Kokeile kuukausi maksutta

Ammattibarometrikin sen kertoo – rakennusmestareista huutava pula

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman Ammattibarometrin mukaan eniten työntekijöitä tarvitaan rakennusalan ammateissa.

Ammattitaitoisista sähköasentajista on ylitarjontaa Kainuussa, mutta pulaa Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on lisääntynyt keväästä ja vuoden takaisesta. Listan kärjessä on edelleen yhä enemmän myös rakennusalan ammatteja.

Eniten Suomessa pulaa on ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä. Listan kakkosena tulevat rakennusalan työnjohtajat. Rakennusinsinöörit ovat neljäntenä. Eniten pulaa listalla 13. ja 14. sijat menevät betonirakentajille ja raudoittajille sekä muille rakennustyöntekijöille.

Samaan aikaan kuitenkin työvoimapulassa ja työvoiman tarjonnassa näkyy alueellinen vaihtelu ammattien sisällä. Tyypillisiä tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi rakennussähköasentaja ja kuorma-auton kuljettaja, joista on pulaa Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta ylitarjontaa esimerkiksi Kainuussa.

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Ammattibarometrikin sen kertoo – rakennusmestareista huutava pula”

  1. Maahanmuuttajista ei ole mitään apua ammattitaitoisen työvoiman pulaan. Ja esim. rakennusmestarin työ on koiran virka. Siihen ei pidä kenenkään ryhtyä. Itse tein sitä 45 v eli koko elämäni eläkeikään asti.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat