Kokeile kuukausi maksutta

Skanska toteuttaa uutta toimitilaa Euroopan kemikaalivirastolle

Euroopan kemikaalivirasto ECHA muuttaa Skanskan kehittämiin uusiin toimistotiloihin Helsingin Telakkarantaan.

Kuva: L-Arkkitehdit Oy

ECHA ja Skanska allekirjoittivat tilojen vuokraamista koskevan sopimuksen tänään maanantaina 4.12. Uusiin tiloihin siirtyvät kaikki ECHAn noin 650 työntekijää nykyisistä tiloista Annankadulta. Muutto tapahtuu vuoden 2020 alussa, kertoo tiedote.

ECHAn 8-kerroksinen toimitalo tulee osoitteeseen Telakkakatu 6, aivan Telakkarannan alueen sydämeen. Uudisrakennuksen osaksi ja sen sisälle jää vanha punatiilinen puutyöpajarakennus, jonka ulkovaippa on suojeltu.

Lisäksi vieressä sijaitseva suojeltu vanha konepajarakennus uudistetaan täysin, ja siihen toteutetaan kokous- ja tapahtumakeskus. Kahden rakennuksen välille tulee kulkuyhteys. Kaiken kaikkiaan rakennuskokonaisuuteen tulee noin 17 500 neliötä vuokrattavaa tilaa.

Julkisivu noudattelee Telakkarannan alueen vanhojen teollisuusrakennusten punatiilistä ilmettä. Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa L-Arkkitehdit Oy.

Skanska on käynnistänyt vanhojen rakennusten ja rakenteiden purkutyöt Telakkarannassa marraskuussa 2017. Purkutyöt alueella toteutetaan vaiheittain. ECHAn käyttöön tulevan uudisrakennuksen rakentaminen käynnistyy välittömästi. Skanska toimii itse hankkeessa sijoittajana.

Hanke käynnistää Telakkarannan uudistushankkeen rakentamisen

Skanska on kehittänyt Telakkarannan aluetta hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa vuodesta 2006 lähtien. ECHAn toimitilahanke käynnistää koko Telakkarannan alueen uudistushankkeen rakentamisvaiheen. Sen kautta viimeinen Helsingin kantakaupungissa sijaitseva vanha teollisuusalue kokee muodonmuutoksen asumisen, liiketoiminnan ja kaupunkikulttuurin käyttöön.

Telakkarannan historiallisen alueen tulevaisuutta visioitiin vuonna 2010 ratkenneessa kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa. Kilpailun voitti tanskalaisen Lundgaard & Trandberg Arkitekter -toimiston työ Living Harbour, jonka pohjalta alueen kokonaissuunnitelma on laadittu.

Telakkarannan kokonaisuuteen liittyvät myös Telakkakadun uudistustyöt, jotka käynnistyvät keväällä 2018. Katuhankkeessa muutetaan raitiovaunun 6 reitti kulkemaan Telakkakadun kautta. Raitiovaunun on tarkoitus alkaa liikennöidä uudella reitillään lokakuussa 2020.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Skanska toteuttaa uutta toimitilaa Euroopan kemikaalivirastolle”

  1. Kuvassa rakennus näyttää ylöspäin kapenevalta kartiolta. Seinät saavat sen vuoksi jatkuvaa sadevettä rakennus- ja käyttöaikana ja muodostavat siten kosteusriskin.

    1. Eiköhän se oo otettu suunnittelussa huomioon…

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat