Kokeile kuukausi maksutta

Uusien asuntojen kauppa käy villinä – normaali taso ylittyy 102 prosentilla pk-seudulla

Pääkaupunkiseudulla rikottiin uusien omistusasuntojen kaupassa 2000-luvun ennätys jo viime syksynä, mutta siitä tahti on yhä kiihtynyt.

 

Asuntorakentamista Helsingin Jätkäsaaressa.

Kuluneen puolen vuoden kaupoissa rikottiin syksyn ennätys 16 prosentilla loka-huhtikuussa. Ilmenee Rakennuslehden markkinakatsauksesta.

Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa tehdään nykyvauhdilla noin 5 900 sääntelemättömän uuden asunnon kauppaa vuodessa.

Kauppatahti on kaksinkertainen (+102 %) kymmenen vuoden keskimääräiseen tasoon verrattuna. Vuoden takaisesta asuntokauppa lisääntyi 31 prosentilla.

Lisäksi Helsingin hintasäännellyillä hitaseilla tehdään noin 500 kauppaa vuodessa.

Kaupat lisääntyivät eniten Espoossa

Eniten kaupat lisääntyivät viime syksystä Espoo–Kauniainen-alueella, 32 prosenttia. Vantaalla kauppojen määrä kasvoi 14 ja Helsingissä 6 prosenttia.

Selvitys koskee asuntokohteita, jotka ovat kuluttajamyynnissä. Tilastosta puuttuvat sellaiset kokonaiset kohteet, jotka sijoittaja on ostanut kokonaisena rakennusliikkeeltä. Kuluttajamyynnissä olevista kohteistakin merkittävä osa menee sijoittajille.

Käytettyjen asuntojen kauppa on pienestä noususta huolimatta nihkeää, joten uudet asunnot ovat kasvattaneet selkeästi osuuttaan kokonaiskaupasta. Joka neljäs asuntokauppa (26,4 %) tehdään jo uudesta asunnosta.

Vielä pari vuotta sitten uusien asuntojen osuus kaupoista oli vain noin kuudesosa.

Yli 5 400 asuntoaloitusta vuodessa

Pääkaupunkiseudun asuntoaloitukset ovat korkealla tasolla. Kuudessa kuukaudessa aloitettiin 2 370 asunnon rakentaminen. Määrä on talvijakson ennätys. Kesäkaudellakin on aloitettu vain kaksi kertaa nykyistä enemmän asuntoja vuodesta 2009 jatkuneen seurannan aikana.

Viime kesäkauden lukemista tuotanto väheni 22 prosentilla.

12 kuukauden aikana aloitettiin 5 423 myytävän omistusasunnon rakentaminen. Se on tämän vuosituhannen ennätys.

Myytävien asuntojen osuus pääkaupunkiseudulla on vain puolet kaikista aloituksista.

Asuntokauppa on ollut niin vauhdikasta, että rakentajat eivät ole pystyneet vastaamaan Espoossa ja Helsingissä kysyntään riittävästi. Myynnissä olevien sääntelemättömien asuntojen määrä on vähentynyt syksystä pääkaupunkiseudulla viidenneksellä, 745 asunnolla.

Kaupunkien väliset erot ovat suuret. Helsingissä sääntelemätön tarjonta väheni 27 prosentilla (-381 asuntoa) ja Espoossa 36 prosentilla (-441 asuntoa). Vantaalla puolestaan myytävät asunnot lisääntyivät 8 prosentilla (+77 asuntoa).

Asuntorakentaminen keskittyy Vantaalle

Pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen keskittyy yhä voimakkaammin Vantaalle.

Kuluneen puolen vuoden asuntoaloituksista oli Vantaalla 43 prosenttia, Helsingissä 37 ja Espoossa 20 prosenttia. Tämä on ensimmäinen kerta vuosikymmeniin, kun Vantaalla on aloitettu seudun kunnista eniten gryndausasuntoja.

Ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on hieman vähemmän asuntoja kuin vuosi sitten. Uusien kohteiden tulo markkinoille ei ole kuitenkaan tyrehtynyt, ja kokonaisuutena ennakkomarkkinoinnilla on pääkaupunkiseudulla pienempi merkitys kuin muualla maassa.

Valmiiden varasto ei ole ongelma

Valmiiden myymättömien asuntojen varasto on pienentynyt entisestään, eikä se ole enää ongelma. Määrä väheni syksystä 109 asunnolla, ja kokonaismäärä on vain 490 asuntoa pääkaupunkiseudulla.

Myymättömät valmiit asunnot jakaantuvat tasaisesti eri tuottajien kesken.

Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla.

Asunnoista on selkeää alitarjontaa, sillä myytävää riittää vain 5,9 kuukaudeksi.

Espoo–Kauniainen-alueella myytävää riittää 5,2 kuukaudeksi, Helsingissä 5,7 kuukaudeksi ja Vantaalla 6,7 kuukaudeksi.

Hinnat laskivat, silti neliöhinta yli 6 300 euroa Helsingissä

Uusien asuntojen hurja kysyntä lisää hintojen nousuriskiä. Näin ei ole kuitenkaan vielä käynyt, sillä pääkaupunkiseudulla myynnissä olevien asuntojen hinnat laskivat vuodessa 4,2 prosenttia.

Asuntohintojen lasku selittyy sillä, että tarjonta on nyt painottunut aikaisempaa edullisemmille alueille.

Hintoja ei ole laskettu kuin satunnaisissa myymättä jääneissä asunnoissa. Sen sijaan hintoja on jo nostettu joissain kohteissa, ja uusia kohteita hinnoitellaan kovan kysynnän takia ylöspäin.

Helsingissä sääntelemättömien asuntojen hinnat laskivat vuodessa 2,4 prosenttia, ja Espoo–Kauniainen-alueella pudotus oli yhtä suuri. Vantaan hinnat nousivat 4,6 prosenttia.

Hitasien hinnat laskivat 11,7 prosenttia vuodessa.

Helsingissä sääntelemätön uusi asuntoneliö maksaa keskimäärin 6 317 euroa. Espoo–Kauniainen-alueella keskimääräinen neliöhinta on 5 442 euroa ja Vantaalla 4 664 euroa.

Tilastokeskus kertoi vähän aikaa sitten uusien asuntojen roimasta hinnannoususta pääkaupunkiseudulla. Tiedot perustuvat kuitenkin suppeaan kiinteistönvälittäjien aineistoon, se kattaa heikosti koko uudisasuntokaupan. Aineistossa ovat mukana suurimmat kiinteistönvälittäjät ja rakennuttajat.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uusien asuntojen kauppa käy villinä – normaali taso ylittyy 102 prosentilla pk-seudulla”

  1. Kyllä, uutta syntyy ainutlaatuisen paljon. Tässähän on kahdenlaista ostajaa:
    1. Kuluttajat joilla kynnet pitävät ja on halua ostaa nimenomaan uusi kovaan neliöhintaan.
    2. Sijoittajat (eivät yksityiset) jotka uskovat riittävään nettotuottoon huolimatta kovasta neliöhinnasta.

    2. kohta näkyy jo vuokra-asuntomarkkinoilla: vuokrat ovat yllättävän kilpailukykyisiä vrt. vanha kanta.

Vastaa käyttäjälle Hei, me rakennetaan Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat