Kokeile kuukausi maksutta

Rolls Roycekin mukana Hanhikiven voimalahankkeessa -infratyöt täydessä vauhdissa

Hanhkivien niemellä tehdään parhaillaan infratöitä, mutta samaan aikaan on tehty sopimuksia myös muista töistä. Rolls-Royce valittiin Hanhikiven ydinvoimalaitoksen automaation päätoimittajaksi.

Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalatyömaalla tehdään aluetöitä syksyllä 2015.

Hanhikiven niemellä tehdään infratöitä täydellä vauhdilla. Työmaalla on jo 78 rakennuslupaa ja alihankkijarekisterissä 194 yritystä ja 278 sopimusta.

Myös muiden urakoiden kohdalla on edistytty, vaikka virallisesti kyseessä ei ole ydinvoimalatyömaa, sillä yhtiöltä puuttuu lopullinen rakentamislupa eikä vielä rakenneta niin sanottuja säteileviä tiloja. SRV esimerkiksi odottaa, että se pääsee lopulliseen sopimukseen projektinjohtourakastaan ennen kuin varsinaiset rakennustyöt alkavat.

Lopullista rakentamislupaa odotetaan ensi vuoden lopulla, kun Säteilyturvakeskus STUK on saanut tehtyä arvionsa rakentamislupa-aineistoista.

Rolls-Roycella alustava sopimus

Fennovoiman hanke otti eilen askeleen eteenpäin, kun brittiläisen Rolls-Roycen ja ranskalaisen Schneider Electricin kanssa aloitettiin lopulliset sopimusneuvottelut koskien ydinvoimalaitoksen automaation toimittamista. Rolls-Roycesta tulee päätoimittaja ja se toimittaa suojausautomaation. Schneider Electric toimittaa käyttöautomaation. Yhteensä satojen miljoonien eurojen kauppa pitää sisällään sekä automaation suunnittelun että järjestelmien toimituksen.

Automaatiotoimittajien valinta hankkeen tässä vaiheessa on tärkeää ydinvoimalaitoksen suunnittelutyön ja luvituksen edistämiseksi.

Ydinlaitoksen automaatiojärjestelmien avulla valvotaan, ohjataan ja suojataan laitoksen reaktorin, järjestelmien ja laitteiden toimintaa. Suojausautomaation tehtävä on havaita ydinreaktorin ja järjestelmien epänormaali toiminta ja käynnistää tarvittavat suojaustoimenpiteet.

Kilpailu infraurakoista kovaa

Infra- ja valmistelevien töiden arvo on noin 500 miljoonaa euroa. Työmaa-alueen koko on 95 hehtaaria.

Kilpailu urakoista on ollut kovaa, ja varta vasten esimerkiksi Hanhikivi 1 -hankkeen urakoita varten perustettu Atomi-Infra eli nykyiseltä nimeltään SCG Specialist Constractors´ Group ei ole saanut Hanhikiven työmaalta toistaiseksi yhtään urakkaa. Sen osakkaina ovat Maastorakentajat, E. Helaakoski, Kuljetuspolar, MRK Kamara, T. Maijala , Niskasen Maansiirto, Pentti Hämeenaho ja VRJ Group sekä Oulun autokuljetus.

Tänä kesänä menossa ovat laitosalueen ja satamarakenteiden valmistelut, majoituskylän ensimmäisen vaiheen valmistuminen, työmaatoimiston sekä -ruokalan rakentaminen sekä pääporttirakennuksen viimeistelyt ja säämaston nosto. Pääporttirakennusurakan voitti Sorvoja.

Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen työskenteli aiemmin Quattrogeminissä Venäjällä.

”Jo kesällä valmistuu 200 majoituspaikkaa, ja sen jälkeen lisää saman verran noin kolmen kuukauden välein kunnes kaikki 1000 tilapäistä majoituspaikkaa ovat valmiita”, Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen kertoo.

Laitosalueen injektointi alkoi kolme viikkoa sitten. Kokonaisuudessaan noin 1,4 kilometriä ympärysmitaltaan oleva laitosrakennuksen alue injektoidaaan ensimmäisessä vaiheessa neljän metrin välein. Urakan tekee Destia. Se myös jatkaa laitosalueen louhintoja, kun injektointi on tehty ja tarvittavat suunnitelmat hyväksytty.

”Injektointitarpeen määrä selviää työn edetessä tehtävien testien perusteella. Pehmeän maan poiskaivuu paljasti suuria eroja kalliopinnan sijainnissa.”

Valtavia louhintoja

Voimalan jäähdytysvesitunneleiden louhinnan tekee Skanska Infra. Jäähdytysvedenottoalueelta ruopataan pois noin 700 000 kuutiota massaa ja tehdään noin 250 000 kuution verran vedenalaista louhintaa.

Vesirakennus- ja ruoppaustyöt on järjestetty uudelleen viime syksynä tapahtuneiden öljyvuotojen vuoksi. Ruoppaustyötä tekevä Terramare on muuttanut ruoppausmenetelmää, ruoppauskalustoa ja henkilökuntaa.

Laitostoimittajan eli Raos Projectin majoituskylän rakentaa Lehto-konserniin kuuluva Rakennuskartio. Työmaatoimistot ja -ruokalan sekä ensiaputilat pystyttää virolainen Maru Ehitus ja sosiaalitilat liettualainen Profileksas.

Raos Projectin infratöitä tekevät vahvavirtasähköön erikoistunut venäläinen Sosnovoborelecromotazh. Tallqvist Infra ja Maastorakentajat työskentelevät tukialueella.

Pyhäjoen ydinvoimala valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2024. Parhaillaan työmaa-alueella tehdään varsinaisen voimalan rakentamisen mahdollistavia valmistelevia töitä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Rolls Roycekin mukana Hanhikiven voimalahankkeessa -infratyöt täydessä vauhdissa”

  1. Missä verohallinnon ja AVI:n työmaakopit ovat, kai he hoitavat oman osansa tässä hankkeessa.

  2. tämä hanke menee heidän osaamisalueen yli.jos joku yrittää hidastaa hankkeen edistymistä, tulee vihreetä väriä kasvoille tai munuaiset kärsivät

Vastaa käyttäjälle Valvonta Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat