Rakentaminen Seppo Mölsä Ei kommentteja

Mauno Koivistolla oli 60-luvulla iso rooli asuntorakentamisessa – maastamuutto katkaistiin valtaisalla asunto-ohjelmalla

Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli 60-luvulla ideoimassa aluerakentamismallia, jolla käännettiin Ruotsiin suuntautunut muuttoliike etelän kaupunkeihin. Näin syntyivät valtavat betonilähiöt.

1960-luvulla ihmisiä muutti valtavat määrät maalta kaupunkeihin ja asuntopulan vuoksi myös Ruotsiin. Presidentti Mauno Koivisto oli silloin Helsingin Työväen Säästöpankin johtajana ideoimassa aluerakentamismallia, jolla asuntorakentamisen määrä voitiin nopeasti kaksinkertaistaa silloisesta 20 000 -30 000 asunnon vuosivauhdista. Vuosina 1973-74 asuntoja syntyi sitten jopa yli 70 000 vuodessa.

Vuonna 1958 laadittua rakennuslakia täytyi Koiviston mukaan kiertää, koska se asetti kunnalle raskaat velvoitteet silloin, kun se kaavoitti yksityistä maata.

”Ilmeisesti kuntien järjestöissä oli sitä lakia säädettäessä peräti nukuttu. Laistahan seurasi, että jos yksityiselle maalle kaavoitetaan, niin kunnalle seuraavat mahtavat velvoitteet. Pitää rakentaa kunnallistekniikka, lunastaa yleisten rakennusten tontit ja rakentaa sekä ulkoinen että sisäinen kunnallistekniikka. Lainsäädäntö oli luomassa hyvin vähän edellytyksiä ja suuntaviivoja teollisuusmaiselle rakentamiselle”, Koivisto kertoi Asuntoreformiyhdistyksen tilaisuudessa vuonna 1996.

Nopea rakentaminen mahdollistui, kun nämä velvoitteet siirrettiin aluerakentajalle. Sopimuksiin saattoi sisältyä myös koulujen, terveyskeskusten ja liikuntapaikkojen rakentaminen. Nämä kustannukset sisällytettiin sitten asunnon hintaan ”kynnysrahana”.

”Näissä hankkeissa tietysti syntyy tilanteita, joissa entisten ja tulevien asukkaiden intressit voivat joutua ristiriitaan. Silloin alettiinkin puhua, että nämä ovat jonkinlaisia uusien asukkaiden sisääntulomaksuja, ja näinhän tietysti asiallisesti oli asianlaita”, Koivisto sanoi.

Ensimmäinen malli Kaivokselaa rakennettaessa

Aluerakentamissopimusten prototyyppi luotiin Vantaan Kaivokselaa rakennettaessa. Puolimatka osti vuonna 1960 Kaivokselasta yli 50 hehtaaria maata. Se oli ensimmäinen hanke, jossa maanomistaja sitoutui luovuttamaan kunnalle korvauksetta julkisten rakennusten tontit ja rakentamaan sisäisen kunnallistekniikan. Helsingin Työväen Säästöpankki rahoitti rakentamista yhdessä Postisäästöpankin kanssa

Sopimus sisälsi etukäteen määrätyn asuntojen neliöhinnan. ”Kysyin Armas Puolimatkalta, että teetkö tuohon ja tuohon hintaan, joka oli suurin piirtein aravan silloinen hinta. Ja Armas sanoi reippaasti, että kyllä. Jolloin hänen Helsingin toimistonsa päällikkö sanoi heti, että ei se sillä hinnalla käy. Ja minunkin piti sitten mielessäni ajatella, että pankilla on myös intressinsä, että se firma kestää ja menestyy, joka tätä toteuttaa”, Koivisto kertoi.

Kun Kaivokselan hanke oli jo pitkällä, Hakan toimitusjohtaja Antti Pelkola yritti kiilata väliin. Koivisto torjui punapääomatoverinsa yhteistyötarjouksen. Sen sijaan hän ehdotti Pelkolalle yhteistyötä Vantaan Tikkurilan täydennysrakentamisessa.

Ensimmäinen varsinainen aluerakentamissopimus laadittiin sitten Simonmetsästä vuonna 1964. ”Me kävimme Antti Pelkolan kanssa kunnanjohtajan tykönä esittämässä linjaa, mitä kaikkea kunnalle tarjotaan, sillä puheella, että jos tehdään sopimus, niin kukaan muu ei tämän jälkeen pääse vähemmällä.”

Koiviston kantavana ideana oli selvittää kunnalle rakentamisesta tulevat velvoitteet ja laskea kantokyky. Toisena ajatuksena hänellä oli, että asioissa edetään lainmukaisessa järjestyksessä. Espoo oli hyvin kiinnostunut Vantaan käyttämästä aluerakentamismallista ja kopioi sen itselleen. Helsingissä sen sijaan rakennettiin kyllä alueittain, mutta ei aluerakentamismallilla.

Yhteistyö oli välttämätöntä isoa ongelmaa ratkottaessa

Koivisto myönsi olleensa pankinjohtajana kahden yrityksen, osuustoiminnallisen Hakan ja perheyhtiö Puolimatkan, kanssa varsin läheisessä yhteistoiminnassa.

”Kyllähän tietysti täytyi pitää poikkeuksellisena sitä, että rakennusliikkeet ja pankit siihen mittaan osallistuivat suunnitteluun. Mutta niin minä ymmärrän, että se tapahtui vaan oloissa, joissa oli tyhjiö, eikä toimivaa lainsäädäntöä ja välineitä ollut. En minä ymmärrä, millä muulla tavalla kuin teollisella ja betonirakentamisella olisi aikaansaatu niitä asuntoneliömääriä, joita välttämättä tarvittiin. Se oli välttämätöntä, että pystyttiin jotenkuten kilpailemaan Ruotsin kanssa työvoimastamme”, Koivisto perusteli aluerakentamismallia.

Koivisto muistutti, että Suomi menetti sotien jälkeen Ruotsiin samansuuruisen ihmismäärän kuin menetetystä Karjalasta siirtyi muuhun Suomeen.

Betonitalot suunniteltiin purettaviksi

Lähiöiden betonielementtitaloja jälkikäteen kritisoitaessa kannattaa muistaa, että talojen ei ollut tarkoituskaan kestää isältä pojalle, vaan elementtilähiöitä tehtäessä puhuttiin jopa, että ne puretaan 30-40 vuoden kuluttua, kun Suomella olisi varaa parempiin rakennuksiin.

”Minä muistan, että Antti Pelkolan kanssa oli puhetta, että millä näitä lähiöitä sitten joskus puretaan. Hän sanoi, että meillä insinöörit ovat ajatelleet, että silloin on kehitetty semmosia suuria leikkureita. Elementtitalot ovat kyllä purettavissa kohtuullisesti, kun saumat avataan ja teräkset leikataan.”

Aluerakentamisen ja betonilähiöiden rakentamisen historiaa on käsitelty laajemmin laajassa katsauksessani ”50 vuotta sitten Mauno Koivisto ja Armas Puolimatka synnyttivät lähiöiden laatikkoarkkitehtuurin.”

 

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia