Kokeile kuukausi maksutta

Talousvaikeuksien lopputulos: ikkuna- ja ovivalmistaja Skaala hakee yrityssaneeraukseen

Skaala Group oy ja sen kotimaiset tytäryhtiöt Skaala Production oy ja Skaala oy ovat hakeutuneet yrityssaneeraukseen, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiöt ovat jättäneet hakemukset yrityssaneerausmenettelyn aloittamiseksi Pohjanmaan käräjäoikeudelle 28.8.2017.

Käräjäoikeuden odotetaan tekevän päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta muutaman viikon sisällä hakemuksen jättämisestä.

Osana yrityksen tervehdyttämistoimia konsernin ruotsalainen tytäryhtiö Skaala Fönster och Dörrar AB haetaan konkurssiin.

Skaalan vuosina 2015-2016 toteuttamat investoinnit ja tuotantolinjoihin tehtyjen muutoksien käyttöönotto viivästyivät alkuperäisestä aikataulustaan. Yrityssaneerauksen tavoitteena on Skaalan taloudellisen tilan tervehdyttäminen sekä kotimaisen cleantech-brändin ja tuotannon tulevaisuuden turvaaminen.

”Aiheuttaa vaikeuksia alihankkijoillemme”

Maksuvaikeuksilla on jo ollut henkilöstövaikutuksia, mutta tarkemmat vähennystarpeet selvitetään osana yrityssaneerausta.

”Saneerauspäätös Skaalan Suomen liiketoimintojen osalta oli tehtävä, jotta pystymme vakauttamaan toimintamme. Tiedämme, että saneeraukseen hakeutuminen aiheuttaa vaikeuksia alihankkijoillemme ja olemme tästä erittäin pahoillamme. Uskomme saneerauspäätöksemme turvaavan pitkällä aikavälillä kuitenkin velkojien, alihankkijoiden ja työntekijöiden aseman parhaiten,” toteaa toimitusjohtaja Markku Hautanen yhtiö tiedotteessa.

Osana yrityssaneerausta Skaala-konserniin neuvotellaan uutta rahoitusta, joka turvaa toiminnan jatkuvuuden. Rahoitusjärjestelyissä on  yhtiön mukaan päästy eteenpäin, ja tavoitteena on saada tuotanto käyntiin asteittain alkaneen viikon loppupuolelta lähtien. Rahoituksesta on saatu sijoittajalta tarjous. Skaala-konserni jatkaa tarjouksen pohjalta neuvotteluita sijoittajan kanssa ja rahoitus ehtoineen pyritään varmistamaan vielä saneerausmenettelyn alkuun mennessä.

Mikäli konserni saa riittävän nopean rahoituksen heti menettelyn alettua tuotanto on mahdollista palauttaa normaaliksi syyskuun 2017 aikana. Skaala käy välittömästi läpi toimitusten tilanteet asiakkaidensa ja alihankkijoidensa kanssa.

”Saneerauksen myötä voimme keskittyä toiminnan jatkamiseen hyvän tilauskantamme pohjalta. Skaala on kotimainen perheyritys, jolla on laadukkaat ja innovatiiviset tuotteet sekä moderni tuotantokalusto. Uskomme asiakkaidemme edelleen arvostavan näitä ominaisuuksia toiminnassamme”, Hautanen toteaa.

Kolme konkurssihakemusta

Rakennuslehti nosti Skaalan maksuvaikeudet julkisuuteen viime toukokuussa. Silloin toimitusjohtaja Hautanen kertoi, että yritys on selvinnyt viime vuonna syntyneistä likviditeetti- eli maksuvalmiusongelmista. Hänen mukaansa yhtiön talouden ja jatkuvuuden piti olla turvattu ja rahoituksen kunnossa kesää varten.

Helsinkiläinen Maxicons oy jätti Skaala Groupin tytäryhtiöstä Skaala oy:stä konkurssihakemuksen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen 21.8.2017Seuraavana päivänä asialla oli työeläkeyhtiö Varma, joka haki konkurssiin Skaala Groupin toista tytäryhtiötä, Skaala Production oy:tä.

Varmalla on Skaala Production oy:ltä  runsaan 1,4 miljoonan euron saatavat.

Käräjäoikeuteen on jätetty kolmaskin, vielä täydennystä kaipaava konkurssihakemus.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa on runsaasti Skaalan velkomusasioita.

Rakennuslehti selvityksen mukaan Skaala Group oy:llä, Skaala Production oy:llä ja Skaala oy:llä on avoimia maksuviiveitä  yhteensä yli 350 000 euron edestä. Tiedot perustuvat Kauppalehden Tietopalvelun tietoihin.

Verottaja velkoo Skaalalta reilun 365 000 euron saatavia.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Talousvaikeuksien lopputulos: ikkuna- ja ovivalmistaja Skaala hakee yrityssaneeraukseen”

  1. Jää loppuvuoden aikana nähtäväksi, pääsevätkö yhtiöt yrityssaneeraukseen….

  2. Onhan se kiva kun saa antaa osan veloista anteeksi niin tuntuu että saatavia ei ole ihan niin paljon kuin joskus.

  3. On tämä taas hienoa. Kuinka moni pieni asennusyritys jää tässä nuolemaan näppejään? Odotettavissa useita asennusyritysten konkursseja. Verottajan ja vakuutusyhtiöidenhän tulee aina saada viimeinenkin penni pois.

    1. Valttikortit niillä, joilla parhaat vakuudet (rahoittajat). Jos pääsee saneeraukseen, myös tämä joukko joutuu antamaan anteeksi osan saamisistaan. Tuskin selviää tänä vuonna, ehkä talven aikana.

  4. Joko ovat saaneet tuotannon pyörimään?

Vastaa käyttäjälle Juhani Nieminen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat