Kokeile kuukausi maksutta

Aktia: Suomessa ei ole merkkejä asuntokuplasta

Suomessa ei näy merkkejä varsinaisesta asuntokuplasta, vaikka asuntojen hinnat ovatkin nousseet merkittävästi 2000-luvun alusta, ilmenee Aktian tuoreesta talouskatsauksesta.

Kuva: Anne Kurki

Kun verrataan asuntojen hintoja vuokriin ja tuloihin, nähdään jonkinlaista epätasapainoa suhteessa vuokriin mutta ei suhteessa tuloihin.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen asuntomarkkinoiden viime vuosien kehitys on pankin mukaan ollut maltillista. Erityisesti verrattuna Ruotsiin viime vuodet ovat olleet hyvin vaisuja. Myös verrattuna Saksaan pitkä laskusuhdanne on todennäköisesti hidastanut asuntojen hinnannousua erittäin alhaisesta korkotasosta huolimatta.

Asuntomarkkinoilla vallitsee edelleen vahva kahtiajako. Muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat Suomessa laskeneet vuodesta 2013, mutta pääkaupunkiseudulla hinnat ovat nousseet edelleen, joskin maltillisesti.

Vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä muun Suomen hinnat laskivat keskimäärin 1,4 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta ja pääkaupunkiseudun hinnat nousivat 2,5 prosenttia. Koko maassa hintojen nousu oli 0,4 prosenttia.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Aktia: Suomessa ei ole merkkejä asuntokuplasta”

  1. Kenellä on varaa ostaa asunto nykysuomessa.
    Miksi ihmeessä ensiasunnon varainsiirto verohelpotuskin on vain alle 39 vuotiaille? Mitä tällä voitetaan tai siis miksi ihmeessä?
    Ei kaikkilla ole ollut mahdollista ostaa asuntoa aiemmin. 🙁

Vastaa käyttäjälle Jari F Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat