Kokeile kuukausi maksutta

Syyttäjät nimesivät erehdyksessä syyttömän yhtiön lahjusten maksajaksi HOK-Elannon ex-johtajan käräjillä – Pusku oy yhdistettiin satojentuhansien eurojen lahjuksiin

Syyttäjät väittivät erehdyksessä syyttömän yhtiön maksaneen lahjuksia HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan epäillyssä lahjusvyyhdissä. Väärä tieto Maarakennusliike Puskun toiminnasta oli päätynyt syyttäjien laatimaan haastehakemukseen.

Syyttäjät väittivät erehdyksessä syyttömän yhtiön maksaneen lahjuksia HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan epäillyssä lahjusvyyhdissä. Väärä tieto Maarakennusliike Puskun toiminnasta oli päätynyt syyttäjien laatimaan haastehakemukseen.

Oikeudenkäynnin pääkäsittely alkoi maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

HOK-Elannon entistä kiinteistöjohtajaa Jari Leivoa koskevan syytekirjelmän mukaan hän olisi pyytänyt ja saanut muiden yhtiöiden ja henkilöiden ohella Maarakennusliike Lantmanilta, Maarakennusliike Puskulta ja niitä edustaneelta mieheltä yhteensä yli 270000 euron arvosta oikeudettomia etuja.

Todellisuudessa Maarakennusliike Puskun ei kuitenkaan epäillä maksaneen lahjuksia.

Syytekirjelmät tulivat julkisiksi oikeudenkäynnin alkamisen myötä. Väärä tieto Pusku oy:n osuudesta oli niissä mukana. Myös Helsingin Sanomat uutisoi asiasta.

Nyt syyttäjät Tuire Tamminiemi, Seita Heinström ja Katja Harakka ovat korjanneet haastehakemusta siten, että Maarakennusliike Puskun nimi on poistettu tästä yhteydestä.

Tamminiemen mukaan yhtiön nimi päätyi haastehakemukseen erehdyksessä ilmeisesti siksi, että se on tehnyt urakoita HOK-Elannolle ja yksi syytetyistä on edustanut myös sitä yhtiötä.

Syyttäjien mukaan Jari Leivo otti HOK-Elannon kiinteistöjohtajana vastaan lahjuksia itselleen ja perheelleen HOK-Elannon liike- ja sopimuskumppaneilta 797127 euron arvosta vuosina 2005–2012.

Kymmenen eri yhtiön edustajat tukivat rahallisesti Leivon tytärten hevosurheiluharrastusta.

Syyttäjien mukaan kyse oli todellisuudessa lahjonnasta. Leivon mukaan kyse oli laillisesta urheilusponsoroinnista.

Kaikki syytetyt kiistävät syytteet. HOK-Elanto on oikeudenkäynnissä asianomistajan eli mahdollisten rikosten uhrin asemassa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Syyttäjät nimesivät erehdyksessä syyttömän yhtiön lahjusten maksajaksi HOK-Elannon ex-johtajan käräjillä – Pusku oy yhdistettiin satojentuhansien eurojen lahjuksiin”

  1. Näköjään syyttäjillekin tapahtuu lapsuksia, kun on kyse näin isosta lahjusvyyhdestä. Isäni tapasi sanoa, että jos näet navetassa yhden rotan, ainakin 50 rottaa lymyää piilossa. Voisiko olla mahdollista, että tämä viisaus pätisi myös Jari Leivon tapauksessa???? Eräs rotta on hänen tekemänsä talokaupat koplattuna HOK-Elannon ostamaan tonttiin Tuusulassa.

  2. Haiskahtaa vähän syyttäjien huolimattomuudelta eli tuottamukselliselta virkavirheeltä. Sellainen tutkinta asiassa tulee nyt järjestää; ehkä syyttäjälaitoksesta löytyy vielä joku, joka laittaa asian vireille, vaikka valtakunnansyyttäjä onkin (virasta) pidätetty.

  3. Minä en kyllä näe syyttäjien toiminnassa mitään tuottamuksellisuutta. Kyllä se tuottamuksellisuus on tässä tapauksessa ainoastaan Jari Leivon ja hänen lahjojiensa toiminnassa. Minä veikkaan, että niitä rottia löytyy vielä paljon lisää. Osa on toki jo juridisesti vanhentunut, valitettavasti.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat