijaprofessori, arkkitehti Juha Ilonen on Harrisin kanssa samoilla linjoilla.

”Jos kysytään, että sopiiko tämä tähän paikalle, niin lyhyt vastaus on, että ’ei’”, Ilonen sanoo.

Ilonen pitää Projekti GH:n ja Helsingin kaupungin järjestämän arkkitehtuurikutsukilpailun tavoitteita keskenään ristiriitaisina.

”Tavoitteena oli huomioida ainutlaatuinen Keskuspuiston laaksomaisema. Ja toisena tavoitteena suunnitella paikalle aivan valtava määrä kerrosalaa. Siinä on sovittamaton ristiriita”, Ilonen sanoo.

Kritiikkiin yhtyy myös arkkitehtuurikriitikko, arkkitehti Harri Hautajärvi.

”Kyse on vain rahasta eikä siitä, miten parhaalla mahdollisella tavalla täydennettäisiin Töölön kaupunkirakennetta ja Olympiastadionia ympäröivää, kansallisesti tunnettua urheilun ja liikunnan puistoaluetta”, Hautajärvi kommentoi.

Projektiorganisaatio on kertonut, että hankkeen taloudellinen kannattavuus on vahvasti riippuvainen voimakkaasta asunto- ja liiketilarakentamisesta, koska pelkän monitoimiareenan tulot eivät tule mitenkään kattamaan hankkeen vaatimia investointeja. Helsingin kaupunginhallitus vastasi tähän kesällä päättämällä, että osa rakentamisesta voidaan tarvittaessa sijoittaa jostain muualta etsittävälle tontille.

Valitussa voittajatyössä kaikki asuntorakentaminen on mahdutettu suunnittelualueelle. Tuomaristo toteaa arviossaan, että juuri työn massiivisuuteen on kiinnitettävä jatkosuunnittelussa huomiota.

Ilosen mukaan rakennussuunnitelmia pitäisi kuitenkin karsia radikaalisti, jos alueen laaksomaisuus halutaan saada jatkumaan ilmavasti. Mieluiten Ilonen pyhittäisi alueen kokonaan urheilulle.

”Tämä on ollut viime aikoina yleisempikin trendi, että arkkitehtuurikilpailuilla yritetään legitimoida ylitehokasta rakentamista”, Ilonen sanoo.

Kilpailun voittajatyötä ei tulla toteuttamaan sellaisenaan. Projekti GH:n tarkoitus on hakea kilpailutöistä ideoita jatkosuunnitteluun. Yksikään kilpailutöistä ei siis luultavasti tule toteutumaan esitetyn kaltaisena. Kilpailun voittanut arkkitehtitoimisto B&M otetaan mukaan osallistumaan hankkeen jatkosuunnitteluun.

Trevor Harris toivoo, että nyt tehdyt suunnitelmat unohdettaisiin.

”Olisi hyvä, jos tässä tarkasteltaisiin vielä ensin koko aluetta kokonaisuutena. Tästä puuttuu nyt selvä visio”, Harris sanoo.

Projekti GH:n hanketta on kritisoitu julkisuudessakin väitteellä, jonka mukaan projektiorganisaatio yrittäisi tehdä rahaa naamioimalla asuin- ja liikerakennushankkeensa urheiluprojektiksi. Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) huomauttaa, että jos kaupunki päätyy tukemaan rakentamista, tontit tullaan luovuttamaan markkinahintaan.

Markkinahinta taas määritellään Sinnemäen mukaan ulkopuolisten konsulttien avulla käyttäen hyväksi lähialueiden hintatasoa.

”Se vaihe tulee kuitenkin vasta myöhemmin”, Sinnemäki sanoo.

Hankkeen toteutumismahdollisuuksia ei voida vielä pitää varmana, koska Helsinki ei ole hyväksynyt rakentamisen vaatimaa asemakaavaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Professoreilta täystyrmäys HIFK:n areenahankkeelle – ”Tästä syntyisi korkki pullonkaulaan””

  1. Voisiko nämä kriitikot kertoa joskus ratkaisuita? Valittamalla ei muutosta saada aikaseksi, kun yksikin kriitikko kertoo, kuinka Helsingin niemelle asutetaan 100 000 uutta asukasta, niin heidän kritiikissä on jotain arvostettavaakin. Älkää kriitikot eläkö kuplassa ja vastatko kaikkeen muutokseen, että Helsingissä on peltoa ja kaupunki voi laajentua Sipoonkorpeen. Kriitikoilla ei ole koskaan käytössä aika komponenttia, kun he visioivat ja kritisoivat. Ihmiset ei halua, eivätkä voi kuluttaa elämäänsä tehottomassa joukkoliikenteessä. Kansantaloudellisesti on suurta tuhlausta istuttaa ihmisiä jouten ja liikuttaa niitä verorahoilla.
    Kaupungin pitää tuhoutua luovasti ja jatkuvasti, jotta se on dynaaminen yhteisö. Tätä ei sallita Helsingissä. Vaietkoo ne joilla ei ole ratkaisuita.
    Saisiko tuohon hallin yhteyteen enemmän rakennusoikeutta ja korkeampi rakennuksia? Voisiko siinä olla 50- kerroksisia tornitaloja? Sijainti olisi niille sopiva.

  2. Miksi havainnekuvat eivät koskaan näytä todellisilta rakentamisen jälkeen? Nämä havainnekuvat siis hämäävät kun se ei vastaa todellista tilannetta.

    1. YIT:ltä voisi kysyä vastausta – ainakin kokemusta on!

  3. Ihan vaan arkkitehtoonisesti: ruma kuin perkele, ei kestävää muotokieltä.

    1. Mielestäni näyttää hyvältä. Kenties arvoit itseäsi peilistä, kun tuollaisia kirjoittelet.

  4. Rakennusluvat vaan pian kuntoon, jotta kaupunki ja valtio saa verotuloja, sekä kansalaiset töitä, viihdettä, palveluita ja asuntoja.

Vastaa käyttäjälle Hyvällä silmällä Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat