Suomessa ja muissa jäsenmaissa tulee rakentaa 2020-luvulta lähtien nykyistä energiatehokkaampia taloja. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva kerrostalotyömaa kuvattiin marraskuussa 2017. Kuva: Kalle Koponen / HS

EU sopuun rakennus­direktiivistä: Sähkö­autojen lataus­paikat kerros­taloihin, energian­hukkataloista halutaan eroon

Euroopan parlamentti ja jäsenmaat pääsivät tiistai-iltana sopuun rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä, jolla pyritään vähentämään rakennusten energianhukkaa.

Kirjoittaja(t) Pekka Mykkänen / HS

Sopimus tarkoittaa, että Suomessa ja muissa jäsenmaissa tulee rakentaa 2020-luvulta lähtien nykyistä energiatehokkaampia taloja.

Direktiivi pyrkii edistämään myös liikenteen sähköistymistä. Vähimmäisvaatimukseksi asetetaan se, että yli kymmenen parkkipaikan rakennuksissa, kuten kerros- ja rivitaloyhtiöissä, tulee jatkossa olla valmiudet sähköautojen lataamiselle.

”Rempan yhteydessä ja uusiin taloihin tulee tehdä joka parkkipaikalle vievä putki, jonne voi myöhemmin työntää kaapelin ja sitten änkäistä siihen tolpankin, jos sen haluaa. Sellainen valmius täytyy tehdä joka parkkislotille”, luonnehtii neuvotteluihin osallistunut europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd).

Latauspisteet yli 20 parkkipaikan ei-asuinkiinteistöihin

Tämä vaatimus astuu voimaan vuoden 2020 tienoilla. Lisäksi vuodesta 2025 alkaen yli 20 parkkipaikan ei-asuinkiinteistöissä, kuten virastoissa ja liikerakennuksissa, tulee olla latauspisteet. Näissä tapauksissa jäsenmaat saavat itse päättää latauspisteiden määrän ja laadun, kunhan niitä on enemmän kuin nolla.

Ilmastoasioista vastaava komissaari Miguel Arias Cañete ilmaisi pettymyksensä ei-asuinkiinteistöjä koskevaan sopuratkaisuun. ”Olisin mieluummin nähnyt kunnianhimoisemman sitoutumisen sähköautoihin”, hän totesi tiedotteessaan.

Direktiivi on nyt muodollista hyväksyntää vaille valmis. Kun se on hyväksytty lopullisesti, jäsenmailla on 20 kuukautta aikaa laatia direktiivin tavoitteita vastaava kansallinen lainsäädäntö.

Direktiivi esimerkiksi velvoittaa, että vuodesta 2025 alkaen kaikissa noin 400:aa neliömetriä suuremmissa ei-asuinrakennuksissa on käytössä taloautomaatio, joka säätää esimerkiksi lämmitystä, valaistusta ja tuuletusta. Tämä määräys koskettaa muita kuin asuintaloja.

”Ihmisten energialaskut pienenevät”

Direktiivin esittäneen komission lähtökohtana on, että rakennusten energiatehokkuudella voidaan osallistua tehokkaasti ilmastonmuutoksen vastaisiin talkoisiin. Rakennukset kuluttavat noin 40 prosenttia EU-maiden käyttämästä energiasta.

”Kun ottaa huomioon, miten paljon rakennukset käyttävät energiaa, on erittäin tärkeää, että tämä näkökulma saadaan kohdilleen. Tässä on myös se lisäetu, että ihmisten energialaskut pienenevät”, totesi EU-puheenjohtajana toimivan Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simson tiedotteessaan.

Direktiivissä ei lähdetä säätämään jokaista yksityiskohtaa, kuten ikkunalasien paksuutta tai lasikerrosten määrää, vaan jäsenmaille jätetään paljon pelivaraa. Kumpula-Natrin mukaan rakennustehokkuutta pyritään jatkossa lisäämään kansallisilla suunnitelmilla, joista tulee raportoida kymmenen vuoden välein.

Jäsenmaiden suunnitelmien on ulotuttava vuoteen 2050 asti, mikä tarjoaa byrokraateille kosolti päänvaivaa ja puuhaa.

”Tässä ei katsota, minkä verran energiaa käytetään”

Uudisrakentamisessa EU-alueella pyritään jatkossa pystyttämään vain nollaenergiataloja, jotka tuottavat yhtä paljon energiaa kuin kuluttavatkin. Kumpula-Natrin mukaan suuri osa yhtälöä ovat vanhojen rakennusten remonttien yhteydessä tapahtuvat energiansäästötoimet, sillä sama rakennus voi olla käytössä satakin vuotta.

Kuulostaa, että tästä koituu kylmässä Suomessa iso lasku talojen rakennuttajille ja remontoijille?

”Minun mielestäni ei ollenkaan. Tässä ei katsota, minkä verran energiaa käytetään, sellaisia lukuja ei anneta. Tässä annetaan jäsenmaille velvollisuus sanoa, miten aiotte remontoida talojanne energiatehokkaammiksi. Ja Suomi sitten tekee omia järjestelmiänsä”, Kumpula-Natri sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi taloautomaatiojärjestelmät säästävät itsensä takaisin nopeasti, vain muutamassa vuodessa.

Komissaari Cañeten mielestä pian kukkaan puhkeava direktiivi ”luo uusia työpaikkoja, säästää kuluttajien rahaa ja parantaa elämänlaatuamme.”

Rakennusten energiatehokkuus on vain yksi osa EU:n suuressa energia- ja ilmastopaletissa. Kyseessä on ensimmäinen lähes maaliin asti edennyt lainsäädäntöhanke vuosi sitten tehdyssä suuressa – kahdeksan lainsäädäntöesitystä sisältävässä – paketissa.

EU yrittää toimillaan pysyä Pariisin ilmastosopimuksessa, jolla maapallon lämpeneminen pyritään pysäyttämään reilusti alle kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “EU sopuun rakennus­direktiivistä: Sähkö­autojen lataus­paikat kerros­taloihin, energian­hukkataloista halutaan eroon”

  1. Rakentamismääräysten uudistamisessa….”Suunnittelun ja rakentamisen keskiössä on tarkoituksena pitää hyvä sisäilmasto, josta ei tule tinkiä energiatehokkuuden vuoksi” Onko jokin ristiriita julkaistuun artikkeliin !?

  2. ”Tässä on myös se lisäetu, että ihmisten energialaskut pienenevät”, totesi EU-puheenjohtajana toimivan Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simson tiedotteessaan”

    Kaikkea ne ministerit keksivätkin – tähän voisi joku ammattilainen todeta että paiväunia…

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi