Kokeile kuukausi maksutta

Tilkka myytiin sijoitusrahastolle

Eläkevakuutusyhtiö Etera on myynyt Tilkan sairaalan.

Tilkan sairaala kuuluu kansallisesti merkittäviin kiinteistöihin.

Tilkan sairaalan uusi omistaja on Eq Hoivakiinteistöt.

Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitseva Tilkan sairaalan kiinteistö toimi alun perin keskussotilassairaalana.

Kiinteistö peruskorjattiin kokonaisuudessaan vuosina 2007-2009. Nykyään siellä toimii muun muassa Esperi Caren pääkonttori sekä eri hoiva- ja terveyspalveluyksiköitä.

Tilkan sairaalan vuokrattava pinta-ala on noin 10 000 m2.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tilkka myytiin sijoitusrahastolle”

  1. Kauppasummaa ei tietenkään julkisteta. Tuntuu siltä, että kaikkia valtion sairaaloita ja/tai julkisia rakennuksia ei pidä myydä; koskee myös Tilkkaa. Siis Etera-kauppaakaan ei olisi pitänyt tehdä. Jos tällä puliveimaasilla pärjäävät yksityiset, pärjää niillä valtiokin. Mikäli nämä kiinteistöt olisivat yhteiskunnan omistuksessa, ne saataisiin tarpeen vaatiessa nopeasti johonkin välttämättömään käyttöön, mikä lieneekin. No, onhan kriisilait. Mutta sitten palaa rahaa, on jo nähty. Valtion omistuksessa pitää olla kohtuullinen infra, rakennuksia ja tuotantovälineitä. Ja aivan tavallisia palkollisia töissä kuten vielä 80-luvulla. Karvisia ja eloppeja ei kaivata.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat