Kokeile kuukausi maksutta

Skanska on Olympiastadionin uudistushankkeen pääurakoitsija

Helsingin kaupungin HKR-Rakennuttaja ja Skanska allekirjoittivat projektinjohtourakkamuotoisen sopimuksen tänään.

Havainnekuva uudistetusta Olympiastadionista.

Hanke on suurin Skanskan Suomessa koskaan toteuttama talonrakennusurakka, jossa Skanska on yksin päätoteuttajana. Sopimuksen arvo Skanskalle on 156 miljoonaa euroa.

”Olympiastadionin hanke on kaikin tavoin ainutlaatuinen projekti, ja olen todella ylpeä, että hankkeen tarjousprosessissa tekemämme pitkäjänteinen työ palkittiin”, Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti sanoo.

”Meillä lähtee hanketta toteuttamaan erittäin kokenut tiimi, jossa on mukana muun muassa Hartwall-Areenaa ja Sonera Stadiumia toteuttaneita henkilöitä. Uskon, että heillä on erinomaiset edellytykset suoriutua tästä vaativasta hankkeesta”, Särkilahti sanoo.

”Hankkeessa syntyy merkittäviä kustannuksia muun muassa vanhojen rakenteiden vahvistamisesta. Monessa vaativassa työvaiheessa käytetään paljon työvoimaa työmaalla, koska tehtaalla tehtyjä esivalmisteita, esimerkiksi muotteja tai raudoitteita, ei voida käyttää”, Skanskan aluejohtaja Vesa Tähti Skanskasta sanoo.

Olympiastadionilla on tällä hetkellä menossa maanrakennus-, louhinta- ja perustuksien vahvistustöitä, joita Lemminkäinen suorittaa erillisurakkana. Skanska käynnistää omat työmaatoimintonsa vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana.

”Stadion toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Tämä mahdollistaa suunnitelmien kehittämisen ja kustannustehokkaampien ratkaisujen etsimisen projektinjohtourakan aikana”, HKR-Rakennuttajan tulosryhmän johtaja Jukka Forsman kertoo.

Suomen oloissa valtava hanke

Suomeen ja Helsinkiin on rakentumassa monitoimiareena, joka toimii tulevaisuudessa niin merkittävien urheilu- kuin kulttuuritapahtumien näyttämönä.

Yleisölle, tapahtumajärjestäjille ja kaupunkilaisille rakentuu 19 290 bruttoneliötä uusia tiloja. Lisäksi katsomot, kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan. Stadionin katsomot katetaan, ja ravintola- ja WC-tilojen määrä kaksinkertaistetaan. Hankkeen kokonaislaajuus on kenttäalue ja katsomot mukaan lukien 90 000 neliötä. Arvioitu aikataulu on, että perusparannus ja uudistamishanke valmistuvat vuoden 2019 aikana.

”Muottitöitä tehdään hankkeessa niin paljon, että muottivaneria menee noin 30 jalkapallokentän verran. Paikallavalubetonia puolestaan käytetään niin merkittävä määrä, että sillä täyttäisi noin 11 stadionin tornia”, Tähti havainnollistaa hankkeen valtavaa kokoluokkaa.

Muutos mahdollistaa Olympiastadionin kehittämisen monipuoliseksi kansainväliset vaatimukset täyttäväksi tapahtumakeskukseksi. Uudistetulla Olympiastadionilla arvioidaan vierailevan tulevaisuudessa vuosittain noin miljoona kävijää.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Skanska on Olympiastadionin uudistushankkeen pääurakoitsija”

  1. Skanska + HKR = Aikataulut ei pidä, laatu ei ole kuvitellun mukaista ja kustannuskatto karkaa käsistä

Vastaa käyttäjälle 2xRKM Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat