Kokeile kuukausi maksutta

Tornitalo evakuoitiin Saksassa – syynä epäily siitä, että pintamateriaali on samaa kuin Lontoon tuhotalossa

Wuppertalin kaupungissa Luoteis-Saksassa sijaitseva 11-kerroksinen kerrostalo evakuoitiin tiistaina. Talo evakuoitiin paloriskin takia, sillä sen päällysmateriaalien epäiltiin olevan samankaltaista kuin Lontoossa tuhoutuneen tornitalossa käytetyt pintamateriaalit.

Wuppertalin kaupungissa Luoteis-Saksassa sijaitseva 11-kerroksinen kerrostalo evakuoitiin tiistaina. Talo evakuoitiin paloriskin takia, sillä sen päällysmateriaalien epäiltiin olevan samankaltaista kuin Lontoossa tuhoutuneen tornitalossa käytetyt pintamateriaalit.

Rakennuksesta evakuoitiin 72 ihmistä. Viranomaiset tekivät päätöksen talon tyhjentämisestä pian Lontoon suurpalon jälkeen.

”Tiedämme, että asukkaille on hankalaa muuttaa ilman ennakkovaroitusta, mutta meidän oli toimittava välittömästi, sillä tilanne aiheutti välitöntä hengenvaaraa”, kaupungin tiedottaja Martina Eckermann totesi Reutersin mukaan.

Paikallisten viranomaisten mukaan vuonna 2010 rakennetun talon kunto on aiheuttanut huolta jo pidemmän aikaa. Eckermannin mukaan talon hätäpoistumistiet ja portaikot ovat huonossa kunnossa tai vääränlaisia, eikä niitä voisi käyttää mahdollisen palon syttyessä.

Toistaiseksi on epäselvää, onko talossa käytetty Lontoon tornitalon kaltaisia pintamateriaaleja.

Kaupunki on luvannut väliaikaisen majoituksen niille asukkaille, jotka eivät voi majoittua naapureiden tai ystäviensä luokse. Rakennuksen korjaustöiden uskotaan kestävän muutamia viikkoja.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Tornitalo evakuoitiin Saksassa – syynä epäily siitä, että pintamateriaali on samaa kuin Lontoon tuhotalossa”

  1. Kyllähän sitä tällainen tavallinen kuluttaja ihmettelee kaikenmaailman lukemattomien rakentamista ohjaamien normien ja valvonnan tuloksia kun sitten ’paljastuu’ aivan fataali riski ihmisille.
    Puuhataanko niin paljon eri tason normeilla että isot asiat (kuten että tornitalon kaikkien materiaalien tulee olla paloturvallisia) vaan putoavat piirongin ja seinän väliin ?

    1. Palouretaaniahan ei ole hyväksytty ainakaan asiansa osaavien rakennuttajien ja tilaajien kohteisiin enään toviin. Villalla ja varsinaisilla palokatkomassoilla tehty noita paikkoja joihin tuota punaista ihmeainetta ennen laiteltiin purkkitolkulla…

  2. Lontoon palossa PIR/PUR vaahdosta kuumennettaessa vapautuva herkästi syttyvä pentaanikaasu levitti paloa hetkessä ja palossa PIR/PUR vaahto tuotti tappavan myrkyllistä HCN kaasua, jolloin kävin kuin VTTn rottakokeessa: Kun poltettiin 4 gr PUR vaahtoa kaikki 6 koerottaa kuolivat HCN (sinihappo) myrkkykaasuihin. Puukerrostalosta ei olisi jäänyt runkoakaan läjelle, nyt jäi sentään purettava betoniraunio. Lisäaineeton EPS / Air-Pop on aivan eri materiaali kuin PUR ja PIR

Vastaa käyttäjälle AAP rakentaa laatua Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat