Kokeile kuukausi maksutta

Skanska rakentaa Joensuuhun uuden koulun

Skanska rakentaa Joensuun Rantakylän alueelle uuden kaksikerroksisen koulurakennuksen. Se otetaan käyttöön vuoden 2019 alussa.

Joensuun Rantakylän uusi normaalikoulu.

Rantakylän normaalikoulun rakennuttaa Joensuun Tilakeskus. Se rakennetaan osoitteeseen Pataluodonkatu 6. Tontilla aikaisemmin sijainnut entinen Joensuun yhteiskoulun lukion rakennus purettiin alkuvuodesta, koska rakennus oli huonossa kunnossa eikä täyttänyt enää nykyisiä vaatimuksia.

”Uuden koulun rakennustyöt ovat alkaneet jo toukokuun lopussa puunkaadolla ja kesäkuussa maankaivuulla”, rakennuspäällikkö Rainer Karlstedt Skanskalta kertoo.

Rantakylän normaalikoulu on Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu. Oppilaiden ja opettajien lisäksi opettajaksi opiskelevat suorittavat opetusharjoitteluitaan koulussa. Henkilökuntaa koulussa on noin 40 sekä opiskelijoita noin 80. Oppilaita koulussa tulee olemaan noin 420.

Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen toiminnot siirretään syksyllä 2018 Joensuun kampukselle. ”Valmistelevia toimenpiteitä on jo tehty paljon, ja seuraavan puolentoista vuoden aikana muutos konkretisoituu muun muassa Rantakylään valmistuvan normaalikoulun myötä sekä yliopistokampuksella tehtävien rakennusten uudistustöiden kautta”, kertoo johtava rehtori Mikko Ripatti Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan normaalikoulusta.

Normaalikoulu aloittaa toimintansa 1.8.2018 Sirkkalassa väliaikaisissa tiloissa ja siirtyy sitten uuteen koulurakennukseen.

”Rakennuttajan ja yliopiston edustajat ovat kiertäneet laajasti Suomen uusia kouluja tutustumassa parhaisiin käytäntöihin ja keräämässä ideoita Rantakylän koulun suunnittelua varten. Koulu on suunniteltu joustavaksi ja avoimeksi oppimisympäristöksi. Luokista poistettiin vielä toteutussuunnitteluvaiheessa väliseinissä olevia taiteseiniä, jotta avoimuus saadaan toteutettua halutulla tavalla”, Ripatti jatkaa.

Luokkahuoneista ei kuitenkaan ole täysin luovuttu, vaan erillisiä huoneita tulee tietyille oppiaineille kuten kielille, fysiikalle ja kemialle sekä käsitöille.

Uudesta rakennuksesta tulee erittäin ympäristötehokas. Energialuokka A:han päästään muun muassa energiatehokkailla rakenneratkaisuilla ja tehokkaalla lämmön talteenotolla.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Skanska rakentaa Joensuuhun uuden koulun”

  1. ”Energialuokka A:han päästään muun muassa energiatehokkailla rakenneratkaisuilla ja tehokkaalla lämmön talteenotolla.”

    Eivät taida ihan nuo konstit A:han riittää?

Vastaa käyttäjälle Mikko V Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat