Kokeile kuukausi maksutta

Arkkitehtitoimistojen Liitto nimitti uuden toiminnanjohtajan

Kalle Euro on nimitetty Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n toiminnanjohtajaksi kesäkuun alusta alkaen.

Kalle Euro on nimitetty Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n toiminnanjohtajaksi kesäkuun alusta alkaen.

Euro siirtyy tehtävään teknologia-startup Magic Add oy:n viestinnästä ja rahoituksesta vastaavan osakkaan tehtävästä. Aiemmin Euro on toiminut muun muassa johtavana osakkaana vaikuttamisviestintätoimistossa Rud Pedersen Public Affairs Company oy:ssä sekä Turun kaupungin elinkeinojohtajana.

Euron edeltäjänä toiminut Vesa Juola jäi samaan aikaan eläkkeelle. Juola toimi Arkkitehtitoimistojen liiton johdossa 20 vuotta.

”Vesa Juola on rakentanut Arkkitehtitoimistojen Liitosta alan tunnustetun ja merkittävän toimijan, tästä on seuraajan hyvä jatkaa. Kalle Eurosta liitto saa johtoonsa arkkitehtuurin merkityksen ymmärtävän, dynaamisen ja hyvin verkostoituneen yhteiskunnallisen vaikuttajan”, ATL:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Iso-Aho sanoo.

”Aloitan Arkkitehtitoimistojen Liiton toiminnanjohtajan tehtävät erittäin motivoituneena ja olen todella kiinnostunut tekemään yhteistyötä suomalaisten arkkitehtitoimistojen ja eri sidosryhmien kanssa”, Euro sanoo.

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL on vuonna 1988 perustettu alan edunvalvontajärjestö, jonka tarkoituksena on rakentamisen ja ympäristön laadun parantaminen arkkitehtipalveluja kehittämällä. Liitolla on yli 240 jäsenyritystä, joiden henkilöstömäärä on yhteensä yli 2100.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Arkkitehtitoimistojen Liitto nimitti uuden toiminnanjohtajan”

  1. Se miksi suomalaiset arkkitehtitoimistot eivät ole kansainvälistyneet brittien, jenkkien, ruotsalaisten, tanskalaisten ja ylipäätään kaikkien muiden eurooppalausten maiden tavoin johtuu siitä että suuret suomalaisyhtiöt, jotka toimivat ympäri maailmaa ovat maakohtaisesti hyvin autonomisia. Kukin liiketoimintayksikkö paikallisine johtajineen saa huseerata tuttujen paikallisten arkkitehtien kanssa ilman että pääkonttori mitenkään kontrolloisia heidän rakentamisiaan muuten kuin exelin avulla. Pääkonttoreilla ei yleensä ole minkäänlaista konseptuaalista manuaalia rakentamisen ohjeistamiseen. Se osaaminen ja arvon ymmärtäminen puuttuu lähes kaikilta vastuussa olevilta kiinteistöjohtajilta. Tai sitten se on laiskuutta. Naapurit käyttävät pääsääntöisesti kotimaisia toimistojaan kaikissa hankkeissa vähintään konseptitason suunnittelussa ja vasta toteutuksen hoitaa paikalliset toimijat. Tämä tuottaa huikean kansainvälisen tilauskannan näille oman maan arkkitehtitoimistoille, ilman että joutuu silmät ristissä uhraamaan vähäistä vapaa-aikaan erilaisten arkkitehtikilpailujen vääntämiseen. Sankariarkkitehtuuri kun tuntuu olevan ainoa ”oikea” tapa hankkia töitä Suomessa. ATL:n kannattaisi keskittyä noiden suuryhtiöiden avainhenkilöiden ymmärryksen kasvattamiseen. Vielä ei ole liian myöhäistä..

Vastaa käyttäjälle Kyllä insinööri tietää Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat