Kokeile kuukausi maksutta

VR Trackin tappiot tulivat Ruotsista – Suomessa kasvua

VR Track teki Ruotsissa yli 35 miljoonaa euroa tappiota. Sekä konsernijohtaja Mikael Aro että VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi erosivat viime vuonna.

VR Trackin liikevaihto oli 294,3 miljoonaa euroa (300,5 milj. euroa) ja laski edellisvuodesta 2,1 prosenttia. VR Trackin liiketulos oli −14,1 miljoonaa euroa  (18,1 milj. euroa), josta VR Track Swedenin osuus oli −35,6 miljoonaa euroa.

Tappio syntyi pääosin VR Trackin Ruotsin tytäryhtiön VR Track Sweden AB:n yhdessä projektissa, joka on yhteistyössä tilaajan kanssa sovittu päättymään etuajassa huhtikuun 2017 lopussa. Viisivuotisen projektin ennakoidut tappiot on kirjattu vuoden 2016 tulokseen, eikä se jatkossa rasita VR Track Swedenin tulosta. VR Track Swedenissä on käynnissä muutosohjelma kannattavuuden kehittämiseksi.

Suomessa VR Trackin rakentamisen liiketoiminta kehittyi positiivisesti, ja liikevaihto nousi 11,1 prosenttia edellisvuodesta. Myös infrahankkeiden suunnitteluliiketoiminta kehittyi hyvin ja nousua oli 14,2 prosenttia.

Suomessa isoja töitä

Suomessa VR Track menestyi suurissa ratahankkeissa vuonna 2016. Vuoden aikana voitettiin Oulu−Kontiomäki päällysrakenneurakka 3 ja Riihimäki−Tampere turvalaitteiden uusinta, joka toteutetaan konsortiossa yhdessä Siemens Oy:n kanssa. Lisäksi jo edellisvuonna voitettujen allianssihankkeiden, Tampereen raitiotien ja Äänekosken biotuotetehtaan rautatieyhteyksien parantamisen toteutusvaiheet käynnistyivät. Vuoden aikana suurimmista kohteista saatiin päätökseen Vaala−Kivesjärven päällysrakenneurakka 2, Kokkola−Riippa rakennusurakka 1 ja Ruha−Lapua rataurakka.

Suunnittelun merkittävimpiä kohteita olivat Tampereen Raitiotieallianssi ja Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteyksien ratahankkeen suunnittelu. Suomen Kunnossapidossa päättyi rataverkon kunnossapitoalueen 6 ylläpitosopimus ja käynnistyi rataverkon kunnossapitoalueen 2 ylläpitoallianssin kehitysvaihe. Ratamateriaalien toimitukset jatkuivat hyvällä tasolla ja Haapamäen kyllästämön käyttöaste oli parempi kuin edellisvuonna. Ruotsissa kunnossapitoalueen Södra Stambanan sopimus päätettiin yhdessä tilaajan Trafikverketin kanssa keskeyttää päättymään huhtikuussa 2017.

Suomessa VR Trackin vastuulla olevilla radan kunnossapitoalueilla havaittiin puutteita vaihteiden kunnossapidossa. Puutteet on korjattu syksyn 2016 aikana ja toimintatapoja ja työmenetelmiä on parannettu.

Johto vaihtoon

Syyskuussa VR Track Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi irtisanoutui. VR Trackin vt. toimitusjohtajan tehtävää hoiti VR Groupin lakiasiainjohtaja Teemu Sipilä ja marraskuun lopulla uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin Harri Lukkarinen. VR Track Sweden AB:n johdossa aloitti syyskuussa toimitusjohtaja Mattias Hörling.

VR Track Oy:n Viron tytäryhtiön, VR Track Estonia AS:n, ja Viron sivuliikkeen toiminta lopetettiin vuonna 2016.

VR Trackin olennaisimmat riskit kohdistuvat kotimaassa radanrakentamisen ja kunnossapidon kilpailun lisääntymiseen, vuonna 2016 todettuihin laatupoikkeamiin kunnossapidossa sekä riippuvuuteen yhdestä suuresta asiakkaasta. Ruotsissa kireä kilpailu urakoista on johtanut projektien alhaiseen kannattavuuteen. Kiristynyt kilpailu näkyy urakoiden hinnoittelussa, ja paine kilpailukyvyn säilyttämiseksi on huomattava. Aikaisempina vuosina Ruotsissa voitetut urakat ovat osoittautuneet osittain kannattamattomiksi ja vuonna 2016 aloitetulla muutosohjelmalla pyritään nostamaan toiminnan kannattavuus toivotulle tasolle. Vuonna 2016 Ruotsissa ei voitettu merkittäviä urakoita, johtuen vähäisestä osallistumisesta uusiin urakkakilpailuihin.

Kuluvana vuonna 2017 VR Trackin markkinoiden odotetaan säilyvän Suomessa vuoden 2016 tasolla. Kilpailu kuitenkin pysyy kireänä, vaikka piristymistä rakennusmarkkinoilla onkin näkyvissä. Tulevaisuuden näkymät ovat Suomessa kohtuulliset. Vuonna 2017 Ruotsissa haasteita aiheuttavat kova kilpailu ja toiminnan kannattavuuden nostaminen toivotulle tasolle.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “VR Trackin tappiot tulivat Ruotsista – Suomessa kasvua”

  1. Ja Saksi irtisanoutui ihan omasta tahdostaan, kuten jossain artikkelissa vakuutteli. Salli mun nauraa…

  2. ” VR Trackin liiketulos oli −14,1 miljoonaa euroa (18,1 milj. euroa), josta VR Track Swedenin osuus oli −35,6 miljoonaa euroa.”

    Tappio Ruotsissa on ollut valtava liikevaihtoon nähden. VR Track Swedenin liikevaihto vuonna 2015 oli 78,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 liikevaihtolukemia en löytänyt, vaikka lyhyesti etsin. Mutta useiden kymmenien prosenttien negatiivisesta liiketuloksesta ilmeisesti puhutaan suhteessa liikevaihtoon. VR Track kasvoi Ruotsissa edelliset vuodet vauhdilla ja mainosti vuonna 2016 sitä, että se oli jopa nelinkertaistanut neljässä vuodessa Ruotsin liikevaihtonsa. Jälkikäteen näyttäisi siltä, että kasvu olisi kertynyt kustannuksiin nähden alihinnoiteltujen urakkatarjousten kautta, eikä ollut Ruotsissa kestävällä pohjalla. Tänä vuonna Ruotsin liikevaihto hiipunee, kun uusia tarjouksia ei ole enää aiemmassa määrin sinne tehty, ja tappiollisin iso sopimus on irtisanottu.

Vastaa käyttäjälle Juha-Petteri Kinanen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat